Pikku Eyolf

Pikku Eyolf

The Project Gutenberg EBook of Pikku Eyolf, by Henrik Ibsen This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Pikku Eyolf Kolminäytöksinen näytelmä
Author: Henrik Ibsen
Translator: Teuvo Pakkala
Release Date: February 18, 2006 [EBook #17788]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU
EYOLF ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

PIKKU EYOLF
KOLMINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ

Kirjoittanut Henrik Ibsen
Suomentanut Teuvo Pakkala
Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1895.

Henkilöt:
ALFRED ALLMERS, tilanomistaja, kirjailija, entinen tuntiopettaja.
ROUVA RITA ALLMERS, hänen vaimonsa. EYOLF, heidän lapsensa;
9 vuotias. NEITI ASTA ALLMERS, Alfredin puolisisar. INSINÖÖRI
BORGHEJM. ROTTA-ULLA.
Tapahtumapaikka Allmerssin maatilalla, vuonon rannalla, pari
penikulmaa kaupungista.

Ensimmäinen näytös.
(Kauniisti ja rikkaasti varustettu huone, puutarhaan päin. Paljo
huonekalustoa, kasveja ja kukkasia. Perällä avonaiset lasiovet
verantaan. Laaja näköala vuonolle. Etäällä metsäisiä harjanteita.
Kummallakin sivuseinällä ovi; oikeanpuoleinen on kaksoisovi ja on
etäämmällä perälle. Edessä oikealla sohva löysine patjoineen ja
päällyksineen. Tuoleja ja pieni pöytä sohvanurkassa. Edessä
vasemmalla suurempi pöytä nojatuoleja ympärillä. Pöydällä avonainen
matkalaukku. Varhainen, lämmin, päiväpaisteinen kesäaamu).
(Rouva RITA ALLMERS seisoo pöydän ääressä, selin oikealle, ja
purkaa matkalaukkua. Hän on kaunis, kookas, muhkea nainen,
vaaleaverinen, noin 30 vuotias. Vaaleassa aamupuvussa).
(Vähän myöhemmin tulee neiti ASTA ALLMERS oikean puoleisesta
ovesta; yllään vaaleanruskea kesäpuku, päällysröijy, hattu ja parasolli.
Kainalossa suurehko, lukittu kirjesalkku. Hän on solakka,
keskikokoinen, tukka musta ja syvälliset, vakavat silmät. 25 vuotias).

ASTA,
(oven suusta).
Hyvää huomenta, rakas Rita!
RITA,
(kääntää päätään ja nyökyttää hänelle).
Mitä näen, -- sinäkö, Asta! Tuletko kaupungista näin aikaseen? Tänne
meille saakka?
ASTA,
(panee päällysvaatteensa tuolille ovensuussa).
Minä en saanut sielun rauhaa. Minusta tuntui, että minun täytyy lähteä
tänne näkemään pikku Eyolfia tänään. Ja sinua myöskin (panee salkun
pöydälle sohvan luona). Ja niin lähdin minä höyrylaivalla.
RITA,
(hymyilee hänelle).
Ja laivalla tapasit jonkun hyvän ystävän, vai mitä? Tarkoitan, että aivan
sattumalta.
ASTA,
(rauhallisesti).
En ainoatakaan tuttua (huomaa matkalaukun). Mutta, Rita -- mikä tuo
on?
RITA,
(lappaa yhä tavaroita).

Alfredin matkalaukku. Etkö tätä tunne?
ASTA,
(ilahtuneena, menee lähemmäksi).
Mitä? Onko Alfred tullut kotia!
RITA.
On, ja ajatteleppas, -- hän tuli ihan odottamatta yöjunalla.
ASTA.
Ahaa, se se olikin, jota minä tunsin! Se minua tänne vetikin! -- Mutta
eikö hän ollut mitään kirjoittanut tulostaan? Edes kirjekorttia?
RITA.
Ei sanaakaan.
ASTA.
Eikö hän sähkösanomaakaan lähettänyt?
RITA.
Tuntia ennen kuin tuli. Hyvin lyhyen ja kylmän (nauraa). Eikö
sinustakin, Asta, ole se niin Alfrediksi?
ASTA.
Niin on. Hän on kaikessa niin umpimielinen.
RITA.
Vaan sitä suloisempaa oli, sitte kun sain hänet taas luokseni.
ASTA.

