Päiväkirja | Page 9

luo, jota otti meitä
hyvästi vastaan. Hän kertoi myös että eräs majuri Aniskoff oli
vannonut ettei löytynyt enemmän kuin 6 000 miestä koko Suomessa.
Siellä makasimme heinäladossa ja kuljimme sitten yöllä useitten
vartiajoukkoin ohitse, joita seisoi teillä ja niityillä 40 à 50 miestä, ja
jotka tutkivat kaikkia matkustavia. Sentähden kuljimme me öisin
Heinäkuun 27 päivään saakka, jolloin kaikki vartiajoukot olivat jääneet
taaksemme ja me olimme päässeet Järesten kylään Lemun pitäjässä.
Olimme siellä päivän aikaa ja saimme useampia tietoja vihollisen
asemasta Pohjanmaalla. Sieltä siirryimme Raision pitäjään, josta minä
kirjoitin Tukholmaan. Sen tein minä vanhan nimismieheni ylisillä.
Venäläiset tappelivat koko päivän keskenänsä tuvassa; minun mieheni
olivat metsässä. Ylioppilas And. Silvan kertoi minulle että Raision ja
Maarian papit olivat keskenänsä puhuneet, että jos se kirottu Löfving
vielä sinne tulisi, niin antaisivat he varmaan vangita hänet. Kysyttyäni
mitä Maarian pappi minulle tehdä tahtoi, sain vastaukseksi että hän oli
suostunut tuumaan muiden kiusaamisen vuoksi, vaikka hän kiitti
Jumalaa että minä nyt olin vuoteen omana niistä lyömisestä, joita muka
olisin Juhannuksen aikana saanut Djurgården'issa, missä tapauksessa
minä päinvastoin haavoitin enemmän kuin 50 miestä. Nuo papit olivat
myöskin humala-päissään soimanneet minua raadoksi sekä käyttäneet
muita kauniita nimityksiä. -- Tästä kaikesta tiedon saatuani, läksin minä
menemään pappilaan ja olin olevinani talonpoika Huittisista, joka

tahtoi ostaa suoloja. Papin vaimo kyseli muutamista siellä asuvista
leskistä, ja minä annoin hänelle tyydyttäviä vastauksia. Sitten antoi hän
minulle juomista ja kiitti ruotsiksi minun käsiäni, sanoen: "Tuo
talonpoika ei ole paljon työtä tehnyt käsillään". Menin sitten toverini
luo, ja nyt läksimme Turkuun sekä sieltä Maarian pitäjän kautta
Hämeenlinnan tielle Ravattulan kylään.
Heinäkuun viimeisinä päivinä läksimme Someroon päin, ja tällä
matkalla kohtasi meitä alinomaa matkustajia; mutta minä olin aina
ensimmäinen kysymään mistä he tulivat. Itse sanoin tulevani
kolmannesta tai neljännestä pitäjästä, jotta en mitään hullua puhuisi, jos
olisi ruvettu minua kuulustelemaan.
Vihoin kautta läksimme Pusulan kornetin-puustellille. Talonpojan nimi,
jonka luo tulimme, oli Matti Paavalinpoika. Hän kysyi mistä minä olin.
"Hollolasta", -- vastasin minä, ja mies sanoi ihmistä siellä suuriksi
veijareiksi.
"Ei kaikki kuitenkaan. Eikö teidänkin pitäjässä ole veijareja joukossa?"
"No niin, kyllä sellaisiakin löytyy" -- sanoi mies; ja minä pyysin häntä
ulos kanssani, kerroin hänelle että olin upseeri ja kehoitin häntä
uskollisuuteen ja rehellisyyteen entistä esivaltaa kohtaan.
Uskollisesti hän sitten käyttikin itseänsä, antoi meille paljon tietoja ja
ruokaa samaten. Yötä olimme siellä, ja aamulla sanoi hän ettei ollut
hyvä mennä provasti Ritz'in luo, sillä siellä majaili venäläinen
luutnantti; vaan sentähden neuvoi hän meitä metsän läpi lukkarin
taloon.
Sieltä lähetin pyytämään provastia puheilleni, ja hän tulikin kohta
kirkkoon, jossa antoi minulle tietoja vihollisen voimasta. Hän kirjoitti
myös omakätisesti päiväkirjaani Elokuun 1 p., ja kun olimme saaneet
kaikki tiedot, menimme eteenpäin, kiittäen Jumalaa, joka pyhäin
enkeleinsä kautta oli meitä suojellut vaarallisilla matkoiltamme.
Niille, jotka nyt kysyivät mistä minä olin, vastasin että olin Naantalista

