Nurmeksen kapina | Page 7

majurin lähin
uskottu, Pietari Jessenhaus, jota talonpojat nimittivät Jästihanskaksi.
Hän oli lyhyt, laiha mies, jonka muodossa kuvastui rautainen lujuus.
Harvat hiukset peittivät sivulta hänen kaljua päätään; nenä oli iso,
silmät harmaat ja terävät. Jessenhaus oli Nevalaisen kanssa
samanikäinen.
Toinen tulleista oli Björn Finne, entinen Pähkinälinnan nimismies.
Finne oli punaverinen, punapartainen, roteva ja lihava mies, lystikäs
puheissaan ja tavoissaan; ylitse kaikkea maan päällä hän rakasti
ryyppyjä, jos ne näet eivät olleet aivan mietoja. Viinapäissään teki hän
usein häiriötä veronkannossa, ja Jessenhaus harvoin uskalsi antaa
Björnin yksikseen ryhtyä virkatoimiin. Muutoin oli Björn

hyväsydäminen, ja nurmeslaiset surkuttelivat, että niin siivo mies oli
niin ilkeään palvelukseen joutunut. Björnin siivous oli luonnollisesti
kuitenkin vain suhteellista.
Kolmas tulijoista oli hoikka, pitkä mies, rahvaalle kaikista hovilaisista
vastenmielisin, sillä hän peijasi yleisöä konnankoukuilla ja
kavaluudella. Hän ja ankara Jessenhaus olivat yhdessä vastine
Affleckille, joka itseensä yhdisti kummankin palvelijansa
pää-omituisuudet. Tämä kolmas -- henkiherra Rietrikki Arnkijl -- oli jo
harmaapäinen, vaikka hän vasta oli puolen vuosisataa elänyt. Hänen
silmänsä olivat isonlaiset ja kellertävät, nenä punottava. Hieno,
harmahtava parta ympäröi arvoisan henkiherran kasvoja.
Näin olivat nyt kaikki Hovilan veronkantajat lähteneet Sipoa
tervehtimään, sillä tätä retkeä pidettiin tärkeänä ja sen päättymistä
epätietoisena. Tavallisesti vain yksi tai kaksi näistä veronkantajista oli
matkassa -- Affleck itse ei ollut nykyisin Nurmeksessa, hän oli pari
päivää sitten mennyt Kajaaniin ja muistuttanut siitä, että kaikki
menisivät Nevalaisen luo. Jos eivät asiat kävisi hyvin, (jota hän ei siltä
tahtonut peljätä), asettaisi hän ne kyllä oikeaan Kajaanista palattuansa.
Kun Nevalainen oli tullut kartanolle, lausui hänelle Jessenhaus: "Me
olemme tulleet luoksesi, Nevalainen, kantamaan sitä lisäveroa, joka
kuninkaallisesta käskystä nyt tulee Suomesta kerättäväksi."
"Minä tervehdin teitä", sanoi Sipo. "Niinkuin Björn Finne tietää, olen
minä maksanut veroni; jos nyt uutta vaaditaan, niin olen siihenkin
maksuun taipuva, kun saan kuulla ja nähdä sen kuninkaallisen käskyn."
"Me tiedämme", lausui Arnkijl, "että sinä, Nevalainen, aina olet valmis
uhraamaan tavaraasi kärsivän isänmaan eduksi. Sen vuoksi et nytkään
vastusta tätä lisäveroa, jota ainoastaan varakkaammat suorittavat. Ajat
ovat huonot, mutta kuitenkin totinen isänmaan ystävä mielellään
rientää auttamaan kurjaa Suomenmaata, jonka kohtalo toki piakkoin
tulee paremmalle kannalle; sen olemme saaneet luotettavalta taholta
kuulla."
"Minä olen tosiaankin isänmaan ystävä", sanoi Nevalainen, "ja sen

