Perthin kaupungin kaunotar | Page 9

urhoollisuudesta? Ja onko uljainkaan mies Skotlannissa
tehnyt enemmän urhotöitä kuin minun rakas poikani Heikki, vaikkapa
vaan hän on alhaista säätyä? Eikö hän ole kuuluisa yli Vuoriston sekä
Alankomaitten paraana seppänä kaikista, jotka ikinä ovat miekkaa
takoneet, ja uskollisimpana soturina kaikista, jotka ikinä ovat miekkaa
vetäneet tupesta?"
"Isä kultaseni", vastasi Katri, "teidän sananne ovat keskenään
ristinriitaiset, jos tahdotte sallia lapsenne sitä sanoa. Kiittäkäämme
Jumalaa sekä hyviä pyhiä miehiä, että me kuulumme rauhalliseen
säätyyn ja että olemme alempana noita ylimyksiä, joita heidän korkea
sukunsa ja vielä korkeammalle lentävä ylpeytensä saattavat
kerskailemaan julmista veritöistään, kehuen niitä ritarillisiksi teoiksi.
Teidän viisautenne myöntänee, että me olisimme hullut, jos
rupeaisimme teikkaroimaan heidän kirjavissa sulkasissaan ja koreissa
vaatteissaan -- miksi sitten meidän tulisi matkia heidän aivan ilmeisesti
häijyjä tapojaan? Miksi tulisi meidän omistaa itsellemme heidän
kovasydämistä ylpeyttänsä ja leppymätöntä julmuuttaan, joille murha
on huvitusta, vieläpä turhamielisen kerskaamisen ainetta? Ylpeilkööt ja
iloitkoot siitä ne, joiden säätyarvo tämmöistä veristä kunnioitusveroa
vaatii; me, joilla ei ole osaa uhrista, voimme sitä paremmin surkutella
uhratun piinaa. Kiittäkäämme Jumalaa alhaisesta säädystämme, koska
se meitä kiusauksesta varjelee. -- Mutta suokaa anteeksi, isä kulta, jos,
vastustaessani mielipiteitänne tästä aineesta, jotka teillä on yhteiset niin
monen muun kanssa, jos olen astunut lapsenvelvollisuuden rajain yli.
"Ohoh, liian liukas on kielesi minulle, tyttöseni", virkkoi isä vähän
närkästyneenä. "Minä vaan olen työmies-parka, jonka paras oppi on
siinä, että hän osaa vasemman käden kintaan oikeanpuolisesta erottaa.
Mutta jos tahdot minulta saada anteeksi, niin sano pari lohdutuksen
sanaa Heikki-raukalle. Tuossa hän nyt istuu, masentuneena ja
sortuneena kaikista saarnoista, jotka olet sälyttänyt hänen päällensä.

Hänen rohkeutensa, jolle sotatorven torahdus olisi ikään kuin kutsu
ilopitoihin, nyt on vallan vaipunut maan matalaksi lapsen ruikutuksen
tähden."
Seppä, kuullessaan siitä suusta, joka hänelle oli rakkain, niin
moittivaisia sanoja luonteestaan, oli laskenut päänsä alaa pöydän päälle,
ristiinpantuin käsivarsiensa nojalle, niinkuin se, jonka mieli on aivan
masennuksissa, epätoivossa.
"Jumala suokoon, isä kulta", vastasi Katri, "että minun olisi mahdollista
puhua lohdutuksen sanoja, luopumatta pois niistä pyhistä totuuksista,
jotka nykyään lausuin. Mutta kenties -- niin, minulla pitää olla se
tehtävä", jatkoi hän, ja into, jolla hän puhui, sekä hänen ihmeellinen
kauneutensa tekivät, että hän sillä hetkellä näytti ikään kuin profeetta
haltijoissaan. "Koska taivaallinen totuus", lausui hän juhlallisella
äänellä, "on uskottu jollekulle maalliselle kielelle, vaikka kuinkin
heikolle, niin tämä aina saapi vallan julistaa armoa samassa kuin
tuomiota. -- Nosta päätäs, Henrik -- nosta päätäs, sä ylevä-mielinen,
hyväsydäminen, jalo, vaikka aivan väärää tietä astuva mies -- sinun
vikasi ovat tämän armottoman, paatuneen aikakauden viat -- sinun
hyvät avus ovat kaikki sun omasi!"
Näin puhuessaan hän laski kätensä sepän käsivarrelle, veti sen pois
hänen päänsä alta, voimalla, jota Heikki, vaikka se oli niin heikko, ei
voinut vastustaa, ja pakoitti surullisen miehen ylös hänen puoleensa
kohottamaan miehuulliset kasvonsa sekä silmänsä, jotka kuullut
moitteet yhdessä toisten tunteitten kanssa olivat täyttäneet kyyneleillä.
"Älä itke", sanoi tyttö, "tai, itke vaan -- mutta itke, niinkuin se, jolla on
toivoa sydämessä. Vanno luopuvasi ylpeyden ja vihastuksen synneistä,
jotka sun kaikkein helpoimmin saavat valtoihinsa -- viskaa pois nuot
kirotut sota-aseet, jotka sinua niin helposti saavat kiusatuksi turmion ja
murhan tekoon."
"Turhaan puhut minulle, Katri", vastasi seppä. "Voisin minä tosin
ruveta munkiksi ja luopua maailmasta; mutta jos tähän maailmaan jään
elämään, minun täytyy harjoittaa ammattiani. Ja niin kauan kun
haarniskoita sekä sota-aseita muita varten sepittelen, en voi voittaa

