Papin rouva | Page 2

yksinkertainen sen tulisi olla, niin ettei sit? ensi silm?yksell? huomattaisi. Mutta hieno v?rilt??n niinkuin mets?kukka, johon kun sattuu silm?, se sit? kauan tutkii. Hitaasti ja huolellisesti kokosi h?n siihen enimm?kseen heini? ja taittoi sitten ruispellosta aidan ylitse heilim?iv?n t?hk?n. H?n tarvitsi siihen sinist? ja oli jo ottamassa lemmenkukkaa, mutta hylk?si sen ja sijoitti ruiskukan sen sijalle. Mutta mist? saisi h?n siihen tuoksun? H?n otti muutamia reseedoja ja pisti ne heinien v?liin piiloon.
Saatuaan kukat mielens? mukaan toisiinsa sointumaan vei h?n ne yliskamariin, joka varta vasten oli laitettu vieraan asuttavaksi. H?n oli kannattanut sinne keinutuolin ja uuden p?yd?n ja vienyt vaatevarastostaan sinne parhaat ja uusimmat vuodetarpeet. Ikkunan eteen oli ripustettu h?nen omat kutomansa, ennen k?ytt?m?tt?m?t uutimet, p?yt? oli katettu valkoisella liinalla, ikkunaan tuotu el?vi? kukkia salista, hankittu uudet naulapuut ja kirjahylly. Vuoteen taa sein?lle oli ripustettu suuri ryijy ja tuomen oksia pistelty sein?n rakoihin.
Mihin paikkaan panisi h?n kukkasvihkonsa? Ei keskelle p?yt??, ei niin n?kyv?lle paikalle. Johonkin kulmaan, josta se olisi l?ydett?v?. Uunin reunan kupera oli kaikista sopivin paikka, ja siihen h?n sen j?tti. Nyt vasta h?n huomasi, ett? siin? olivat h?nen pukunsa v?rit: harmaa ja sininen.
Tuleekohan h?n t??ll? viihtym??n? ajatteli h?n katsoessaan ulos ikkunasta peltojen ja j?rvien yli.
H?nh?n oli minun ensimm?inen oikea rakkauteni ja ensimm?inen suuri pettymykseni. Ja nyt h?n tulee t?nne ja on t??ll? jo t?n? iltana!
S?ik?ht?en omia ajatuksiaan kiiruhti h?n alas vinnilt?. Mutta n?hdess??n huoneet aivan uudessa kunnossa t?ytyi h?nen nyt my?nt?? itselleen, mit? varten h?n n?in oli ollut puuhassa koko p?iv?n. H?nen t?ytyi tunnustaa, ett? h?n ainakin tahtoi tehd? erityisesti edullisen vaikutuksen. Niin, ja olihan h?n t??lt? kaukaa seurannut h?nen retki??n sanomalehtien avulla. Milloin h?n oli suorittanut tutkinnon, milloin esiintynyt puhujana is?nmaallisissa juhlissa, saanut yliopistolta matkarahan ja matkustanut ulkomaille. H?n oli pannut mieleens? h?nen osoitteensakin Pariisissa. Siell? h?n oli ollut kauan kadoksissa, kunnes taas t?n? kev?nn? h?nen nimens? oli niiden joukossa, jotka olivat palanneet kotimaahansa. Joskus h?nest? oli t??ll?kin puhuttu, h?nell? oli vanhassa pappilassa tovereita, jotka h?net tunsivat. Elli oli kuunnellut, mutta ei itse virkkanut mit??n. H?n pelk?si, ett? h?nen ??nens? h?net pett??. Ja kuinka h?n kuitenkin oli saanut v?linpit?m?tt?m?sti sanotuksi: ?Vai niin, tuleeko h?n t?nne...?, kun h?nen miehens? ilmoitti h?nen tulostaan eilen.
Kaikki oli laitettu valmiiksi, ei ollut en?? mit??n toimittamista, vasta parin tunnin kuluttua tulee laiva, ja yht'?kki? ei h?n tiennyt, mihin h?n sit? ennen ryhtyisi.