ja muka ostelin eläimiä ruhtinas Galitzin'ille. Lahjoitin myös tupakkaa
siellä ja täällä ja poistin sillä tavoin kaiken epäluulon itsestäni ja
miehistäni, sillä kovasti peljättiin sissejä ja vakoojia vihollisen
uhkausten ja julmuuden tähden.
Seuraavina päivinä kuljeskelimme Tammelan pitäjässä, odottaen
venäläistä postia Moskovasta, mutta se ei tullutkaan. Sen sijaan tuli
vaunut, jotka olivat täynnä kalkunoita, kanoja ja kukkoja. Vartioina oli
6 rakuunaa, joidenka kanssa syntyi pieni kahakka, ja yksi minun
miehistäni kaatui ja haudattiin metsään. -- Me saimme paljon ruokaa ja
runsaasti kananpaistia. Metsän kautta marssimme sitten Lopelle. -- Me
olimme muka hakemassa hevosiamme, jotka venäläiset olivat vieneet.
Näillä retkillä osoittivat Provasti Tavonius ja nimismies Kollin meille
suurta ystävyyttä ja näyttivät uskollisuuttansa antamalla meille tietoja
vihollisen toimista y. m.
Elokuun 17 p. läksin minä Helsinkiin ja ostin 4 naulaa suoloja. Palasin
sitten miesteni luo, ja heidän seurassaan kuljin Gloms'in ohitse. Siellä
oli yksi kapteeni sekä yksi luutnantti komppanian kanssa niittämässä
heiniä Helsingin komendanttia varten. Me kuljimme näiden kaikkien
ohitse ja menimme yötä myöden vanhan Tavonius'en luo, joka asui
Långstrand'issa. Hänen heinä-ladossaan olimme yhden päivän, sillä
talonpojat pelkäsivät kauheasti vihollisia, jotka olivat ankarasti
uhanneet niitä, jotka vakoojia majoittaisivat.
Saman kuun 19 päivästä alkain kuljeksimme sitten paikasta paikkaan,
mitään erinomaista tapahtumatta. Sanoimme olevamme milloin toisesta
pitäjästä, milloin toisesta. Vihollisen armeijan asemasta kirjoitin sillä
aikaa kreivi Taubelle.
Nimismies Flöger'in vaimo tutki minua myöskin hyvin tarkasti. Hän
kysyi mistä minä olin, ja kun vastasin olevani Espoosta, ei hän siihen
tyytynyt, vaan teki monta harmillista kysymystä vakoojista y. m.
Kuitenkin antoi hän meille veneen, jolla pääsimme edemmäksi
Björnholmaan.
Sauvon pitäjässä ollessamme, syyskuun ensimmäisinä päivinä, kertoi

minulle nimismiehen Anders Björck'in leski, että eräs venäläinen
kapteeni Gordian oli käynyt Tukholmassa (ei kuitenkaan kaupungissa)
vakoomassa. Tämän lesken luona oli paljon venäläisiä, mutta hän oli
kuitenkin uskollinen.
Kuljettuamme sitten niittyjä ja soita, tulimme Nousiaisen kirkolle. --
Syyskuun 8 p. olin erään torpparin luona Nynäs'issä, mutta yöllä läksin
Järäisiin ja makasin siellä ensin eräässä aitassa isännän tietämättä. Siitä
tämä aluksi kovasti suuttui, mutta leppyi taas, niin että piti meitä siellä
10 päivään asti, jolloin läksin erään miehen luo, jota nimitettiin
Mahalan Mikkeliksi ja jonka myös sanottiin olevan pahemmin
suuttunut