Pilven hattaroita II | Page 9

onnen tuopi.?
H?n antoi Helenalle leip?palan, jonka tytt? pisti poveensa.
Viel? rupatti Katri kauan aikaa, ja l?ksi viimein, luvaten seuraavana p?iv?n? tulla auttamaan...
H?nen menty??n istui Helena viel? kauan ikkunan kohdalla; ?iti puuhasi yh?ti, tupaa siivoten ja ruokia seuraavaksi p?iv?ksi valmistaen. H?n ei huomannutkaan, ett? Helena nousi penkilt?, hiipi ulos ja l?ksi hitaasti mets??n p?in k?velem??n.
Helena tuli mets?n reunaan, tunkeutui tihe?n pensaikon l?pi ja pyrki yh? kauemmas aivankuin olisi salainen voima h?nen askeleitaan yh?ti eteenp?in johdattanut. H?nen silm?ns? tuijottivat haaveksivasti eteens?, h?nen hiuksensa olivat hajallaan, kes?isen y?n viileys ei h?neen tuntunut.
Jo levitti aamunkoi punaisen vaippansa it?iselle taivaalle, linnut her?siv?t unestaan ruveten vierastaan viserryksill? tervehtim??n. Helena istui matalalla kivell?, lirisev?n puron reunalla, joka vasta oli kev?isest? kiireest??n p??ssyt ja nyt rauhallisena suuteli kev?taurinkoa etsivien pulpukaisten p?it?. Mit? ajatteli neito, minne oli mielikuvitus h?nen sielunsa liid?tt?nyt?... ?sken luuli h?n olevansa matkalla taivaasen, jonne h?nen sulhonsakin oli mennyt. H?nen j?lki??n oli h?n seurannut l?pi niittyjen, metsikk?jen, mutta puron kosteaan laaksoon tultuaan, her?si h?n unelmistaan. Nyt luuli h?n olevansa hyl?tty kerj?l?istytt?, jolla ei ollut ket??n omaisia, ket??n yst?vi?. Linnut vaan h?nelle yst?vyytt??n osoittivat, niitten laulua h?n nyt istahti kuuntelemaan, sill? h?n ymm?rsi niin hyvin heid?n puheensa, ?Tule meid?n seuraamme?, lauloivat he, ?meill? ei ole suruja ei huolia, aamun koittaessa alkaa ilomme ja illan tultua nukumme tyytyv?isin? oksallemme riemuiten seuraavaa aamun pikaisesta tulosta?. -- Ja Helena luuli lintu olevansa, h?n rupesi laulaa hyrisem??n itsekseen ja sai linnutkin ??nett?min? itse??n kuuntelemaan.
Mutta eip? siin? kyll?. Mets?n reunaan ilmaantui harmahtava el?in ihailemaan h?nen lauluaan; se astui hitaasti h?nt? kohden, tavan takaa seisattuen aivan kuin lupaa pyyt?en l?hesty?kseen.
Ja Helena huomasi el?imen. H?n oli monta kertaa ennen sit? s?ik?ht?en pakoon juossut, mutta nyt ei h?n s?ik?ht?nyt... P?invastoin viittasi h?n sille k?dell??n sanoen: ?Tule, tule t?nne susirukka, ?l? pelk??... Olkaamme me yst?vyksi?... Yksin hyl?ttyn?, vihattuna kuleksit sin? mets?ss?, yksin olen min?kin?. Ja susi l?hestyi h?nt? askel askeleelta pelokkaasti hiipien ja h?nt??ns? yst?vyyden merkiksi h?ilytt?en. Sen silmist? loisti niin ihmeellinen kirkkaus. Helena tuijotti kauan sen silmiin aivankuin h?n olisi ennen muinoin ne n?hnyt, ja rupesi el?int? silittelem??n. Ja susi ymm?rsi Helenaa, se nuoleksi n?yr?sti h?nen k?si??n, murisi yst?vyyden merkiksi ja koetti kaikin tavoin osoittaa, kuinka ??rett?m?sti h?n oli h?nelle kiitollinen.
?Sinulla on varmaankin n?lk?, yst?v?ni?, sanoi Helena hetkisen p??st?, ruveten taskustaan jotakin sy?t?v?? etsim??n. Povestaan l?ysikin h?n vihdoin leip?palan ja ahnaasti tempasi susi sen h?nen k?dest??n...