Mutta onhan h?nell? tuo tavallinen jokap?iv?inen retkens? t?h?n aikaan vuorokaudesta. Kuinka monta kertaa h?n onkaan sen tehnyt! Rakennuksen p??dyn ymp?ri, jonne menness? portti narahti joka kerta niin aivan samalla tavalla. Siit? sitten hiekoitettua k?yt?v?? kukka- ja hernepenkkien v?litse toiselle portille, joka oli ruispellon halki kulkevan piennartien p??ss?. Laimea tuuli puhalteli lauhkeasti j?rvelt?, siell? oli tummat mets?iset saaret ja niemet ja niiden takana kaukana sininen, h??m?tt?v? manner. Muutaman saaren p??st? kiilsi valkoinen, kolmikulmainen merimerkki, jonka ohitse laiva kulki. Ja t?ss? kohosi ruispelto kahden puolen tien. H?n peittyi melkein p??t??n my?ten sen suojaan, ja t?t? tiet? laskeutuessaan tunsi h?n itsens? aina niin rauhalliseksi ja turvalliseksi, niinkuin se olisi vienyt h?nen omaan erityiseen maailmaansa, jossa kukaan ei kyennyt h?nt? h?iritsem??n. Sill? pihasta katsoen ei kukaan voinut n?hd? h?nt? t?nne. H?nen miehens? huoneen ja keitti?n ikkunat antoivat kaikki pihalle p?in. Eik? t?nne rantaan juuri koskaan ollut kenell?k??n asiaa. Koko t?m? puoli oli ik??nkuin h?nen omaansa, h?nelle itselleen pyhitetty?.
Kaksi ver?j?puuta h?n pudotti alas ja pist?ytyi niitylle. Leve?mpi polku vei siit? suoraan rantaan. H?nen oma, kapea polkunsa poikkesi vasemmalle ja vei lehdon l?pi nuottakodalle niemen nen??n. Siin? oli pyk?l? kalliossa, ja siihen h?n istuutui, selk?ns? takana koivu ja edess??n aava ulappa.
T?st? oli h?n jo monena kes?n? kenenk??n tiet?m?tt? katsonut ulos maailmaan. Ja maailmaan katsomisekseen kutsui h?n laivain ohikulun katsomista tuolla kaukana, josta h?n tyynell? s??ll? kuuli niiden koneen tykytyksen ja n?ki niiden vilahdukselta siirtyv?n toisen niemen suojasta toisen taa. Se oli ainoa yhteys, mik? h?nell? oli ulkomaailman kanssa, sen suuren ja salaper?isen, jota h?n pienest? tyt?st? saakka oli haaveksinut, josta h?n kirjoissa oli lukenut ja jossa h?n uskoi ihmisten el?v?n rikasta, t?ytel?ist? ja onnellista el?m??.
Ja viel? sittenkin, kun laiva oli mennyt ohitse, j?i h?n siihen iltaansa lyhent?m??n. H?n odotti laineita, jotka pitk?n aikaa sen j?lkeen, kun viimeinen savun kiemura oli haihtunut ilmaan, vy?ryiv?t sielt? verkalleen, huojahduttivat ruohistoa ja valkeana vaahtona kohisten murtuivat rantakiville h?nen jalkojensa juureen.
Aivan sattumalta oli h?n tullut t?m?n paikan keksineeksi er??n? iltana rantoja pitkin harhaillessaan. Toisen kerran tuli h?n uteliaisuudesta, lapsellisesti siit? hauskuutettuna, sitten se muuttui tavaksi ja lopulta melkein jokap?iv?iseksi tarpeeksi. Yksin?isyydess??n h?n pyhitti paikan omille haaveiluilleen.
Ja t??ll? h?n oli el?nyt sek? onnellisimmat ett? onnettomimmat hetkens?. Onnellisimmat siksi, ettei kukaan h?nt? h?irinnyt ja ett? h?n sai olla yksin. Onnettomimmat, sill? t??ll? voi tuo sama yksin?isyys kaikista enimm?n h?nt? painaa. T??ll? h?n oli kaivannut kaikki suurimmat kaipuunsa, t??ll? kaikista haikeimmin halunnut yst?v??, toveria ja rakkautta.
N?hdess??n laivain aina noin salaper?isesti kulkevan ohitsensa, kehittyi h?nelle taikauskoiseksi varmuudeksi usko siihen, ett? el?m? ei voi ik??ns? kaikkeaan samalla tavalla jatkua ja ett? laineet kerran tuolta tuovat h?nelle edes jonkunlaisen toiveiden