Onnen orja | Page 9

mutta rouva Rabbing vastasi vain hymyillen, ett? h?nell? ei ollut ik?v? koskaan.
H?nell? oli aina niin paljon ajattelemista, sanoi h?n.
T??ll? Roomassa h?n seurasi kaikkialle miest??n. He tekiv?t yhdess? pitki? k?velymatkoja campagnalle, s?iv?t tien varrella olevissa maalaistrattorioissa ja keskustelivat vilkkaasti saamistaan uusista vaikutuksista. Mutta my?skin he saattoivat vaieta pitkiksi tuokioiksi ja tuumia kumpikin omia asioitaan.
Silloin pyrki Liisan kuva j?lleen Johanneksen mieleen nousemaan. Ei en?? selv?n? ja t?sm?llisen? tosin, kuten tulomatkalla tuossa junavaunussa, vaan niinkuin ep?m??r?isen? pilven?, vaarallisena, valoh?myisen? aavistuksena, jonka h?n vaistomaisesti tunsi uhkaavan nykyist? rauhaansa ja onneansa.
H?n ei ollut viel?k??n tavannut Liisaa, yht? v?h?n kuin en?? Muttilaakaan.
Mutta h?n tiesi heid?n olevan kaupungissa. H?n oli kuullut sen muilta suomalaisilta, joita kosolta oleskeli t??ll?, ja h?n tunsi kaikkialla Liisan l?sn?olon, vaikka h?n ei tahtonut tuntea sit? eik? itselleen tunnustaa.
Siksi syventyi h?n ep?toivon vimmalla t?m?n merkillisen kaupungin historiaan, joka tuntui olevan yht? ij?inen kuin oli ihmiskunta itse ja yht? pohjaton kuin oli sen kautta aikojen, kautta t?htitarhojen tunkeva tiedonhalu.
Pitkien kansantaloudellisten tutkimusten j?lkeen tuntuikin t?m? humanistinen sielun-suihku h?nest? varsin suloiselta.
H?n ei tahtonut ajatella Liisaa. H?n tahtoi huumata itsens? kaikella muulla ?lyllisell?, vierailla nimill? ja vuosiluvuilla, ulkopuolisilla mielikuvilla ja ajatuksilla.
Ettei tuo yksi p??sisi j?lleen nousemaan! Ettei tuo yksi julistautuisi j?lleen itsevaltiaaksi, polttaisi poroksi kaikkia muita h?nen sielussaan, h?vitt?isi ja kukistaisi!
Jonkun aikaa se onnistuikin h?nelle.
H?n eli kokonaan entisyyden maailmoissa. Niin vieraissa ja kuitenkin niin tutunomaisissa.
Tuota j?lkimm?ist? tunnelmas?vy? h?n usein itsekin ihmetteli. Olihan h?nest? kuin h?n olisi tullut kotiin, tullut j?lleen pitkien harhavuosien j?lkeen entisille elosijoilleen.
Sitten h?n huomasi, ett? olihan se itse asiassa aivan luonnollista. Liittyih?n Rooma h?nen varhaisimpiin lapsuusmuistoihinsa. Olihan h?n lukenut tai kuullut muiden lukevan Romuluksesta ja Remuksesta paljon ennemmin kuin V?in?m?isest?, Ilmarisesta tai Lemmink?isest?.
Rooma! Mik? ylpeys, mik? mahtavuus, voima ja voitonvarmuus olikaan tuosta sanasta jo kasvavan pojan korvaan soinnahtanut!
Todellakin tuntui se jo pelk?ll? kielellisell? soinnullaan syntyneen maan piiri? vallitsemaan.
Mutta samalla kuin se oli niin tuttu, pysyi se kuitenkin aina et?isen?, aina viettelev?n?, pohjattomana ja salaper?isen?. Turhaan koki Johannes hallita sit? hengell??n. Se liukui aina h?nen k?sist??n kuin sfinksi, kuin kimaira, kun h?n tahtoi sen ij?ist? arvoitusta selitt??.
--T?t? sinun unesi mahtoi merkit?, h?n oli joskus vaimolleen leikillisesti huomauttanut. T?ss? min? todellakin n?yn saaneen tekemist? semmoisen linnun kanssa, joka ei hevin antau voittajalle.
--Toivokaamme, ett? se on t?m?, rouva Rabbing samaan nuottiin vastannut siihen. Silloin tunnen min? itseni t?ysin turvalliseksi.
--Etk? ole mustasukkainen?
--Roomaa saat sin? rakastaa kuinka paljon hyv?ns?. Mutta varo itse?si mustasilm?isist? roomattarista!
Selvimp?n?, vaikuttavimpana ilmeni h?nelle Rooman suuruus kuitenkin er??n? varhaisena aamuhetken? Janiculuksen kukkulalla.