surkea tila surettaa minua enemmän kuin monta muuta. Olen myös
valmis uhraamaan varoistani isänmaan alttarille, kun niiden näen sinne
joutuvan. Mutta tämä veronkanto tuntuu minusta vähän kummalliselta.
Pyydän siis saada nähdä kuninkaallisen kirjeen."
"Sinä epäilet siis rehellisyyttämme?" murahti Jessenhaus.
"Suokaa anteeksi, että olen tullut epäileväksi", sanoi Sipo, "mutta
nykyaikaan kuulee puhuttavan semmoisistakin veronkannoista, jotka
kirjoitetaan rästiin kaksinkertaisina, jos ei maksaja heti voi niitä
suorittaa. Mutta se sinään. Pyydän saada nähdä sen kirjeen."
"Kuule, Sipo Nevalainen", sanoi Jessenhaus terävästi, "tämmöistä
kohtelua eivät kuninkaan käskynhaltijat ole tottuneet kokemaan hänen
alamaisiltaan. Punnitse sanasi, ennenkuin puhut, ettet jälestä kadu."
"Minä olen jo aikoja sitten tottunut ajattelemaan mitä puhun", vastasi
Nevalainen. "Mutta niin kauan kuin maassa sanotaan oikeutta olevan,
saa kukin itseänsä puoltaa."
"Oikein puhuttu", myönnytti Björn, jota Nevalaisen arvokas käytös ja
puhe suuresti miellyttivät, "mutta eihän tässä nyt oikeutta rikotakaan.
Sinä maksat, ja me eroamme hyvässä sovussa."
"Niinpä selität tätä seikkaa kuin paholainen raamattua", sanoi Sipo
naurahtaen ja jatkoi sitten kääntyen Jessenhausiin: "Jos saan nähdä
kirjeen, jossa veron suuruus on määrätty ja kuinka laajasti sitä tulee
kantaa, niin suostun maksuun."
"Ja jos meillä se kirje nyt onkin taskussa", sanoi Jessenhaus vihasta
väristen, "ja jos emme katsoisi olevamme velvollisia sitä näyttämään
kaikenmoisille uppiniskaisille ja hävyttömille alamaisille: etkös sitten
maksaisi?"
"Koska olette noin avoin puheessanne, niin olen minäkin suora. Minä
ymmärrän, että tämä vero jääpi omaan taskuunne, koskette voi sitä
perustaa laillisesti, ja siinä tapauksessa en aio maksaa", kieltäysi Sipo.

"Meidän täytyy siis omin luvin periä saatavamme", lausui Arnkijl.
"Saatavanne!" naurahti Sipo.
"Niin juuri, saatavamme", sanoi Jessenhaus. "Sinä saat nähdä, että tosi
on edessä."
Nyt veronkantajat alkoivat astua talon portaita kohden, ikäänkuin
mennäksensä sisään.
Nevalainen kiiruhti heidän edelleen, puikahti äkkiä ovesta sisään ja
pani sen säppiin. Ryöstäjät jäivät oven taakse seisomaan; heiltä oli
pääsy teljetty.
Mutta hovilaiset olivat siksi tottuneet tämmöisiin kohtauksiin, etteivät
tästä ymmälle tulleet. Björn Finne sieppasi porstuasta kaksi sapilasta,
joilla hän pönkkäsi oven, niin ettei voinut sisäpuoleltakaan tulla ulos.
Sitten asettuivat Björn Finne ja Arnkijl, kumpikin pistooli kädessä,
kartanolle, ja Jessenhaus riensi ottamaan kärryistä rautakangen ja siirtyi
aitan luo, jonka oven hän parilla kangeniskulla halkaisi.
Hän vei kaksi kärryistä tuomaansa säkkiä aittaan, täytti ne viljalla ja
kantoi ne sitten takaisin.
Pirtin ovea kohden kuului sillaikaa ryntäyksiä, mutta se ei myödännyt.
Äkkiä kajahti pyssynlaukaus. Nevalainen oli akkunasta ampunut
Jessenhausia, juuri kun tämä asetti säkin kärryihin. Luoti suhahti
veronkantajan korvan juuritse tallin seinään.
Veronkantajat kiiruhtivat nyt pois, koska odottivat toistakin laukausta.
He olivat jo ehtineet kujan suuhun, kun Nevalainen löi akkunan rikki ja
hyökkäsi pihalle. Viha oli hänen muotonsa muuttanut oudoksi. Tuuli
heilutteli hänen hiuksiaan ympäri ohimoita, joissa pullistuneet suonet
näyttivät, mikä kiihoitus nyt teki luonteeltaan rauhallisen talonpojan
aivan raivostuneeksi. Hän kohotti oikean kätensä rosvoja kohden ja
uhkasi kähisevällä äänellä: "Vuoroin vieraissa käydään! Vielä