Piru | Page 8

uhrasivat voimansa, tietonsa ja elämänsä taistelussa
perkelettä vastaan. Koko Europassa muodostui yleinen järjen
sekaannus, jonka vertaa laajuudessa ja kestävyydessä ei ole nähty.
Usko perkeleeseen oli syvään juurtunut ja se oli katooliselle kirkolle
edullista. Se merkitsi kirkon mahtavuutta, ja sen kautta rajatonta
rikkauksien kokoomismahdollisuutta kansaa nylkemällä ja rosvoamalla.
Mitä ei tehty rakkaudesta Jumalaan, se tehtiin pirun pelosta.
Saatanallinen hirviö loihdittiin uskovaisten silmiin. Saatana-nimen
toisti pappi joka lauseessa, sitä muistutti rippi-isä puheissaan ja se oli
lukemattomien legendojen sankari.
Kaikki suut ja kynät toimivat pirukuvauksia laatien. Niin kasvoi laaja
yksityiskohtainen piru-historia, jota osittain käsittelemme seuraavissa
kappaleissa.

Pirun personallisuus.
Alhaisella kehitysasteella olevien ihmisten on vaikea kuvitella olentoa
ilman ruumista.
Siksi kuvittelivat he henkiä, ellei juuri ihmisten muotoisia, niin ainakin
tulena, savuna, tai sumuna. Muinaisajan Jumalat ovat kaikki
ruumiillistuneita olentoja, tarvitsivat syödä ja juoda sekä muitakin
ruumiillisia elämisvälineitä.
Kirkkoisät uskoivat, että myös pirulla oli ruumis ja oli jo silloin kun se
oli enkelinä, mutta lankeemisen jälkeen kävi ruumis tiuhemmaksi ja
painavammaksi. Mutta se on vielä köykäisempi kun ihmisen ruumis,
jotta se voi esiintyä näkymättömänä. Toisella vuosisadalla vertaili
Fatsian pirua ilmaan tai tuleen, 7:llä vuosisadalla selitti Isidor
Sevillosta, että pirun ruumis on kuin utukuva.
Koska pirulla oli ruumis, tarvitsi hän ihmisellisiä elämisvälineitä, m. m.
ruokaa. Siksi selittivät Origenes Tertullianus, Antenagoros, Johan
Kultasuu y. m., että piru ahneesti nieleksi pakanain uhrisavua ja höyryä.
Sellainen "portsuuni" ei riittäisi ihmisille, mutta pirulle se riitti.

Eräät juutalaiset rabbit selittivät, että piru elää savusta ja vesihöyrystä,
mutta on ahne verelle. Eräs saksalainen satu kertoo pirun syövän
kärpäsiä.
Kansa kertoo vanhoista ja nuorista piruista, eräät selittivät, ettei piru
vanhene, eikä kuole, toiset taas, että piru voi kuolla kuten ihminen.
Pirut voivat myös sairastua! Se tunnustus puristettiin noidilta
kidutuksia, pirun sairastaessa oli noitien valvottava sairasvuoteen
ääressä!
Yleisen luulon mukaan, on pirulla ihmisen näköinen ruumis, eikä se ole
ihme. Ihminen loi Jumalan omaksi kuvaksensa, miksei myös pirua
samoin? On sentään hiukan eroa pirun ja ihmisruumiin välillä, ja se ero
tuli syntiinlankeemuksessa, jossa pirulta meni alkuperäinen jumalainen
kauneus ja hänestä tuli kamalan suuri ja ruma ihmisen ja Jumalan
sekasikiö, jonka kuvaamiseen kirjailijat ja maalarit ovat taitonsa
käyttäneet. Pirusta on tehty niin hirmuisia kuvia, että kyllä hän itsekin
hämmästyisi, jos sattuisi kuvansa näkemään. Keskiajalla tunnettiin
juttu maalarista, joka oli kuvannut pirun liika rumaksi. Tästä vihastui
piru niin, että töyttäsi maalarin alas telineiltä. Tämä olisi kuollut, ellei
Jumalan äiti olisi tarttunut putoavaan kiinni ja pelastanut hänen
henkensä siitä hyvästä, että hän oli maalannut Jumalan äidin erittäin
kauniiksi.
Useat tiesivät kertoa nähneensä pirun. Pyhä Antonius näki hänet niin
suurena, että pää ulottui pilviin, toisen kerran oli piru musta ja vain
lapsen kokoinen. Mustaksi selitettiin piru jo ensimäisillä vuosisadoilla j.
Kr., joka johtui siitä, kun kristinusko levisi ensin valkoihoisten
keskuudessa. Luonnollista oli pirun kuvitteleminen jättiläiseksi,
kaikkien kansojen muinaistarujen jättiläisethän olivat pahoja. 7:llä
vuosisadalla oleva satu kertoo pirulla olevan sata kättä ja jalkaa,
sellaisena näki pirun pyhä Brigitta 1,400-luvulla.
Danten Lusifer on kolme naamainen. Dante ei ole ainoa joka
keskiajalla yritti kuvata pirua sellaisena. Keskiajalla kuviteltiin Jumala
ihmiseksi, jolla oli kolme naamaa. Koska kolmiyhteinen Jumala oli
perkeleellisen kolminaisuuden vastakohta, jossa oli kolme ominaisuutta,
niin oli luonnollista, että Jumalan ja perkeleen kuvailemisessa vallitsi