Sill? kertaa h?n oli yksin. Rouva Rabbing oli j??nyt tutkimaan jotakin taidehistoriallista teosta, jota he viel? t?n??n tulisivat tarvitsemaan k?ynnill??n Colonnan kokoelmissa.
Kukkula oli viel? varsin ihmistyhj?. Automobilit eiv?t olleet her?nneet viel?. Matkailijat nukkuivat viel? kaikessa rauhassa hotelliensa pehmeill? patjoilla.
Mutta Rooma valvoi.
Se haastoi jo tuhansilla ??nill??n. Se toimitteli arki-askareitaan. T?nne kukkulalle kuului sielt? alhaalta vain ainainen, ep?selv? kohina kuin et?isen kosken pauhu, n?kyi vain kattojen huikaiseva p?iv?npaiste ja aamun kirkas, kostea auer niiden yll?.
Mutta eip? aikaakaan, niin alkoi tuosta autereesta kohota kuvia ja kangastuksia, erottua ??ni?, jotka eiv?t olleet en?? nykymaailman asukasten.
Tuskin ne olivat ihmis-??ni? ollenkaan. Itse paikan, itse kaupungin, itse Rooman kotijumalien ??ni? ne olivat, nousivat jokaisesta vanhasta talosta ja kirkosta, jokaisesta puolirapistuneesta palatsista, muurista tahi portinrauniosta.
Johannes ajatteli aikojaan.
Korva kuunteli, silm? lep?si siin?. Tuskin muisti h?n en??, kuka h?n oli ja mist? h?n oli tullut t?nne. Rooman salaper?inen henki oli h?net t?ydellisesti valloittanut.
Mutta: ??net ilmassa kuiskivat h?nen korvaansa kummia sanoja ja niihin vastasivat toiset syv?lt? h?nen syd?mest??n. Ja punoutui niiden v?lill? seuraava keskustelu:
?Kuka olet, outo matkamies? Mist? tulet ja minne menet? Miksi niin synk?sti otsaasi rypist?t? Miksi n?yt?t niin miettiv?lt?? Eik? maamme miellyt? sinua vai suretko sit?, ett? t?ytyy sinun t??lt? j?lleen myrskyn maailmaan??
?Teet liian monta kysymyst? yht'aikaa.?
?Siisp? koeta vastata niihin kuhunkin kerrallaan!?
?Oikein sanot, ett? olen outo matkamies. Sill? on oma itseni j?lleen outo minulle. Enk? tied?, mist? tulen ja minne menen. Sill? niin kauan kuin muistan ovat ajatukseni kiert?neet yksi? ympyr?it?.?
?Siis on sinulla el?m?nsuru??
?Lie yht? suuri kuin on el?m?n-ilonikin. Mutta en nyt t?ll? kertaa sit? mieti enk? ylimalkaan itse?ni ollenkaan.?
?Mit? muuta olet keksinyt arvokasta ajateltavaa??
?Tuumin tuota, kuka olet ja kenen kanssa keskustelen. Tahdon tulla salaisuutesi tuntemaan.?
?Tahdot siis p??st? pois itsest?si??
?Juuri niin. Mutta mist? arvasit sen??
?Ja tehd? sen minun avullani??
?J?lleen arvasit oikein, ikuisen kaupungin henki. Auta minut, pelasta minut! Ota minut haltuusi ja varjele minut!?
?Milt?? Kenelt???
?Vaaroilta, jotka v?ijyv?t minun omassa syd?mess?ni.?
Kuului ilmassa kuin pitk? pilkkanauru. Ja kului kotvasen, ennen kuin sen keskelt? j?lleen alkoivat j?rjelliset sanat soinnahdella.
?Tuhannet ovat tuossa sinun paikallasi samoin seisoneet, tuhannet sinun tavallasi kysyneet, tutkineet, pyyt?neet ja valittaneet. Kuinka voisin kaikkia auttaa? Voin auttaa ainoastaan niit?, jotka eiv?t kysy mit??n, eiv?t tiedustele mit??n, vaan antautuvat minulle tuntemattomalle.?
?En heihin kuulu. Et niin v?h?ll? p??se minusta, ikuinen henki. Olen maasta, miss? tieto on valtaa ja jonka asukkaat ovat tottuneet sanalla luonnon voimia vallitsemaan. Ilmoita minulle syntysanasi!?
?Olet hengen kaltainen, jonka ymm?rr?t, sanoi jo h?n, joka oli viisain ja suurin Saksan runoilijoiden seassa. Mit? uskot meill? kahdella olevan toistemme kanssa tekemist???
?Ehk? enemm?n kuin luuletkaan. Mutta ?l?