Paavo Nissinen | Page 9

oli kaikilla puolin suuria koivuja ja leppiä, jonka vuoksi ei
mitään varsinaista pihaa löytynyt. Kohta vieressä oli tavallinen pirtti,
jossa palvelusväki asui. Mutta etevin rakennus oli suuri, oivallinen
navetta vähän matkan päässä eräällä mäellä, jonka ympärillä kasvoi
aika honkametsä. Koko talo oli niin piilossa, että ainoastaan savu, joka
nousi sen piipuista metsän ylitse, saattoi ilmoittaa vedellä kulkeville,
että ihmisiä asui paikalla.
Tuskin oli seura astunut sisään ja ehtinyt istuutua, kuullaksensa Paavon
kertomusta, kuin Fredrika huusi, että joku outo läheni puiden välissä.
Kaikki kiiruhtivat akkunaan.
"Se on oiva kappalaisemme, pastori Cygneus", sanoi Fredrika. "Rosina
on tänäpänä näyttänyt niin miettiväiseltä ja ollut niin harvapuheinen,
ikään kuin olisi muuttunut nieriäiseksi. Saas nähdä, tuleeko hän nyt
iloisemmaksi".
Rosina lyödä näpsähytti hilpeää sisartansa, joka nauraen juoksi äitinsä
selän taa. Muuten niin vakaisen Amaliankin suu myhähti.
Pastori, joka oli nuori, sivistynyt mies, tuli sisään suurella kiiruulla.
Tervehdettyään naisväkeä ja Paavolle kättä annettuansa, sanoi hän:
"Antakaa anteeksi, että tuon ikävän sanoman. Mutta Venäläiset
lähenevät. Minä tuskin luulen, että täällä enään on hyvä kauemmin
viipyä. Venäläiset ovat voitetut Lapualla ja vetäytyvät nyt takaisin
Tampereelle. Yksi osakunta seuraa vesijaksoja ja on jo tullut Kuruun.
Jumala tietää, eivätkö kasakit löydä tietä tännekin, vaikka talo on
etäällä. Minä olen kiiruhtanut tänne, keskustellakseni herrasväen
turvallisuudesta".
"Ah, hyvä pastori", vastasi rouva, "äsken juuri sain iloisia sanomia

mieheltäni. Hän on komppaniansa kanssa Ruovedellä. Me aiomme
lähteä sinne".
"Se ei ole mahdollista maisin", lausui pappi. "Kasakit ovat valloittaneet
koko tien, tunkeissansa aina Kurun kappelinkirkolle. Ehkä Paavo
tietänee jotakin neuvoa?"
Jokaisen silmät kääntyivät nuoreen talonpoikaan.
Hän mietti hetken aikaa, sitte sanoi hän: "Minä mielestäni pidän
paraimpana kohta lähteä vesille. Minä tiedän, että vaanjunkkari Roth ja
vältvääpeli Spof ovat muutamien veneiden kanssa Muroleen salmessa.
Jos kerran vaan pääsemme sen lävitse, on tie avoinna aina Ruovedelle".
"Neuvo on hyvä. Se on parasta", sanoi pappi. "Minä seuraan
herrasväkeä. Paavo ja minä soudamme, niin käypi matka joutuisammin.
Mutta meillä ei totisesti ole aikaa liiaksi. Minä en tiedä, kuinka likellä
kasakit olivat jälissäni".
"Joutukaa, tytöt!" huusi äiti. "Pankaa vähän vaatteita myttyyn, niin
laitan minä jonkunlaisen eväskontin. Mutta missä rengit ovat?"
Tytöt kiiruhtivat aukaisemaan kaappeja ja kistuja; äiti toi ison vakan
ruokahuoneesta. Samassa tuli palvelusväki, muutamia renkejä ja pari
piikaa. Viimeiseksi mainitut kiiruhtivat auttamaan naisia, sill'aikaa kuin
rengit hakivat aseita. Kirveitä ja karhunkeihäitä, paitse puukkoja ja
muita teräkaluja, joita Suomalaisilla aina on vyöllä, oli otettu esiin.
Paavo otti yhden majurin jahtipyssyistä. Mutta hän ei löytänyt ruutia,
jonka vuoksi hänkin otti kirveen.
"Kasakit, kasakit!" huusivat rengit. Laukaus kuului samassa
karjapihalta. Kohta lensivät kaikki talon asukkaat rannalle, paitse
kuuromykkä. Rengit ottivat hänen käsiinsä kiinni, vetääksensä häntä
myötään, mutta hän irtautui väkisin, päästi kamalan parun ja kiirehti
takaisin taloon. Rengit eivät uskaltaneet kauemmin viipyä, vaan jättivät
hänet ja kiirehtivät rantaan.
Mutta siellä kohtasi pakenevia yhtä odottamaton, kuin hämmästyttävä