sama sääntö. Kolmiyhteisellä perkeleellä oli kuvissa väliin kruunu,
väliin oli se ilman, väliin oli hänellä miekka ja valtikka, väliin oli hän
ilman niitäkin.
Mitä enempi piru-pelko kasvoi, sitä kamalammaksi muodostui piru,
kunnes viimein kuviteltiin hänet mustaksi enkeliksi, jolla oli karvainen
ruumis, yölepakon siivet, kaksi tai useampia sarvia, pitkät terävät
korvat, pitkät kynnet ja kaviot jaloissa. Sitä kuvaa vielä täydennettiin,
selitettiin, että pirulla on härän sarvet ja aasin korvat, ja pitkä häntä,
vihdoin vielä käärmeen pää ja hanhen jalat.
Vielä ei ollut ihmisten mielikuvitus lopullaan. Uskottiin, että pirulla on
vain etupuoli ruumista ja tyhjä sisältä kuin mätä puu. Takapuoli on
laiskottelemisesta mädännyt ja pudonnut pois. Pyhä Fursea näki kerran
suuren joukon piruja joilla oli pitkät kaulat ja vaskikattilan tapaiset päät
ja syöksivät suustaan tulta. Pyhä Brigitta näki ilmassa pirun, jolla oli
sepänpalkeet päässä, korvat olivat pitkät, käsivarret kuin käärmeet,
sääret kuin kepit, jalat kuin haat.
Keskiajan piru oli mahdollisimman ruma, mutta siitä on poikkeuksia;
eräässä latinalaisessa raamatussa, 10:llä vuosisadalla, jota säilytetään
kansalliskirjastossa, löytyy kuva Jobin historiasta. Siinä ei Saatana ole
ruma, sillä on vielä enkelin siivet ja hiukan kalvennut pyhyyden loiste
kasvoillaan. Jaloissa on kaviot ja vasemmassa kädessä tulella täytetty
malja. Eräässä ranskalaisessa tarussa 12-vuosisadalla kerrotaan
kauniista pirusta, jolla on leveä suu ja kovera nenä. Folignon piispa
Frezzi tapasi helvetissä sattumalta kauniin pirun. Pirut voisivat muuttaa
muotoaan, eikä löydy yhtään ruumiin muotoa, jota eivät pirut olisi
käyttäneet, voisivatpa esiintyä tarpeen mukaan kauniilla
ulkomuodollakin.
Useasti näkivät kirkon miehet pirun jonkun muinaisajan Jumalan
näköisenä, kuten Jupiterin, Merkuriuksen ja Baccuksen y. m.
Kielitieteilijä Bilgardo näki joukon piruja klassillisten kirjailijain
Virgiliuksen ja Horation muodossa.
Lukuisia juttuja kerrotaan pirun ilmestymisestä kauniina neitona, tai
lähimpänä tuttavana tai sulhasena. Kerran tuli piru komeana ritarina

pyhän Kunigunden makuuhuoneesta. Taas kerran meni hän Natsaretin
piispa Sylvanuksen muodossa erään kauniin naisen