Ojamylläri ja hänen miniänsä | Page 9

hän Annin vielä mieluisemmasti vaimoksi".
"Oletko hullu!" huusi Ojamylläri pystyyn karaten. "Huoneet ja pellot,
raha ja rikkaus yhdeltä puolen, ja tyhjä paljas kerjäläispussi toiselta
puolen -- hänen täytyisi jo hullu ja tuhma olla, jos hän vielä sittenkin
koulumestarin tyttären valitsisi!"
"Ja kuitenkin, Trimmon isäntä", vastasi Kirja-Tiitsu varsin rauhallisesti,
"ja kuitenkin lyömmekö vetoa: hän on niin yksinkertainen. Päälliseksi
heittäkäämme kaikki tyhjät puheet -- asian nykyisellä kannalla kannatte
kuitenkin vettä seulalla, sillä ensiksikin: kaikkea ei sovi teidän
kuitenkaan hänen käsistään ottaa, varsinkaan nyt, kun hän on ainut
lapsi -- ja toiseksi: mitä äidin puolesta hänen omansa on, pitää teidän
viimeiseen kopeekkaan asti maksaman! Jos ette minua usko, -- etsikää
ylös aviokontrahtinne. Minä olen suuresti erehtynyt, ellei se siinä
suurilla kirjaimilla ole kirjoitettuna, sillä minä olin siihen aikaan itse
pitäjänkirjurina ja teidän isä-vainaja sanoi aina: 'Mitä on kirjoitettu, se
on kirjoitettu -- sitä ei latki yksikään koira, eikä pemoita yksikään kana
pois'. -- Arveletteko, ettei Jaakko tyydy äitinsä perintöön? Minä sanon
teille: kerrassaan ja lyhyesti: hän on aina kuitenkin niin luja mies, että
hän vielä vihdoinkin saapi Annan emännäksi".
"Tyhjiä puheita!" lausui Ojamylläri, hairasi ulos kaapin-laatikon ja etsi
kahdenkymmenen-vuotisen tomun ja hämähäkin verkkojen seasta
erästä paperikimppua, jonka hän antoi Kirja-Tiitsun käteen. Kun
entinen kunnian-arvoinen pitäjänkirjuri pari lehteä oli kääntänyt, huusi
hän: "Ottakaa, pankaa silmälasit nenän päälle ja lukekaa itse: siinä se
on selvästi ja laveasti kirjoitettu!" Ojamylläri teki niinkuin toinen käski:
"Missä kumminkin olivat ajatukseni?" sanoi hän sitte ja pani paperit
laatikkoon jälleen. Mikä nyt tuli neuvoksi? Tuolille istuen tuijoitteli
hän kulmat rypyssä ja käsi leuan alla, oieti yhteen paikkaan.
Kirja-Tiitsu rämisteli sillä aikaa kymmenellä sormella akkunan ruutua

ja vihelsi erään tutun juomalaulun sävelmää.
Kotvasen kulutta, Ojamylläri mutisi: "tätä en enää kestä --" ja äkkiä
ylös nousten huusi hän:
"Keksi joku neuvo, Kirja-Tiitsu, tee asia tiedoksi, ja niin totta kuin
rahvas sanoo minua rikkaaksi Ojamylläriksi -- yks pivontäysi
hopearuplia ei saata minulle päänkipua!"
Nyt oli Kirja-Tiitsu oikein mieliasiassaan, ja ahne Ojamylläri siellä,
johon hän miestä tahtoi! Hetken kuluttua lauloi lintu kokonaan toista
laulua!
"Kuulkaa Trimmon isäntä", yllytti veijari yskähtäen, "minä tietäisin
hätätilassa tosin vielä viimeisen keinon, jos ette suinkaan vain itse pane
vastakynttä: ymmärrättehän sen 'ettei mertä pisaroitta soudeta' ja ketä
joku rohto voi kuolemasta pelastaa, hän ei rupea tohtorin ja apteekkarin
kanssa tinkimään. Katsokaa, minulla on yksi sellainen rohto, ja vaikka
kohta teidän Jaakko ensin murtaisi suutansa ja tuskittelisi -- se auttaa, ja
se tässä on pääasia".
Ojamylläri katsoi odottaen puhujaa silmiin.
"Kaikilla teidän uhkauksillanne, riidallanne ja elämöitsemisellänne" --
puheli viisas neuvon-antaja edelleen, -- "ette ole vielä yhtäkään koiraa
takan äärestä maanitellut pois, ettekä voi sitä tehdäkään, tässä on
tarpeen näyttää totuutta! -- Anna täytyy tulla syrjään saatetuksi, muuten
ei anna Jaakko koskaan jälkeen; mutta ei suinkaan tulella ja miekalla,
Jumala varjelkoon! emmehän murhaajia ole -- vaan ainoastaan
kauniilla ja rauhallisella tavalla; hänen pitää mennä miehelle! Mutta ei
suinkaan teidän Jaakolle, vaan kokonaan eräälle toiselle -- mitä
arvelette? -- Minut pitää hänen ottaa, minut! Eli paremmin, minä tahdon
ottaa hänet! -- Kuinka nyt? Mutta minä toivon myös, että siitä olette
kiitollinen ettekä saata Annaa kerjäläisen tavalla majaani -- no, älkää
peljätkö, minä en ole suinkaan häpeemätön!"
"Kirja-Tiitsu! se on neuvo!" huusi Ojamylläri loistavin silmin. "Ja
senkö ottaisit tehdäksesi?"

