Pikku haltijoita | Page 4

sulkemaan aurinkoa vierashuoneesta, siunatut auringons?teet p??siv?t sinne vain silloin kun perheeni poissaollessa voin kiert?? rullakartiinit yl?s ja antaa p?iv?n l?mmitt?? ja valaista kotiani kuten entisin? aikoina.
Mutta pahin tuli viimeiseksi. Uudet huonekalut ja uusi matto vetiv?t liian paljon huomiota puoleensa. Olen t?ysin vakuutettu siit?, ett? jokaisen pienen kotihaltijan sijaan, joka poistui rakkaitten vanhojen tavaroittemme mukana, tuli joukkonen pieni? ilkeit? tonttuja. N?m? pienet olennot takertuivat aina vaimoni ja tytt?jeni vaatteisiin, ty?nsiv?t heit? kyyn?sp?ihin, istuttivat heihin tyytym?tt?myytt? ja panivat heid?t vertailemaan ostamiaan uusia, tyylikk?it? tavaroita entisp?ivien j??nn?sparkoihin. He hylk?siv?t kirjoitusp?yt?ni ja panivat sen nurkkaan h?pe?m??n, he ty?nsiv?t syrj??n vanhanaikaisen lepotuolin, joka vuosikausia oli ollut ?idin valtaistuimena; karkoittivat ty?p?yd?n ja suuren parsimakorin, ja kaikki tapahtui siit? syyst?, ettei uusi ja vanha sulannut toisiinsa.
"Meill? ei ole mit??n vierashuonetta", sanoi Jenny kerran. "Meid?n vierashuoneemme on aina ollut kaikkea sekaisin, ty?huoneena, kirjastona, lastenkamarina ja kasvihuoneena aivan kuin mik?kin markkinapaikka. Ei miss??n muualla n?e semmoista sekamelskaa kuin meill?."
"Niin, ja t?m? avonainen takka on aina niin tomuinen, ja jokainen tomuhiude n?kyy t?ll? matolla, sit? t?ytyy aina niin varoa."
"Miksih?n ei is?ll? koskaan ole ollut omaa ty?huonetta; ihan varmaan h?n viihtyisi paremmin omassa huoneessa, kuin meid?n kanssamme, Suuri huone ruokasalin vieress? olisi oivallinen, siell? saisi h?n viskell? papereitaan mielin m??rin ja l?mmitell? takkansa edess?, jota h?n niin rakastaa, ja viihtyisi mainiosti. Me taas puolestamme nostaisimme uunin pois, panisimme nojatuolit nurkkaan, ja ?iti voisi vied? tavaransa lastenkamariin, ja niin meill? vihdoinkin olisi vierashuone, jota ei tarvitsisi h?vet?."
Kuulin kyll? t?m?n keskustelun, vaikka pienet villikissat luulivat minun aivan vaipuneen saksalaiseen kirjaani, jota selailin.
V?list? tuntuu miehest? kuin naiselementti h?nen talossaan olisi niin vahva, ett? se uhkaa h?nt? sortaa. N?m? vieh?tt?v?t olennot, jotka niin monessa suhteessa luottavat sinuun, n?kev?t sinussa ?kki? avuttoman, yksinkertaisen miehen, jota pit?? hyv?illen ja mairitellen johdattaa luontaisesta sokeudesta heid?n toiveittensa luvattuun maahan.
"Eiv?th?n miehet, ?iti hyv?, ymm?rr? t?llaisia asioita", sanoivat puuhaavat tytt?reni. "Mit? he tiet?v?t talousasioista ja huoneiden sisustuksesta? Eih?n is? k?y miss??n, h?n ei tied? eik? v?lit? muusta maailmasta, eik? huomaa kuinka toisella tavalla me el?mme, kuin kaikki muut ihmiset."
"Ahaa, pikku naikkoseni, niin pitk?ll?k? sit? ollaan?" ajattelin; ja sis?ss?ni p??tin voimaini takaa hajoittaa t?m?n salaliiton.
"Jos aijotte muuttaa kirjoitusp?yt?ni t?st? nurkasta, olkaa hyv?t ja ilmoittakaa minulle ensiksi."
Niin puhuin sokeudessani ja hulluudessani. Yht?hyvin olisi Jupiter voinut pysy? valveilla Junon nukuttaessa h?nt? Venuksen vy?ll?, kuin voisi joku meist? k?mpel?ist? miehist? selvit? naisviekkauden sokkeloisesta labyrintista.
