Perthin kaupungin kaunotar | Page 9

jos rupeaisimme teikkaroimaan heid?n kirjavissa sulkasissaan ja koreissa vaatteissaan -- miksi sitten meid?n tulisi matkia heid?n aivan ilmeisesti h?ijyj? tapojaan? Miksi tulisi meid?n omistaa itsellemme heid?n kovasyd?mist? ylpeytt?ns? ja leppym?t?nt? julmuuttaan, joille murha on huvitusta, viel?p? turhamielisen kerskaamisen ainetta? Ylpeilk??t ja iloitkoot siit? ne, joiden s??tyarvo t?mm?ist? verist? kunnioitusveroa vaatii; me, joilla ei ole osaa uhrista, voimme sit? paremmin surkutella uhratun piinaa. Kiitt?k??mme Jumalaa alhaisesta s??dyst?mme, koska se meit? kiusauksesta varjelee. -- Mutta suokaa anteeksi, is? kulta, jos, vastustaessani mielipiteit?nne t?st? aineesta, jotka teill? on yhteiset niin monen muun kanssa, jos olen astunut lapsenvelvollisuuden rajain yli.
"Ohoh, liian liukas on kielesi minulle, tytt?seni", virkkoi is? v?h?n n?rk?styneen?. "Min? vaan olen ty?mies-parka, jonka paras oppi on siin?, ett? h?n osaa vasemman k?den kintaan oikeanpuolisesta erottaa. Mutta jos tahdot minulta saada anteeksi, niin sano pari lohdutuksen sanaa Heikki-raukalle. Tuossa h?n nyt istuu, masentuneena ja sortuneena kaikista saarnoista, jotka olet s?lytt?nyt h?nen p??llens?. H?nen rohkeutensa, jolle sotatorven torahdus olisi ik??n kuin kutsu ilopitoihin, nyt on vallan vaipunut maan matalaksi lapsen ruikutuksen t?hden."
Sepp?, kuullessaan siit? suusta, joka h?nelle oli rakkain, niin moittivaisia sanoja luonteestaan, oli laskenut p??ns? alaa p?yd?n p??lle, ristiinpantuin k?sivarsiensa nojalle, niinkuin se, jonka mieli on aivan masennuksissa, ep?toivossa.
"Jumala suokoon, is? kulta", vastasi Katri, "ett? minun olisi mahdollista puhua lohdutuksen sanoja, luopumatta pois niist? pyhist? totuuksista, jotka nyky??n lausuin. Mutta kenties -- niin, minulla pit?? olla se teht?v?", jatkoi h?n, ja into, jolla h?n puhui, sek? h?nen ihmeellinen kauneutensa tekiv?t, ett? h?n sill? hetkell? n?ytti ik??n kuin profeetta haltijoissaan. "Koska taivaallinen totuus", lausui h?n juhlallisella ??nell?, "on uskottu jollekulle maalliselle kielelle, vaikka kuinkin heikolle, niin t?m? aina saapi vallan julistaa armoa samassa kuin tuomiota. -- Nosta p??t?s, Henrik -- nosta p??t?s, s? ylev?-mielinen, hyv?syd?minen, jalo, vaikka aivan v??r?? tiet? astuva mies -- sinun vikasi ovat t?m?n armottoman, paatuneen aikakauden viat -- sinun hyv?t avus ovat kaikki sun omasi!"
N?in puhuessaan h?n laski k?tens? sep?n k?sivarrelle, veti sen pois h?nen p??ns? alta, voimalla, jota Heikki, vaikka se oli niin heikko, ei voinut vastustaa, ja pakoitti surullisen miehen yl?s h?nen puoleensa kohottamaan miehuulliset kasvonsa sek? silm?ns?, jotka kuullut moitteet yhdess? toisten tunteitten kanssa olivat t?ytt?neet kyyneleill?.
"?l? itke", sanoi tytt?, "tai, itke vaan -- mutta itke, niinkuin se, jolla on toivoa syd?mess?. Vanno luopuvasi ylpeyden ja vihastuksen synneist?, jotka sun kaikkein helpoimmin saavat valtoihinsa -- viskaa pois nuot kirotut sota-aseet, jotka sinua niin helposti saavat kiusatuksi turmion ja murhan tekoon."
