Pohjavirtoja | Page 2

lasta, saadakseen h?net lupaamaan, ettei joisi kyl?ss? kohtuuttomasti.
Huoaten ja v?kin?isesti se lupaus usein annettiin ja kun iltakutsuista palattiin kotia, oli se tavallisesti rikottu.
Tohtori puolusti itse??n sill?, ett? se oli tapahtunut ?aivan vahingossa?, ?ihan tiet?m?tt? ja tahtomatta? tai sill? ?ettei se niin vaarallista ollut?. Mutta Aina oli j?rk?ht?m?t?n. H?n tahtoi pelastua itse ja h?n tahtoi pelastaa perheens?, sent?hden h?n ei saanut antaa anteeksi. Tohtorin t?ytyi oppia pysym??n kohtuudessa.
Lellitteleminen vaihdettiin senvuoksi kovuuteen. Mutta ei tullut tylyydest? eik? ankaruudesta apua enemm?n kuin hyvyydest?k??n. Tohtori oli parantumaton.
Siit? oli vuosia nyt, mutta viel?kin tuntui raskaalta ajatella tuota suurta taistelua ja suurta tappiota.
Tohtorinnan ajatukset keskeytyiv?t samassa, sill? leikkivien p?yd?ss? kuului paha parahdus.
-- Mit? nyt? Taasko sin? Ville teet kiusaa? -- ?iti kuivasi Yrj?n kyyneleit?.
-- Tallasi niin kovasti -- ihan korollaan, nyyhkytti Yrj? jalkaansa pidellen.
-- Niin, kun Yrj? lukea popisee, niin ettei toiset osaa ajatella mit??n.
-- Olkaa nyt kilttej?! Ja sin? Yrj? istu t?h?n ruokap?yt??n. Te saatte kohta voileipi? ja sitte saatte menn? nukkumaan.
Tohtorinna haki astiakaapista viisi pient? tinatuoppia, kaasi maitoa niihin ja j?rjesteli voileipi? niiden viereen, niin ett? tuli yht? monta kovaa ja yht? monta pehmoista palasta jokaiselle. Sitte h?n nosti lattialla leikkiv?n p?yt??n ja rupesi sy?tt?m??n.
H?nen liikkeens? eiv?t en?? olleet voimakkaita niinkuin ?sken, vaan v?syneen hitaita ja konemaisia. Mieli oli j?lleen lamassa ja ajatukset hautoivat viel? ?sken elpyneit? muistoja.
Tuuli ulkona ulvahti taas pitk??n ja valittavasti.
Tohtorinna huokasi. Molemmat Astridin j?lkeen syntyneet, poika ja tytt?, kuolivat pienin? -- kuolivat niinkuin h?nen toivonsa p??st? taistelussa voitolle.
Monen monet kerrat h?n heid?n haudallaan oli toivotellut kuolemaa itselleenkin, niin raskaalta ja niin toivottoman pitk?lt? n?ytti se tie, joka h?nell? oli kuljettavana. Voimat tuntuivat jo olevan lopussa ja h?n oli kuitenkin viel? nuori. T?t? h?n kauhistui eniten, kun ajattelemaan rupesi.
Ei h?n silloin olisi uskonut, ett? kest?isi n?in kauan. Mutta kestih?n sit? kun puutui, kun oppi olemaan kone ilman ajatuksia, ilman vaatimuksia ja toiveita, kone, joka vain k?vi, kun k?ytettiin.
Kuka olisi uskonut, ett? h?n saattoi tulla sellaiseksi, h?n, joka ilolintuna oli liehunut nuorten joukossa ja jolla oli ollut edellytyksi? ja kyky? vaikka mihin. Kauniiksi, ter?v?p?iseksi ja sukkelasanaiseksi h?nt? ennen kehuttiin, mutta oliko t?st? en?? rahtuakaan j?lell?? Eik? kaikki ollut tuhoutunut tuon umpimielisen erakon ja h?nen tapojensa t?hden?
Tohtorinna tunsi pistoksen syd?mess??n.
Olihan totta, ett? h?n miehess??n oli n?hnyt muutakin kuin huonoutta, mutta sit? aikaa, jolloin hyv? tohtorissa p??si voitolle, sit? oli tuskin kest?nyt enemp?? kuin pari vuotta. Kun Aina-rouvan ?iti kuoli, tapahtui tuo k??nne parempaan p?in. Silloin h?nest? todella tuntui, ett? tohtori sittekin oli hyv? mies. Kylmennyt v?li k?vi silloin j?lleen hell?ksi ja l?mpim?ksi. Surun johdosta he tulivat vet?ytyneeksi pois seurael?m?st?, ja tohtorin tavat muuttuivat huomattavasti.
