Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa | Page 5

h?n kulkee m?et ja laaksot ja saapuu n?in Tuonelan joelle; rautaisella haravalla h?n kokoaa poikansa hajotetut j?senet ja sovittaa ne yhteen; voiteilla, joita mehil?inen tuopi itse Luojan luota, uskollisen ?idin vihdoin onnistuu saada poikansa henkiin her?tetyksi.
Kertomuksen juoksu palajaa entiselle tolalle. V?in?m?inen rakentaa uuden purren; saadaksensa sen valmistamiseen tarpeellisia sanoja, h?nen t?ytyy k?yd? sek? Tuonelassa ett? haudassa makaavan tiet?j?n, virsikk??n Vipusen luona. Sitten h?n toistamiseen l?htee Pohjolaan kosimaan, ja Ilmarinenkin kulkee sinne uudelle kosioretkelle. T?ll? kertaa ihana Pohjan impi suostuu menem??n seppo Ilmariselle, ja Pohjolassa vietet??n komeat h??t. Lemmink?inen, suuttuneena siit?, ett? h?n riitaisan luonteensa t?hden on j??nyt h?ihin kutsumatta, tekee sotaretken ja tappaa Pohjolan is?nn?n; mutta v?ltt??ksens? Pohjolan em?nn?n kostoa h?nen t?ytyy paeta merentakaiselle saarelle; vaan sielt?kin Lemmink?isen on pakko poistua, koska saaren miehet, h?nen lemmenseikoistaan suuttuneina, v?ijyv?t h?nen henke?ns?. Kotiin tultuaan n?kee h?n koko asuntopaikkansa autioksi, sill? Pohjolan v?ki on k?ynyt sit? h?vitt?m?ss?; mutta ?iti on kuitenkin pelastunut. Lemmink?inen yritt?? viel? kerran menn? sotaretkelle Pohjolaan, vaan pakkanen ja n?lk? tekev?t siit? surkean lopun.
T?h?n liittyy mainio Kullervon episoodi. Untamo ja Kalervo veljekset, eri heimokuntain edustajat, el?v?t alituisessa riidassa; vihdoin Untamo kaataa Kalervon ja tappaa h?nen sukunsa; mutta eloon j??pi vaimo, joka orjuudessa synnytt?? Kullervon, Kalervon pojan. Monella tavalla Untamo valmistelee Kullervolle surmaa, mutta turhaan; poika kasvaa, kostontuumat mieless?, ja turmelee yliluonnollisella voimallaan kaikki ty?t, jotka h?nelle uskotaan. Vihdoin Untamo tuskastuneena myy Kullervon Ilmariselle, joka panee h?net paimeneksi. Ilmarisen em?nt?, entinen Pohjan neiti, ajattelemattomana leipoo pilkoillaan kiven paimenen ev?skakkuun, ja ateriaan ryhtyess??n Kullervo siihen katkaisee is?lt? perityn veitsens?. Em?nn?lle kostaaksensa paimen hukuttaa lehm?t suohon ja ajaa kotiin susia ja karhuja, jotka repiv?t em?nn?n kuoliaaksi. Kullervo pakenee ja l?yt?? vanhempansa, jotka oli luullut jo aikaa kuolleiksi. Is? l?hett?? h?net veroa viem??n; palausmatkalla Kullervo viettelee tuntemattoman tyt?n, jonka mets?ss? tapaa ja jossa sitten kauhuksensa tuntee oman sisarensa. Sisar toivottomana sy?ksyy koskeen. Kullervo l?htee kotiin ja aikoo h?nkin heitt?yty? surman suuhun, vaan p??tt?? ensin kostaa Untamolle, mit? sukunsa h?nelt? on k?rsinyt. Kostonsa t?ytetty??n h?n palaa kotiin; vaan talo on autiona eik? muita el?vi? n?kyviss?, kuuluvissa, kuin Musti, h?nen koiransa. Mets?ss? harhaillessaan Kullervo joutuu siihen paikkaan, jossa h?nen rikoksensa on tapahtunut; siell? uros k??nt?? miekkansa k?rjen omaa rintaansa vastaan ja lopettaa onnettoman el?m?ns?.
