Pikku kettuja

A free download from http://www.dertz.in


Pikku kettuja

The Project Gutenberg EBook of Pikku kettuja, by Harriet Beecher
Stowe This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Pikku kettuja
Author: Harriet Beecher Stowe
Release Date: December 15, 2005 [EBook #17313]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU
KETTUJA ***

Produced by Tapio Riikonen

PIKKU KETTUJA
Kirj.

Harriet Beecher-Stowe
"Little Foxes" teoksesta suomentanut Sohvi Reijonen
Werner Söderström, Porvoo, 1899.

SISÄLLYS:
Johdanto 1. Moittiminen 2. Ärtyisyys 3. Tukahuttaminen 4. Itsepäisyys
5. Suvaitsemattomuus 6. Epäkohteliaisuus 7. Vaativaisuus

JOHDANTO.
-- Isä, mitä sinä aijot lukea meille nyt talvipuhteina? kysäisi Jenny.
-- Olen aikonut lukea sarjan saarnoja, -- vastasin -- jokseenkin
kummallisesta tekstistä, jota käsittelee muuan vanha kirjoitus, jonka
tässä joku päivä sitten löysin lentokirjasten joukosta vinniltä.
-- Elä sano saarnoja, isä -- se tuntuu niin hirveän vakavalta ja
talvipuhteina kaipaa jotain oikein hauskaa.
-- No, luentoja sitten, -- minä oikaisin, -- tai kirjoituksia tai esitelmiä;
sanoipa niitä nyt miksi tahansa.
-- Mutta minkäs ihmeellisen tekstin sinä sitten löysit sieltä?
-- Onpahan muuan, josta äitisi isoisän isoisä, hyvin jumalinen ja
suuressa arvossa pidetty Simo Shuttleworth, kerran saarnasi niiden
surkuteltavain luopumisten ja eripuraisuuksien johdosta hurskasten
keskuudessa West Dofieldin kaupungissa, ja se kuuluu: "_ottakaa
kiinni ketut, ne pikku ketut, jotka turmelevat viinimäet; sillä meidän
viinimäkemme ovat nupussa_." [Sal. Korkea veisu 2:15.]
-- Onpa se todellakin kummallinen teksti. Mutta en minä ymmärrä,
mitä sinä sillä tarkoitat.

-- Ihan yksinkertaisesti tutkistelemusta pikku ketuista, toimitin minä. Ja
"pikku ketuilla" minä tarkoitan niitä näkymättömiä, huomaamattomia
ja vähäpätöisiä pikku seikkoja, jotka turmelevat kodin onnen eivätkä
anna kodin säilyä niin hyvänä kuin sen pitäisi ja se voisi olla.
Rakennettakoon vain komeita, mukavia ja hauskoja asuntoja,
koristeltakoon seinät ihanimmilla tauluilla ja huoneet jaloimmilla
taideteoksilla, asukoon siellä ihmisiä, joita sukulaisuus ja yhteiset
harrastukset yhdistävät, olkoon heistä jokainen itsessään hyvä- ja
jaloluonteinen, olkoot he toisilleen uskolliset, olkoot jalomielisiä,
periaatteellisia ja Jumalaa pelkääviä -- ja sittenkin näiden ilkeiden,
jäytäväin, vähäpätöisten kettujen hävitykset turmelevat puolet kodin
viinimäen onnentertuista ennen niiden tuleutumista. Ihmiset, jotka
mielellään antaisivat henkensä toistensa edestä, eivät mitenkään voi
elää onnellisesti yhdessä; toisin sanoen: he ovat paljoa vähemmän
onnelliset kuin he olosuhteihinsa ja hyviin ominaisuuksiinsa nähden
voisivat olla.
Syynä siihen on tavallisesti se, että koti ei ole ainoastaan
molemminpuolisten harrastusten, vaan myöskin molemminpuolisen
avomielisyyden asuinsija. Siellä on elämä peittelemätöntä; siellä on sen
arkihuone, sen pukuhuone, josta me lähdemme ihmisten joukkoon,
häikäilevämpään, varovaisempaan seuraelämään riisuttuamme
arkipuvun mukana arkitapammekin. Siksipä vanha sananlasku
sanookin: "kukaan ei ole suuri kammaripalvelijansa silmissä" ja tuttu
varotus: "elä asu ystäväsi kanssa, muuten hänet menetät."
-- Sehän vain merkitsee, -- vaimoni keskeytti -- että me ihmiset emme
ole täydellisiä ja että mitä paremmin me opimme lähimmäisiämme
tuntemaan, sitä enemmän me heissä puutteita huomaamme. Ne luonteet,
jotka kestävät jokapäiväisen yhteiselämän koetukset, ovat miltei yhtä
lukuisat kuin neliapilaat niityllä. Yleensä tuntuu siltä kuin ne, jotka
eivät kiusaa meitä erityisillä virheillään, sen sijaan tuskastuttaisivat
meitä saamattomuudellaan. Täydellisesti hilliytynyt, tasainen ja luja
luonne on niin harvinainen ilmiö, että sitä ei milloinkaan voi
toivoakkaan tapaavansa elämää tutkiessaan.
-- Arvelin juuri sanoa, -- minä jatkoin -- jotta -- koska perhe-elämä