T?h?n aikaan he my?skin rupesivat miettim??n maalle asettumista. Ja sitte tuli muutto.
T?ss? pieness? maalaiskodissa syntyi Oskar.
H?n sai Ainan ?idinrakkauden puhkeamaan koko voimassaan. Odottaessaan h?nen syntymist??n tunsi Aina enemm?n kuin koskaan tietoisesti ja tahtoen ottavansa osaa el?m?n suureen luomisty?h?n, ottavansa siihen osaa vapaana ja rakastavana olentona eik? ainoastaan luonnon vaatimuksesta.
Sellaista, yksin sellaista, pitikin lapsen syntymisen olla, sen h?n silloin tunsi. Mutta sellaiseen luomisty?h?n ei kyennyt se, jonka usko ja rakkaus oli kuollut. Sent?hden ei h?nelle en?? olisi saanut lapsia synty?, sitte kun kaikki pimeni, pimeni ainaiseksi.
Mutta niit? syntyi kuitenkin, ja ensimm?inen niist? oli Eero.
-- Tulkaa nyt lapset sy?m??n, kutsui tohtorinna v?syneesti.
P?yd?n ??ress? syntyi vilkas liike. Kirjat ty?nnettiin syrj??n. Pikku tyt?t suorivat esiliinojaan ja pyyhk?isiv?t hiukset silmilt??n. Ville antoi Yrj?lle viimeisen veljellisen tuuppauksen ja sitte rynn?ttiin p?yd?n ??reen, miss? k?det kilvan kurottautuivat ottamaan voileipi?.
Eero yksin nousi hitaasti.
-- Tuletko sin?kin? -- ?iti katsoi kysyv?sti h?neen, samalla kun sitoi ruokaliinan Yrj?n kaulaan.
-- En min? aikonut, -- menen vain keitti??n.
H?n pujahti ulos ovesta ja haki pime?ss? k?yt?v?ss? koperoiden tiet?, kunnes l?ysi keitti?n oven.
L?mmin valo tulvahti oven avauksessa h?nt? vastaan. Kattolamppu loisti iloisen kirkkaasti ja uunissa paloivat puut r?iskien.
Keitti? oli suurehko, valoisa huone. Pehme?t, koti-kutoiset matot peittiv?t lattian. Kaikki oli l?mmint?, valoisaa ja puhdasta. Olisi saattanut luulla, ett? kaikki vastik??n oli siistitty, mutta se, joka tunsi tohtorintalon Elinan, tiesi, ett? t?llaista siell? oli melkein aina.
Valoisa keitti? ja Elina, keitti?n kunnossapit?j?, tekiv?t aina Eeroon samanlaisen vaikutuksen. Heill? oli molemmilla sit?, mit? ei siell? toisten luona l?ytynyt, miss? kuului tuo tuulen haikea, l?pi koko ruumiin vihlova valitus ja miss? ajatukset k?viv?t raskaan raskaiksi.
Eero oli aina ollut Elinan poika, mutta h?n ei koskaan ollut niin kipe?sti tarvinnut h?nt? kuin nyt sairautensa j?lkeen ollessaan kotona.
Oli kuin h?n nyt vasta olisikin tullut tuntemaan, mink?laista el?m? t??ll? oikeastaan oli. Jouluaikoina, kun Oskar ja Astrid olivat kotona, oli kaikki aivan toisenlaista ja kes?isin, jolloin kaiket p?iv?t oltiin ulkosalla, ei ollut paljo tietoa koti-el?m?st?. Mutta nyt oli toisin. Nyt sit? oikein n?ki miten raskaan iloton t?m? hiljaisuus oli.
Is? k?vi joskus pit?j?ll?, joskus k?vi sairaita h?nen luonaan, muuten h?n istui aina yksin huoneessaan. ?iti piti huolta lapsista, aina v?syneen?, usein tuskastuneena. Ja kun h?n sanoi, ettei en?? jaksanut, l?hti h?n jonnekin kyl??n, hakemaan sit? virkistyst?, jota ei kotoa l?yt?nyt.
Sellaista oli el?m?, niin peloittavaa, kolkkoa ja raskasta, ettei sit? uskaltanut ajatellakaan.
Eero h?pesi sit?, ett? aina tuntui