Niin, sen arvaan.
RITA.
Minä kun jo neljätoista päivää ennemmin olin häntä odottanut!
ASTA.
Ja hän voi hyvin? Ei hän alakuloinen ole?
RITA,
(lupsauttaa matkalaukun kiinni ja hymyilee hänelle).
Hän oli aivan kuin kirkastettu, kun hän astui ovesta.
ASTA.
Eikö ollut väsyksissäkään?
RITA.
Oli. Hyvinkin väsyksissä, uskon. Vaan hän, raukka, olikin taivaltanut
jalkasin suurimman osan matkaa.
ASTA.
Ja tunturi-ilmakin ehkä oli tekeytynyt liian ankaraksi hänelle.
RITA.
En usko. En ole kuullut hänen yhtä kertaa rykivän.
ASTA.
Kas niin. Siinä sen nyt näet! Oli siis hyvä, että lääkäri sai hänet
taipumaan tuolle matkalle.
RITA.

Niin, nyt kun se on vihdoinkin ohi, niin --. Vaan usko pois Asta, se on
ollut kauhea aika minulle. Minä en ole koskaan tahtonut sitä sanoa. Ja
sinähän kävitkin niin harvoin täällä, minun luona --
ASTA.
Niin, siinä minä en tehnyt oikein. Vaan --
RITA.
Niin, niin, niin, -- sinullahan oli koulusi siellä kaupungissa (hymyilee).
Ja meidän tienrakentaja -- hänkin oli mennyt matkalle.
ASTA.
Oh, anna nyt, Rita sen olla sinään!
RITA.
Niin, niinpä kyllä. Antaa tienrakentajan mennä. -- Vaan se ikävä, mikä
minulla on Alfredia ollut! Autiota! Tyhjää! Huu, ihan tuntui kuin olisi
tänne ollut elävältä haudattu!
ASTA.
Mutta, herra jumala, -- ainoastaan kuus -- seitsemän viikkoa --
RITA.
Niin, niin, vaan muista, ettei Alfred ole koskaan ennen ollut poissa
kotoa. Ei edes yhtä ainoata vuorokauttakaan. Koko kymmeneen
vuoteen --
ASTA.
Eipä ei, vaan senpä vuoksi juuri olikin minusta aika hänen päästä vähän
liikkeelle tänä vuonna. Hänen olisi pitänyt mennä tunturimatkalle
jok'ainoa kesä.

RITA,
(puolittain hymyillen).
Kyllähän sinun on hyvä sanoa. Jos minä olisin niin -- niin järkevä kuin
sinä, niin olisin hänet laskenut -- ehkä. Vaan minusta, Asta, tuntui, että
en voi. Mieleeni kuvasti, että en milloinkaan voi häntä saada takasin.
Etkö sinä voi sitä ymmärtää?
ASTA.
En. Syynä siihen lienee ettei minulla ole ketään, jonka menettämistä
pelkäisin.
RITA,
(ilkamoivalla, hymyllä).
Eikö todellakaan ole ketään --?
ASTA.
Ei, minun tietääkseni (keskeyttäen). Vaan kuule, Rita, -- missä Alfred
on? Taitaa nukkua vielä?
RITA.
Ei aikoinkaan. Hän nousi tänäänkin tavallisella ajalla.
ASTA.
No, sitte hän ei ole ollutkaan kovin väsyksissä.
RITA.
Oli hän, yöllä. Tullessaan. Vaan nyt on Eyolf ollut hänen luonaan toista