luonnostaan on niin peittelemätöntä, että siltä puuttuu varsinaisia
sulkuja ja verhoja, jotka sen ulkopuolella, maailmassa, estävät ihmisiä
näkemästä toistensa virheitä ja joutumasta riitaan -- jotta on todellakin
hyvin omituista, että kotia ja perhettä perustettaessa kuitenkin
tavallisesti paljoa vähemmin mietitään, huolletaan ja tulevaisuutta
silmällä pidetään kuin useimpiin muihin yrityksiin ryhdyttäessä. Eihän
kukaan mielellään esimerkiksi pane konetta käymään, ennenkuin on
perehtynyt sen toiminnan laatuun ja käyttötapaan ja varmasti tiedä
todellakin osaavansa, tietävänsä ja taitavansa sitä oikein hoitaa ja
käyttää. Eikähän kukaan mielellään koetakkaan soittaa viulua,
ennenkuin on vakuutunut, että sormet ovat tarpeeksi pitkät ja notkeat
tarvittaviin näppäyksiin, jotta syntyisi sointuja eikä epäsointuja.
Mitähän me ajattelisimmekaan miehestä, joka antaisi kokonaisen
orkesterin soittaa huolimatta vähintäkään eri soittokoneiden
keskinäisestä sointuisuudesta ja korvia särkevässä melussa vain
voivottelisi ja tukkaansa repisi? Epäsointu ei ole silloin soittokoneiden
syy; niistä voi jokainen erikseen helähyttää suloisia, ihania säveliä,
mutta kun niitä vasten sointuisuuden lakia pakotetaan yhdessä
soittamaan, niin niistä jokainen puolestaan lisää räikeää epäsointua.
Vielä mielettömämpää olisi vaatia soittokoneesta sellaista ääntä, joka
on kerrassaan vasten sen soitannollista luonnetta -- vaatia esimerkiksi
huilusta bassosooloa tai suuttua pasuunaan, ettei se voi täyttää
moniäänisen viulun tehtävää.
Mutta niinhän käy usein perhettä perustettaessa. Mies ja nainen
tuntevat jonkunmoista heimolaisuutta, jonkunlaista samantapaisuutta
luonteissaan ja siihen perustuu molemminpuolinen mieltymys.
Tavallisesti he vähän välittävät tarkemmin tutkia toistensa luonteen
ominaisuuksia ja mitä ne yhteiselämässä tulevat toisiinsa vaikuttamaan.
Ja mielellään he jättävät ennakolta sovittamatta ja virittämättä ne
soittokoneet, jotka toisiansa auttavat soimaan koko elämän ijän
sointuisasti tai koko elämän ijän epäsointuisasti. Vähän aikaa kihloissa
oltuaan, jolloin