"Miksi ei?" vastasi veijari, "suuni on jo kauan vettynyt tuon raittiin
tytön tähden, kanan liha on aina kanan lihaa!"
"Mutta Kirja-Tiitsu" -- kysyi Ojamylläri epäillen, "mutta -- tahtooko
hän sinua myös?"
"Tahtooko? äh! äh! äh!" nauroi Kirja-Tiitsu, "pitäisikö tuollaisella
köyhällä kirkkohiirelläkin olla omaa tahtoa? -- Hänen täytyy,
myllyn-isäntä, hänen täytyy! Ja pankaa tähdelle, viimein kiittää hän
vielä Jumalaa, että kunniallinen mies on hänet ottanut!"
"Hm", mietti Ojamylläri, "tuon päälle en suinkaan tahtoisi vannoa",
mutta Kirja-Tiitsu lisäsi:
"Ja -- mitä vielä tahdoin sanoa -- vanhan Sutlepan Rietun täytyy auttaa
minua; sillä Anna taikka rahaa! -- ymmärrättekö? Ja muutenkin, sen
verran kuin Annaa tunnen, -- hän on hyväsydäminen lapsi eikä anna
asian tullakaan sille kannalle. Vaikka Sutlepan vanha muori kyllä pitää
häntä enemmän orjana kuin ihmisenä, on hän kuitenkin kiitollinen
tuolle noidalle ja -- sanokaa mun sanoneeni! -- hän menee paulaan! --
Ja Jaakko? Ensin hän kyllä tuskailee ja huokaa, mutta -- aika on hyvä
neuvon-antaja, ja luvun lopuksi ennustan teille iloisia häitä teidän
Jaakon ja rikkaan Ylisuon Katrin välillä".
Ojamyllärin posket loistivat riemusta, yksi ainoa sana Kirja-Tiitsun
puheessa ei ollut hänen mieleensä -- missä veijari maksoa oli
maininnut.
"Ja kuinka paljon myötäjäisrahaa vaadit?" kysyi hän pelokkaasti.
"Kolme sataa ruplaa, vaan ei rahtuakaan enemmän taikka vähemmän",
oli vastaus.
Ojamylläri karkasi ihan pystyyn. "Kolmesataa ruplaa!!" huusi hän
hämmästyen.
"Juuri niin paljon", vastasi Kirja-Tiitsu rauhallisesti, "vähemmällä minä
en ota Annaa!"

"Paljon rahaa! hirmuisen paljon rahaa!" lausui Antti päätänsä pudistaen,
"mutta vanhan ystävyyden vuoksi tyydyt sä kuitenkin puoleen! Asiat
on niukat ja minun moiseni ei ole enää niin varallinen, kuin ennen".
Kirja-Tiitsu, joka tiesi, ettei vanhalla miehellä ollut muuta neuvoa,
oikaisi kättänsä lakkia kohden, lausuen:
"Ehkä saatte sillä hinnalla jonkun haukan, mutta