Ilmarisen em?nn?n kuoltua rikkoutuu se hyv? sopu, joka siihen asti on pysynyt voimassa Kalevalan ja Pohjolan v?lill?. Kalevalan sankarit, V?in?m?inen, Ilmarinen ja Lemmink?inen, l?htev?t Pohjolaan Sampoa valloittamaan. Matkalla vene tarttuu isoon haukeen; se tapetaan ja sen leukaluusta V?in?m?inen tekee ensimm?isen kanteleen. Soitollansa h?n ihastuttaa koko luonnon; ihmiset sit? ihailevat, vesiss? silmin; itse jumalatkin siit? iloitsevat; viel?p? kaikki el?v?tkin maalta, ilmasta ja merest? kokoontuvat noita sulos?veli? kuuntelemaan. Sitten uroot pitkitt?v?t matkaansa Pohjolaan. Soittonsa ihmevoimalla V?in?m?inen nukuttaa koko Pohjolan kansan; Kalevalan uroot saavat Sammon kivim?est?, johon se on k?tketty, ja l?htev?t saaliineen kotomatkalle; mutta her?tty?ns? Louhi, Pohjolan em?nt?, l?hett?? myrskyn heit? tuhoamaan, jolloin V?in?m?isen kantele hukkuu aaltoihin. Sitten Louhi itse sotajoukkoineen ajaa Kalevalan sankareita takaa; merell? nousee tuima taistelu, jossa Louhi voitetaan; mutta Sampo menee kappaleiksi ja sen muruja vierii "alle vienojen vesien Ahtolaisten aartehiksi". Toisia muruja tuuli toi Suomen rannoille, joista on "alku onnen ainiaisen Suomen suurille tiloille". Mutta Louhi ei saanut muuta kuin Sammon kirjakannen; "siit' on polo Pohjolassa, elo leiv?t?in Lapissa".
N?in Kalevalan kansa voittoisana oli l?htenyt taistelusta. Vanhan kanteleen sijaan, joka myrskyyn oli h?vinnyt, laittoi V?in?m?inen uuden; kopan teki h?n koivusta, naulat kullasta, joka kumpusi k?en suusta, ja kielet nuoren neitosen hiuksista, joka ilon ja surun vaiheilla sulhastansa odotteli.
Mutta uudet vaarat uhkasivat Kalevalan rauhaa. Louhi nostaa kaikenlaisia tauteja sen kansaa h?vitt?m??n, toimittaa sitten karhun sille vahinkoa tekem??n ja k?tkee vihdoin auringon ja kuun, jotta koko maailma peittyy pimeyteen. Mutta etenkin V?in?m?isen viisauden avulla kaikki n?m? pahat poistuvat ja riemu ja rauha palajavat Kalevalan kansaan.
Kalevalan viimeisess? runossa on kansan kuvausvoima omituisella tavalla esitt?nyt taistelua Suomen kansan muinaisuskonnon ja kristin-opin v?lill?. Marjatta neidelle syntyy poika puolukasta; V?in?m?inen tuomitsee pojan kuoletettavaksi, mutta t?m? nuhtelee h?nt? ja "ukko" ristii pojan Karjalan kuninkaaksi. Suuttuneena V?in?m?inen l?htee venehell? vaskisella "yl?isihin maaemihin, alaisihin taivosihin". L?hteiss?ns? h?n ennustaa sen p?iv?n viel? tulevan, jolloin h?nt? kaivataan "uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suoriaksi, uuen kuun kulottajaksi, uuen p?iv?n p??st?j?ksi"; mutta kanteleensa h?n on j?tt?nyt j?lille, kansalleen ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa.
*Lis?ys 2.* Kalevalan ainekset ovat enimm?lt??n tarunomaisia, myytillisi?, joihin sitten lienee sekaantunut muitakin muinais-ajan muistoja. Muutamat kertoelmat selv?sti viittaavat ikivanhoihin luonnonmyytteihin, etenkin aurinkotaruun, joka kaikille kansoille on tarjonnut runsasta aihetta runollisiin kuvauksiin. Semmoisia luonnontaruja ovat esim. kertomus isosta tammesta toisessa runossa, kaikki Sampo-runot, Lemmink?isen surma ja kuolleista her?tt?minen y. m., puhumattakaan niist?, joiden myytillinen merkitys on ihan selv?, niinkuin kertomukset maailman luomisesta sek? kuun ja auringon k?tkemisest?. Kysymyst? n?iden aineksien syntyper?st? ja muodostumisesta ei ole tutkimus viel? lopullisesti ratkaissut.[1]
[1] Myytilliselt? kannalta on E. Aspelin tarkastanut Kalevalan taruja (Kalevalan tutkimuksia, 1882, y. m.). J. Krohn on Suomalaisen kirjallisuuden historiassaan koettanut valaista Kalevala-runojen historiallista kehityst? tutkimalla laulujen ja taru-ainesten siirtymist? seudusta seutuun sek? m??r?t?, mitk? tarut alkuansa ovat kotimaisia, mitk? ulkoa p?in tulleita. H?nen