Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto | Page 2

tänä iltana. Ja Jussi tuo toverin
mukanaan--mamma arvaa, kenen.
ELISABETH. Mistäpä minä--
MAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut hänelle Jussia
myöten terveisiä.
ELISABETH. Tuntemattomalle--?
MAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle.

ELISABETH. Nimi--?
MAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma? Onko,
mamma?
ELISABETH. No, onhan tuo.
MARTHA. Meillekö tulee kortteeria?
MAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma?
ELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen.
MAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään. Voi ihmettä, kun tulevat jo tänä iltana!
MARTHA. Vai tänne kortteeria! Sitten on taas uusi työ! Toinen sänky nostettava Jussi
herran kammariin, matrassit, tyynyt, peitteet alas vinniltä--juutas kaikkiakin.
MAIJU. Martha kulta, pianhan se on tehty. Minä tulen auttamaan, jahka vaan olen
järjestänyt nämä kukat.
MARTHA. Juuri kun luulin saaneeni valmiiksi--perhana, kuinka pistää vihakseni.
(Survaisee vihaisesti pari tuolia syrjään ja menee oikeaan.)
MAIJU. Taivasten taivaat, kuinka kauniita nuo ruusut ovat. Katsokaas, mamma!
ELISABETH. Kauniita ovat.
MAIJU (rallattelee).
"Pappa tahtoi rikasta, ja mamma tahtoi rakasta, ja minä tahdoin komeanlaista."--
PASTORI (ääntää vasemmalta).--Maiju!
MAIJU. "Komean kynnet ne--"
ELISABETH. St!--! Hiljaa, pappa varmaan äänsi siellä.
MAIJU. (herkiää ja kuuntelee). Eikä ääntänyt, mamma vaan suotta pelkää. Tämä on ihan
uusi laulu, mamma, hyvin soma. Opin sen tämä yhtenä päivänä pieneltä pojalta tuolla
kadulla:--Kuulkaahan!
ELISABETH. Mutta sinä herätät papan.
MAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. (Hän laulaa ensin hiljaa, mutta sitten jo kohta
täyteen ääneen.)
"Pappa tahtoi rikasta, ja mamma tahtoi rakasta, ja minä tahdoin komeanlaista.»-- Komean
kynnet ne kauvaksi loistaa, vaan raha on kuluvaista."
PASTORI (kammaristaan). Maiju, Maiju!
ELISABETH. Näetkös nyt!
PASTORI (tulee sisään). Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet? Sopivatko ne mielestäsi
nuorelle tytölle, tuommoiset?--Koska sinä, hyvä lapsi, opit vähän säädyllisyyttä, koska,
sano?
MAIJU. En tiedä.--Ehkä sitten, kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi.
PASTORI (vakavasti). Ei, nyt sinun täytyy jo muuttaa tapoja, ja muuttaa oikein toden
perästä. Seitsentoistavuotias tyttö ei saa olla kuin vallaton poikanulikka. Paina se mieleesi
ja katso, ettei minun alituisesti tarvitse sinua muistuttaa.
MAIJU (painaa päänsä alas ja hypistelee kukkia).
PASTORI. No niin, minä oikeastaan ajattelin lähettää sinua asialle. Rouva Savén kysyy
tässä kirjeessä, jos meille sopii tänä iltana tulla lähetysseuran ompelu-iltaan, ja pyytää
minua siellä lukemaan tai puhumaan jotain.
MAIJU. Tänä iltana?
PASTORI. Niin, tänä iltana. Menet hänen luokseen ja sanot, että teen sen vallan
mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän myöhemmällä, tuossa kahdeksan
seudussa. Te tietysti lähdette täältä kuuden aikaan niinkuin tavallisesti.

MAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään.
PASTORI. Ette voi lähteä?--Kuinka?
ELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat »Elias Lönnrotissa». Sinä et sitä vielä tiedäkään.
MAIJU. Ja Jussi tuo yhden toverin mukanaan.
PASTORI. Vai niin!--Vai jo ne tänä iltana--Mutta mitä se estäisi? He voivat tulla sinne
myös.
MAIJU. He eivät tule, siitä olen varma.
ELISABETH. Näin ensi iltana varsinkaan.
PASTORI. Miksi eivät tulisi? Saavathan nähdä siellä vanhoja tuttuja.
MAIJU. Täti Savénin ja täti Emilian? Mistä he nyt välittäisivät, jotka ovat niin
vanhurskaita ja ikäviä, että oikein hirvittää--
ELISABETH. Maiju, Maiju--!
PASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko kuultu ennen nuoren
tytön suusta tuommoista herjausta,--äitinsä ystävistä, omista kummistaan vielä
lisäksi!--»Vanhurskaita ja ikäviä!» Nuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi.
ELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju raukka.
PASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä ja
pahanilkisyyttä.
MAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä. (Puoleksi itkien.) Ja
valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään muut.
ELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi.
PASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni täti Savénille ja
täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät anteeksi. Ymmärrätkös?--
MAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.)
PASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen »Aamuruskon» toimistoon. Lähetä sana,
jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.)
ELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle?
MAIJU. Kun he ovat semmoisia, minkä minä sille taidan, kun he ovat!-- Eikö mamma
muista, kuinka he silloin yhdenkin kerran väittivät Anni Tavastin ja Olga Nyströmin--
ELISABETH. Ooh, tuo vanha juttu!
MAIJU. Niin, ja se oli kaikki pelkkää valhetta, minä tiedän sen ihan varmaan,--pelkkää
valhetta kaikki tyyni!
ELISABETH. Elä käytä semmoisia sanoja kuin--»valhetta». He erehtyivät--
MAIJU. He valehtelivat, ihan tahallaan valehtelivat, ja sen ovat tehneet monta kertaa. Ja
minä en pyydä heiltä anteeksi, en vaikka! Pyytäkööt ensin he anteeksi. Anni Tavastilta ja
Olga Nyströmiltä
ELISABETH. St, hiljaa, hiljaa! Kyllä sinun täytyy, lapseni, totella pappaa. Ja herkiä
itkemästä nyt, muuten silmäsi turpoavat. »Elias Lönnrot» saattaa tulla tuossa
paikassa.--Kas niin, nyt on minulla matto valmis, mutta sinun kukkasi ovat vielä kaikki
hajallaan. Laita ne vaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin.
MAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää milloinkaan. Enkä
ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan naaman yhtä happameksi kuin täti
Savéninkin on--sitten ei mahda papalla enää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin!
ELISABETH. Ja itselläsi mahtaa silloin olla hyvin hauska--sinä pahankurinen lapsi.
MAIJU. Katsokaa, mamma! Olenko nyt hyvin kaunis?
ELISABETH. Olet, vallan erinomainen. Varmaan saisit harakatkin nauramaan.