Ojennusnuora

EBook of Ojennusnuora, by
Epictetus

The Project Gutenberg EBook of Ojennusnuora, by Epictetus This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Ojennusnuora
Author: Epictetus
Translator: K. Jaakkola
Release Date: August 29, 2005 [EBook #16620]
Language: Finnish
Character set encoding: UTF-8
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
OJENNUSNUORA ***

Produced by Matti Jarvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

OJENNUSNUORA

(ENKHEIRIDION)
Epikteetos
Kreikankielestä suomentanut ja johdannolla varustanut K. Jaakkola
fil. t:ri
Ensimmäisen kerran julkaissut Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1919.

JOHDANTO.
Epikteetoksen nimi ja merkitys on arvattavasti useimmille
suomalaisille lukijoille vieras ja tuntematon. Se ei olekaan
oudoksuttavaa, sillä suomeksi on hänestä ollut tähän asti vain
lyhyesti mainittu Tietosanakirjassa ja filosofian historiassa sekä
vähän enemmältä "Onni"-nimisessä sveitsiläisen
sivistyskirjailijan Hiltyn teoksen suomennoksessa, jossa on
erinäisiä saksasta käännettyjä kohtia hänen
kirjoituksistansa.
Epikteetos oli kreikkalainen viisaustieteilijä n. vv. 50--120 j. Kr.
Hän oli syntynyt Vähässä-Aasiassa Fryygian maakunnan
Hieropolis-kaupungissa ja oli orjattaren poika. Kaiken nuoruutensa ajan
hän itsekin oli orjana ensin kotipuolessaan ja sittemmin Roomassa,
jonne hän ajan mittaan oli joutunut.
Roomassa oli hänen isäntänsä keisari Neron suosikki ja kirjuri
Epafroditus, vapautettu orja, muutamien tietämän mukaan myös
keisarin kaartin päällikkö sekä luultavasti sama mies, jota
jonkun kerran mainitaan Epikteetoksen Tutkielmissa ja nimitetään
myös tieteilijäksi (*grammaticus*) ja sanotaan juutalaisten
historioitsijan Josefuksen (s. 39 j. Kr.) ystäväksi.
Vaikka silloinen aika Roomassa oli keisarien mielivallan ja julmuuden
aikaa, on kuitenkin otettava huomioon, että orjat roomalaisilla eivät
olleet kaikki samanlaisessa asemassa eikä niiden orjuuden tila aina
ollut vain sortoa ja ahdistusta, kuten me orjuudella tavallisesti

tarkoitamme. Niinpä esim. orjiksi joutuneet sotavangit katsottiin
kyllä onnettomaksi ihmisluokaksi, mutta ei suinkaan alempirotuiseksi.
Samoin saattoivat monet muut seikat vaikuttaa, että ansiokkaatkin
ihmiset orjuutettiin, esim. filosofi Ksenokrates, Platonin mainehikas
oppilas, myytiin orjaksi, kun oli jättänyt veronsa maksamatta.
Maanviljelyksen, kaupan ja teollisuuden alalla oli enimmän orjia,
mutta näiden alojen ulkopuolellakin toimivia henkilöitä oli orjien
kaltaisessa asemassa, vastaten meidän ajan apulaisia, palvelijoita,
tehtaalaisia j. n. e.; useastikin he saivat taloudellisen tilaisuuden ostaa
itsensä vapaiksi isänniltänsä tai nämä heidät omin ehdoin
vapauttivat. Jos orjaksi joutunut oli oppia ja sivistystä saanut,
käytettiin häntä lasten kasvattajana, kirjastonhoitajana,
"konttoristina", y. m. perheen toimissa. Eikä hänen tilansa ja
asemansa ollut alempi tai huonompi kuin vastaavissa toimissa meidän
aikanamme. Yleisesti luettiin orjat kuuluviksi talouteen (*familia*).
Arvattavasti tämän viimeksisanotun asianlaidan tähden --
oppineisuutensa johdosta -- vapautui myös Epikteetos orjan tilasta ja
näyttää eläneen vapaana kansalaisena Roomassa sekä
viettäneen viisaan hillittyä ja kärsimyksissä koeteltua
elämää. Hän oli lapsuudessa loukannut jalkansa tai toisten
mukaan ensimmäisen isäntänsä kurituksesta jäänyt
raajarikoksi, niin että hän senjohdosta ontui koko
elämän-ikänsä. Hän asui pienessä, vaillinaisesti kalustetussa
kamarissa, suuressa köyhyydessä, niinkuin näkyy muutamista
hänen kreikaksi sepittämistänsä säkeistä, joissa ilmenee
hänen surkea tilansa, alhainen asemansa, mutta nöyrä ja vapaa
mielensä ja alttiutensa jumaluuden järjestystä noudattamaan.
Silloinen kova ja paha aika, hirmuvallan tyrannius, oli omansa
vaikuttamaan Epikteetoksen kaltaisissa luonteissa harrastusta ja
pyrkimystä ihmishengen hyvien puolien huomioittamiseen ja
herättämiseen. Tähän etenkin soveltui n. s. stoalainen
tietoviisaus, ja sen merkittävimpiä edustajia on Epikteetos.
Epikteetos on nuoruudessaan tietenkin kuullut kertomuksia keisari
Tiberiuksesta (v. 14--37), hänen julmuuksistaan ja
mässäilystänsä, joskin myös siitä halveksimisesta, jota

