Pikku poikani | Page 7

(Vavahtaa ruumiillisesta tuskasta.) -- Oi, jospa saisin nähdä sinut,
silmänräpäykseltäkään, mutta voimani ovat loppuneet. -- Sillä hetkellä
kun synnyt täytyy minun jättää sinut pahan maailman jalkoihin, rakas
pikku poikani. -- Ei, ei! -- -- Jos me molemmat olisimme poissa, niin ei
kukaan tietäisi tästä mustasta häpeästä ja katkerasta tuskasta, silloin ei
kukaan, ei kukaan muu kuin äitisi saisi tuntea sinua, pikku lemmittyni.
Silloin ei sinun tarvitsisi punastua kenenkään edessä ja meidän
molempain muisto ehkä suojelisi häntä, jota me rakastamme. Sano,
lapseni, oma kulta poikani: ethän tahdo tulla tähän viheliäiseen
maailmaan? Menemme yhdessä toiseen maailmaan, hiljaa, niin hiljaa,
ettet herää, ennenkun ijäisyyden kirkkaus ympäröipi sinut. Olethan
väsynyt ja tahdot nukkua. (Menee kaapin luo ja ottaa kloroformipullon.)
Tässä on unen ja elämän neste meille molemmille. Elä pelkää, minä
seuraan sinua -- me rukoilemme iltarukouksen isäsi edestä ja sitten
nukumme niin rauhallisesti, sinä ja minä, poikaseni, ja sinä heräät äitisi

sylissä, ja hän rakastaa sinua, rakastaa niin sydämmellisesti, poikani.
(Menee huoneeseensa.)
Näyttämö on kotvan aikaa pimeä.
9:s kohtaus.
JALMARI
(tulee ruokasalista kynttilä kädessä.)
Tuo huone on minusta niin outo. En saa siellä unta. Ja täällä varjot ovat
kuin jättiläishaamuja. Minä en nähnyt niitä silloin, kun omatuntoni oli
horroksissa. Iloitse nyt sinä, joka minulle elämän annoit, iloitse siitä,
mitä verestäsi on tullut. -- Elise parka! Kuinka lämpimästi hän minua
rakasti, kuinka hän minuun luotti, kuinka onnellisia olisimme voineet
olla. Hänen luottamuksensa olen ruhjonut, hänen sielunsa hukuttanut. --
Ja minkätähden, hyvä Jumala, minkätähden? Viheliäisyyden,
kevytmielisyyden, heikkouden tähden. Ah, jo maan päällä on helvetti --
toista ei enään tarvita. -- Jos voisin Eliseä tyynnyttää, vähänkään
tyynnyttää näinä raskaina päivinä, niin voisi ehkä aika ja lapsi tuottaa
unhotuksen, mutta en voi, hän ei tahdo nähdä minua Kainin merkki
otsallani. -- Hän valvoo nyt ja kärsii naissydämen julmimpia tuskia.
(Lähestyy hiljaa Elisen huoneen ovea.) Siellä on niin hiljaista. Jumalan
kiitos! Hän on varmaankin päässyt uneen. (Menee lähemmäksi ovea.)
Mikä tukehduttava haju! Mitä se on? Se on kloroformia. Hän on sitä
käyttänyt saadakseen lepoa. Elise parka! -- -- Siellä on niin
kummastuttavan hiljaista. Tuli palaa vielä. Minun täytyy katsoa,
nukkuuko hän. (Avaa oven hiljaa, pysähtyy hetkiseksi tukahduttavan
hajun vuoksi; sitten kiiruhtaa hän huoneeseen.)
Näyttämö jää tyhjäksi.
10:s kohtaus.
JALMARI ja APTEEKKARIN ROUVA, aluksi haastaen
makuuhuoneessa. Sitten LÄÄKÄRI.