IV.
Koivulassa vietet??n h?it?. Voitokkaana istuu Louhelan Antti p?yd?n p??ss?, vieress??n nuori ihana Helena. H??v?ki liikkuu vapaasti, se on jo tottunut Antin seuraan. Onhan Antti nyt kyl?n v?vy ja suojelija. Helenan katseesta v?lkkyy tavaton onnellisuus, h?nen silm?ns? s?ihkyv?t riemusta, mutta jotakin salaper?ist? heijastuu kuitenkin h?nen kasvoistaan.
?Enk? min? sit? sanonut?, sanoo Rist-Riehkalan Katri Helenan ?idille. ?Kun se kerran on tapahtunut, niin ei se h?nt? en?? peloita. Ja teki se siunaamani leip?pytkykin oman vaikutuksensa?.
?Ihmeellist??, sanoi Helenan ?iti. ?Eilen illalla oli h?n viel? ihan sekasin ja t?n? aamuna puhui h?n jo ihan niinkuin toinen ihminen. N?ytti oikein riemuitsevan onnestaan, suuteli ja hyv?ili minua niin, ett? min? olin py?r?lle k?yd?. Herran tiet ovat k?sitt?m?tt?m?t?.
H??riemu oli noussut korkeimmilleen, nuoret tanssivat, vanhat puhelivat vilkkaasti, mitk? vuoden toiveista, mitk? Helenan tulevaisuudesta. Silloin aukeni tuvan ovi. Silm?nr?p?yksess? vaikenivat leikit, h?mm?stynein? tekiv?t kaikki tiet? tulijalle.
?Mit? nyt?? kysyi kummastuen Antti.
?Herra Jumala!? kuului talon em?nn?n kiljahdus v?kijoukosta.
?Matti!?
Ennenkuin kukaan muu ehti sanaakaan sanomaan, astui tulija Louhelan Antin luo ja kauhea taistelu alkoi. Mutta jos oli Antti harteva, niin oli Matilla ty?ntekij?n rautakourat. J?ykk?n? korisi hetkisen p??st? Antti lattialla. Matti oli h?net kuristanut...
Kamala oli ollut ensimm?inen kohtaus, mutta se riemu, mik? ensi kauhistuksen j?lkeen p??si vallalle oli kahta suurempi. Nyt vasta kun tuon seudun hirmuisen painajaisen Matti oli tunkiolle heitt?nyt, tunsi jokainen sanomattoman helpotuksen. Kun sitten koko h??v?ki oli saanut Matilta kuulla, kuinka tuo noita oli h?net vironsudeksi manannut ja kuinka h?n sitten leip?suolan Helenalta saatuaan takaisia oli ihmiseksi tullut, silloin vasta kaikille selveni, millaisesta paholaisesta he olivat pelastuneet.
Salaa haudattiin samana y?n? Louhelan Antin ruumis mets?n syvimp??n sopukkaan, Matti vietti kohta sen j?lkeen h??ns? Helenan kanssa, mutta pitkiin aikoihin ei koko paikkakunnalla l?ytynyt muita kuin Matti, joka uskalsi menn? Louhelan Antin haudan l?heisyyteen.

HEVOSEN KERTOMUS.
Kovan onnen pojaksi min? n?ytin maailmaan tulleen. Tallissa oli silloin niin hirve?n kylm?, ett? hampaat suussani kolisivat. ?itini maidolla tosin itse?ni l?mmitt?? koetin, vaan ei sek??n auttanut. Mutta ehk? se lie onneksi ollutkin, ett? talvella synnyin. Em?nt? otti minut tupaan, jossa minulle nurkkaan laitettiin oma asuinhuoneeni. Tosin oli se vaan muutamasta laudasta tehdyll? laipiolla muusta huoneesta eroitettu, mutta omani se oli kuitenkin. Sain siin? olla ja elell? aivan mieleni mukaan. Ja em?nn?n tyt?r oli niin herttanen, niin herttanen minua kohtaan, antoi aina sormensa minun imett?v?kseni; taputteli minua ja syyhytti korvien takaa. Kun sitten kev??ll? takasin talliin p??sin, en en?? omasta ?idist?ni huolinut laisinkaan, eik? h?nk??n n?ytt?nyt minusta v?litt?v?n. Tosin min? joskus pyrin h?nen kanssaan leikkim??n, mutta kun h?n niin syd?mmett?m?sti kumisti minulle korviaan, j?tin h?net rauhaan. Kes?ll? tuli minusta ja Helenasta, -- niin se em?nt? tyt?rt??n kutsui, min? kyll? koetin v?list? yst?v?ni