näky. Kymmenen suurta kirkkovenettä, täynnä venäläisiä jääkärejä,
laski juuri nyt rannalle. Venäläisten päällikkö jäi vähän kauemmaksi,
sill'aikaa kuin väki toisista veneistä nousi maalle tiedustelemaan.
Ihmisiä rannalta havaittuansa päästivät Venäläiset laukauksen. Naisväki
huudahti ja vetäytyi palkollisten kanssa puiden suojaan.
Paavo yksinänsä pysyi pelästymättömänä. Hän käski renkein kohta
heittää pois kaikki aseet ja kielsi heitä millään tavalla vastustusta
tekemästä. Pappi oli samaa mieltä kuin Paavokin ja tarjoutui
puhuttelemaan Venäläisten päällikköä. Vaaleina ja tuskasta vapisevina
odottivat naiset kohtaloansa nöyryydellä ja kärsivällisyydellä. Äiti
kielsi tyttöjä erkanemasta hänestä.
Sill'aikaa kuin pappi meni rantaan, kohdataksensa vihollisia, ja
merkiksi rauhallisesta aikeestaan viittasi valkoisella nenäliinallansa,
palasivat muut seurasta takaisin asuinhuoneesen.
Kuuromykkä seisoi ihmetteleväisenä ovessa ja hänen kasvoistansa
näkyi, että jotakin merkillistä liikkui hänen sydämessään. Hän ei enää,
niinkuin ennen, kohdannut tulijoita ystävällisellä katsannolla. Hän meni
vaan niin paljon sivulle, että pääsivät käymään sisään.
Vähän ajan kuluttua tunki muutamia ryysyisiä kasakkeja laihojen
hevosten selässä oven eteen. He kurkistivat levottomin silmin ympäri ja
uhkasivat keihäillään molempia miehiä. Paavo otti lakin päästänsä ja
kumarsi. Kuuromykkä tirkisti heihin julmasti. Yksi kasakeista ratsasti
akkunan alle ja katsahti sisään. Mitä hän raaoilla sanoillansa virkkoi
ymmärsivät ainoastaan hänen kumppaninsa, mutta siitä tuli se, että
kaksi astui alas hevostensa selästä ja läheni ovea, pamput kädessä.
Paavo meni syrjälle, mutta kuuromykkä rupesi vilkkaasti vastarintaan.
Toinen jännitti kohta pistoolin. Paavo veti kuuromykän väkisin pois
ovesta. Talonpojan nöyryys näkyi lepyttävän heitä ja pistooli pistettiin
takaisin vyöhön.
Nyt astui yksi kasakki sisään. Rengit kumarsivat Paavon käskystä,
vaikka vastahakoisesti. Toinen piioista tuli samassa ulos huoneesta,
kantaen kädessänsä viinapulloa, jonka tarjosi kasakille. Pullo teki
kasakissa ihmeellisen vaikutuksen. Silmät rupesivat vilkistelemään ja

huulet maiskuttelivat halukkaasti. Hän otti pullon, suuteli sitä ja kätki
sen poveensa. Sitte pisti hän päänsä oven lävitse ja katsoi ympärillensä.
Huomaittuaan, ettei siellä ollut ketään muita, kuin naiset, jotka istuivat
sohvassa, astui hän sisään keskelle lattiaa. Sukkelin silmin katseli hän
naisia ja otti sen jälkeen esiin viinapullonsa, josta nielasi muutamia
aika lotkauksia.
Naisväen joksikin toinnuttua ensi hämmästyksestään, nousi äiti ylös ja
antoi kasakille pari hopearahaa. Kiivaasti tarttui hän niihin ja katseli
niitä säihkyvin silmin, sillä välin näyttäen hammasriviä, joka melkeen
ulottui toisesta korvasta toiseen.
Pahaksi onneksi havaitsi muuan toinen kasakki,