kiusausta itsekin niitä käyttämään. Et sinä moittisi minua niin ankarasti,
jos tietäisit kuinka eroamattomassa yhteydessä työ, jolla leipäni hankin,
on tuon sotaisen luonteen kanssa, jonka minulle viaksi katsot, vaikka se
on välttämätön seuraus. Karaistessani kilpiä ja rautapaitoja, eikö
minulle pidä olla aina selvä, minkälaisten ja kuinka kovain sivallusten
alaisiksi ne voivat tulla. Ja takoessani miekkaa sekä terästäessäni sitä
sota-aseeksi, onko minun mahdollista olla muistamatta mihin sitä
käytetään?"
"Viskaa sitten pois luotas, hyvä Henrik", lausui innokas neito,
molemmilla käsillään tarttuen yhteen sepän jäntevistä, raskaista
käsivarsista, ja vaivalla saaden sen nostetuksi, sillä sen omistaja, vaikka
hän sen salli, ei kuitenkaan paljon ollenkaan antanut oman tahtonsa
voimalla apua, "viskaa sitten pois luotas, sanon minä, tuo ammatti, joka
sinulle on kiusausta. Lakkaa takomasta niitä aseita, mitkä ovat avuksi
ainoasti ihmis-elämän lyhentämisessä -- liian lyhythän se muutenkin on
katumukselle -- lakkaa takomasta niitä aseita, mitkä tuottamansa
turvallisuuden tunteen kautta saattavat ylenrohkeiksi ihmisiä, joita
muuten kenties pelko estäisi surman suuhun hyökkäämästä. Aseitten
sepitys, oli ne suojelus- tai päällekarkaus-aseita, on syntiä miehelle,
jolla on niin väkivaltainen ja tulinen luonne, että niiden takominenkin
jo häntä kiusaukseen saattaa."
"Entäs millä sitten", mutisi aseseppä, "elätän henkeäni, jos luovun
aseitten takomisen taidosta, josta Henrik Perthiläinen on kuuluisa
Tay-virrasta aina Themse-jokeen asti?"
"Onhan sinunkin ammatillas", virkkoi Katri, "viattomat, kiitettävät
haaransa. Jos lakkaatkin takomasta kalpoja sekä kilpiä, jääpihän
sittenkin sinun työkses viattoman lapion ja yhtä kunniallisen kuin
hyödyllisenkin auran takominen -- noiden työ-aseitten sepittäminen,
jotka meille tuottavat apua hengen elättämiseksi sekä elämän
hauskuuttamiseksi. Voithan laittaa lukkoja sekä telkeitä suojaksi
vähäväkisten omaisuudelle väkeväin väkivaltaa ja sortoa vastaan.
Ihmiset yhä vielä ovat tulevat sinun luokses ja maksavat sinun
rehellisestä työstäsi