JALMARI
(puhuu Elisen huoneessa hiljaisella äänellä.)
Elise! Valvotko? (Kovemmin.) Elise! (Huutaa.) Suuri Jumala, hän on
tainnuksissa. Herää Elise! Elise! Olet myrkytetty. Tukehdut! (Pari
ikkunaruutua kuullaan rikkilyötävän.)
APTEEKKARIN ROUVA
(puhuu niinikään makuuhuoneessa.)
Taivaan Jumala! Mitä on tapahtunut? Elise! Hän kuolee! Joutuin
lääkäriä hakemaan.
JALMARI.
(juoksee salin läpi keittiöön huutaen palvelustyttöä.)
Joutuin, joutuin lääkäriä noutamaan. Sinä tiedät, muutamia askeleita
täältä. Sano että rouva on hyvin sairas. Joudu, joudu!
APTEEKKARIN ROUVA
(saapuu horjuen harmaassa aamutakissa, ja vaipuu nojatuoliin.)
Kuollut! Ei epäilemistäkään. Elise, Elise raukkani! Valtimo ja sydän
ovat pysähtyneet kokonaan.
JALMARI.
Kauheaa!
APTEEKKARIN ROUVA.
Miten tämä kaikki on tapahtunut? Oliko hän valveilla vielä, kun sinä
kotiin tulit?
JALMARI.

Kyllä, hän oli odottanut minua. Hän näytti hermostuneelta -- ja hyvin
kiihtyneeltä, mutta ei antanut noutaa lääkäriä. Siitä on tuskin tunti kun
erosimme nukkumaan.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ja sitten? Kloroformin haju? Ah, pelkään että täällä on tapahtunut
jotain hirveää.
JALMARI.
Minulla oli vielä vähän työtä ja palasin huoneestani -- -- noutamaan
salkkua. Näin silloin valon hänen huoneestaan ja hiivin sinne
nähdäkseni kuinka hän voi, mutta olin vähällä tukehtua kloroformin
hajuun. Saadakseni ilmaa huoneeseen, löin rikki pari akkunaruutua
tempastuani ensin pois kloroformissa likomäräks kastellun pyyheliinan,
jonka hän oli käärinyt kasvoilleen. Sen enempää en tiedä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Jalmari parka! On kauheaa, mutta tuo terve, tyyni ja onnellinen nainen
on itse päättänyt päivänsä. Ah, minä en käsitä ollenkaan mitä tämä on.
Jonkun verran levottomaksi näytti hän tulevan siitä salaperäisestä
kirjeestä -- -- --
JALMARI
(keskeyttäen).
-- salainen kirje kauppa-asioista, jolla ei ole mitään merkitystä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin minäkin ajattelin. (Rientää lääkäriä vastaan, joka saapuu keittiön
kautta.) Ah, tohtori tulee! Mikä yö, mikä hirvittävä yö, rakas tohtori.
Kenties lapsi voidaan vielä pelastaa, äiti on mennyttä.
Lääkäri ja apteekkarin rouva ovat samalla kiiruhtaneet
makuuhuoneeseen.

JALMARI
(kävelee tuskissaan mutta hitaasti edestakaisin salissa.)
Elämä ilman häntä! -- Sinä taivaassa tuomitset kuitenkin oikein!
Kaksoismurha -- -- vaimo ja lapsi murhattu. -- -- Eikä ainoatakaan
todistajaa -- -- ei vähintäkään epäluuloa -- -- ei salaurkkijaa! -- Jos
helvetti on, niin siellä tänä yönä riemuitaan.
LÄÄKÄRI
(tulee yksin tyhjä kloroformipullo kädessä.)
Ystävä raukka, ei pienintäkään elonmerkkiä. Tämä on kummallista.
Niin reipas ja nuori, kaikki osotti säännöllistä päättymistä. En voi
muuten todistaa, kuin että on syntynyt äkillinen mielenhäiriö, kun
tuskat tulivat ennen kuin oli voitu odottaa. Ne näyttävät raukalla olleen
hyvin kovat. Näkee että hän on itkenyt rajusti ennen kuin ryhtyi
epätoivon keinoon. Kuolema on tullut pian ja tietämättään. Nyt
kuoleman syvä rauha lepää nuoren vaimon kasvoilla. Niin äkillistä.
Minusta tuntuu käsittämättömältä. On täytynyt olla joku valtava
mielenliikutus. Siitä ei kuitenkaan tiedä kukaan.
JALMARI
(pudistaa jäähyväisiksi poislähtevän lääkärin kättä, sanoen.)
Jumala yksin.
(Esirippu laskeutuu.)

End of the Project Gutenberg EBook of "Pikku