"Turhaan puhut minulle, Katri", vastasi sepp?. "Voisin min? tosin ruveta munkiksi ja luopua maailmasta; mutta jos t?h?n maailmaan j??n el?m??n, minun t?ytyy harjoittaa ammattiani. Ja niin kauan kun haarniskoita sek? sota-aseita muita varten sepittelen, en voi voittaa kiusausta itsekin niit? k?ytt?m??n. Et sin? moittisi minua niin ankarasti, jos tiet?isit kuinka eroamattomassa yhteydess? ty?, jolla leip?ni hankin, on tuon sotaisen luonteen kanssa, jonka minulle viaksi katsot, vaikka se on v?ltt?m?t?n seuraus. Karaistessani kilpi? ja rautapaitoja, eik? minulle pid? olla aina selv?, mink?laisten ja kuinka kovain sivallusten alaisiksi ne voivat tulla. Ja takoessani miekkaa sek? ter?st?ess?ni sit? sota-aseeksi, onko minun mahdollista olla muistamatta mihin sit? k?ytet??n?"
"Viskaa sitten pois luotas, hyv? Henrik", lausui innokas neito, molemmilla k?sill??n tarttuen yhteen sep?n j?ntevist?, raskaista k?sivarsista, ja vaivalla saaden sen nostetuksi, sill? sen omistaja, vaikka h?n sen salli, ei kuitenkaan paljon ollenkaan antanut oman tahtonsa voimalla apua, "viskaa sitten pois luotas, sanon min?, tuo ammatti, joka sinulle on kiusausta. Lakkaa takomasta niit? aseita, mitk? ovat avuksi ainoasti ihmis-el?m?n lyhent?misess? -- liian lyhyth?n se muutenkin on katumukselle -- lakkaa takomasta niit? aseita, mitk? tuottamansa turvallisuuden tunteen kautta saattavat ylenrohkeiksi ihmisi?, joita muuten kenties pelko est?isi surman suuhun hy?kk??m?st?. Aseitten sepitys, oli ne suojelus- tai p??llekarkaus-aseita, on synti? miehelle, jolla on niin v?kivaltainen ja tulinen luonne, ett? niiden takominenkin jo h?nt? kiusaukseen saattaa."
"Ent?s mill? sitten", mutisi asesepp?, "el?t?n henke?ni, jos luovun aseitten takomisen taidosta, josta Henrik Perthil?inen on kuuluisa Tay-virrasta aina Themse-jokeen asti?"
"Onhan sinunkin ammatillas", virkkoi Katri, "viattomat, kiitett?v?t haaransa. Jos lakkaatkin takomasta kalpoja sek? kilpi?, j??pih?n sittenkin sinun ty?kses viattoman lapion ja yht? kunniallisen kuin hy?dyllisenkin auran takominen -- noiden ty?-aseitten sepitt?minen, jotka meille tuottavat apua hengen el?tt?miseksi sek? el?m?n hauskuuttamiseksi. Voithan laittaa lukkoja sek? telkeit? suojaksi v?h?v?kisten omaisuudelle v?kev?in v?kivaltaa ja sortoa vastaan. Ihmiset yh? viel? ovat tulevat sinun luokses ja maksavat sinun rehellisest? ty?st?si -- --"
Mutta t?h?n nyt keskeytettiinkin jo Katrin puhe. Niin kauan kun h?n sotia ja keih?spelej? vastaan saarnasi, oli is? kuullellut sill? tunteella, ett? tuo oppi, vaikka h?nelle outo, ei mahtanut kuitenkaan olla aivan per?? vailla. H?nkin n?et olisi suonut, ett? h?nen vastainen v?vyns? ei olisi ollut niin k?rk?s noihin vaarallisiin yrityksiin, joihin uljas syd?n sek? suuri ruumiin voima t?h?n asti olivat saattaneet liiankin halukkaasti rient?m??n. Sen verran olisi h?n kyll? mielell??n n?hnyt Katrin kehoitusten voivan vaikuttaa sep?n mieleen, jonka h?n tiesi yht? helposti taipuvan h?nelle rakkaan ihmisen sanojen mukaan kuin h?n oli j?ykk?, jos vihollinen toralla tai uhkauksella k?vi h?nen kimppuunsa. Mutta Katrin puheet taas rupesivat sotimaan is?n toivoja