Tiberiuksessa herätti kansalaistensa matalamielisyys. Varmaankin
hän on tuntenut kehnon kerskujan Kaligulan ja ollut tietoinen heikon
Klaudius-keisarin (41--54) aikuisesta siveettömyydestä.
Mieskohtaisesti on hän kuullut ja nähnyt ihmispeto Neron (54--68)
murharaivon hirmuja ja taiteilija-hurjuuksia, Galban, Othon ja
Vitelliuksen villiyttä, juutalaisten teurastajan Vespasianuksen (69--79)
sekä vihdoin hirmuhallitsija Domitianuksen (81--96), joka vainosi
veljeänsä lempeätä Titus-keisaria (79--81) ja v. 94 karkoitti
kaikki filosofit Roomasta. Siinä vainossa arvattavasti Epikteetoskin
häädettiin. Sen jälkeen hän asettui asumaan Nikopoliin
kaupunkiin Epeirossa.
On arvattava, että Epikteetoksella kaikesta huolimatta on ollut
Roomassa tilaisuutta syventää filosofista sivistystänsä,
yrittäessään jakaa oppiansa epäilemättä monille
opinhaluisille. Roomasta karkoitettuna hän Nikopoliissa sai vapaasti
vaikuttaa, ja hänellä oli innostunut kuulijakunta; hän toimi
siellä toisen vuosisadan alkupuoleen asti. Sittemmin hän palasi
Roomaan ja sai nähdä keisarillista rikollisuutta seuranneen
paremman ajan Nervan, Trajanuksen (98--117), keisariajan
loistokauden, sekä uljaan Hadrianuksen (117--138), jonka mainitaan
seurustelleenkin Epikteetoksen kanssa ja nauttineen hänen filosofista
opetustansa.
* * * * *
Epikteetos samoinkuin Sokrates ynnä useat vanhan ajan ajattelijat ei
itse ole jättänyt jälkeensä kirjoituksia. Hänen opetuksensa oli,
niinkuin Sokrateenkin, keskusteluja ja väittelyjä erinkaltaisista
asioista, aineista ja olosuhteista, tähdäten aina ihmisen henkisen
puolen kohottamiseen, enimmiten sovitettuna kuulijain ja keskustelijain
suhtautumisen mukaan.
Epikteetoksen opettaja oli ollut filosofi MUSONIUS RUFUS, mutta
kun Epikteetos oppinsa ytimessä samoinkuin sen muodollisessa
puolessa seurasi Sokratesta, on tämän "ihmisistä viisaimman"
miehen merkityksestä tässä yhteydessä lyhyesti mainittava.
Sokrates oli kuvanveistäjän poika Atheenasta (s. 470 e. Kr.) ja

harjoitti itsekin, jopa menestyksellisesti, tätä Kreikassa suurimmasti
kunnioitettua ammattia. Kolmenkymmenen vuotiaana hän ryhtyi
filosofisiin harrastuksiin, mutta varsin uudella ja toisella tavalla kuin
aikaisemmat opettajat. Kulkien ympäri eri tahoilla hän viritti
keskusteluja ihmisten kanssa, vetosi heidän luontaisiin
taipumuksiinsa ja olosuhteisiinsa, totuudenrakkauteen, rikkaudesta
piittaamattomuuteen, taikauskon