No niin, ennen vuoden kuluttua oli kaikki k?ynyt heid?n mielens? mukaisesti, ilman kinaa, h?ly? tai kiivautta, tuskin tied?n milloin ja miten se k?vi; he ottivat huomioon kaikki toiveeni, koettivat parhaansa mukaan asettaa niin, etten h?iriytyisi, ja jos vain toisin tahtoisin, he kyll? muka alistuisivat.
Niinmuodoin tulin itse syyp??ksi t?h?n mullistukseen, "sattumain oikkujen" kautta, kuten Napoleon niin sattuvasti kutsui sit? vanhaa, tuttua logiikkaa, jonka mukaan sen, joka sanoo a, t?ytyy my?s sanoa b, ja sen joka sanoo b, t?ytyy sanoa koko kirjaimisto.
Vuoden sis?ss? siis meill? oli vierashuone, jossa oli hieno sohva ja kuusi tuolia, nurkissa uudenaikaiset nojatuolit ja suuri sein?peili sek? kamiini, joka oli aina suljettu ja josta l?mmin virtasi vain luukun kautta. Ikkunoissa riippui suuret, raskaat uutimet, jotka himmensiv?t senkin v?h?n valon, mink? viheri?iset rullakartiinit p??stiv?t huoneeseen.
Vierashuoneemme oli nyt yht? hieno ja muodinmukainen kuin kenenk??n naapurin, ja tuttaviemme tullessa meit? tervehtim??n, otimme heit? hapuillen vastaan t?ss? pime?ss? ja kolkossa suojassa, vedimme hiukan vain uutimia syrj??n, ett? n?kisimme toisiamme, ja olimme parhaissa vaatteissamme heit? vastaanottaessamme. Vanhat yst?v?mme kapinoitsivat ja kysyiv?t, mit? olivat rikkoneet meit? vastaan, koska heit? niin kohtelimme. He valittivat niin haikeasti, ett? v?hitellen ilmaisimme heille salaisuuden, ett? meill? oli suuri aurinkoinen huone minun ty?huoneenani, jossa kaikki istuimme, jossa vanha matto oli laattialla, johon p?iv? paistoi sis??n suuresta ikkunasta, jossa vaimoni kukat rehoittivat ja kanaarilintunen lauloi; siell? oli vaimoni sohva nurkassa ja avonaisessa takassa r?iskyi leimuava tuli, -- lyhyesti maja, jonne kaikki kotihaltijat olivat paenneet.
Kun yst?v?mme kerran saivat t?st? vihi?, emme en?? saaneet heit? vierashuoneeseen istumaan. Olin varta vasten nimitt?nyt uuden huoneen ty?huoneekseni, saadakseni kaikki k?skij?n oikeudet siell?, vaikka avosylin otin vastaan kaikki, jotka vain halusivat sinne tulla. Niinp? tapahtui usein, ett?, istuessamme illalla tulen ymp?rill? huoneessani, joku tyt?ist? sanoi:
"Miksi aina istumme t??ll?? Menk??mme vierashuoneeseen?"
Mutta silloin kaikki, koko perhe ja perheen yst?v?t n?yttiv?t hyvin vastahakoisilta.
"Armahda meit?!" sanoi Artturi; "vierashuoneella on puolensa, mutta anna meid?n olla t??ll?, jossa viihdymme ja voimme liikkua ja olla kuin kotonamme", ja t?h?n yhtyiv?t my?s Artturin ja Tommin toverit.
Ja tosi oli, ettei kukaan en?? viihtynyt vierashuoneessa. Se oli kylm?, s??nn?llinen ja t?ydellinen, mutta haltijat olivat sen hylj?nneet, -- ja kun haltijat pakenevat huoneesta, ei siin? kukaan viihdy. Taulut, esiriput, sohvat ja kaikki muu hienous eiv?t vastaa niitten l?sn?oloa. Ne ovat oikullista sukua; toisissa huoneissa ne viihtyv?t mainiosti, toisista taas pakenevat -- mutta miss??n emme viihdy ilman heit?.
2.
Kuten ehk? lukijani on huomannut, olen suora ja avosyd?mminen mies, siksip? luinkin kirjoitukseni matosta vaimolleni ja tytt?rilleni, ennenkun l?hetin sen aikakauskirjaani, ja nauroimme sill? makeasti kaikki. Vaimoni ja tytt?rieni kelpasi kyll? nauraa, sill? he olivat p??sseet tahtonsa perille, he olivat nyt muitten ihmisten