Nummisuutarit | Page 3

lihan himo eikä
silmäin pyyntö.
TOPIAS. Luulenhan, että niin on laita, mutta saatana taitaa kuitenkin
surmakses tällä retkellä eteesi heittää verkkonsa ja paulansa.
ESKO. Mutta enemmin kuin saatanata verkkoinensa, pelkään
puusuutaria samassa kylässä, jossa Kreeta palvelee. Reppuryssältä,
Timoteukselta, olen kuullut, että on toukalla kerno silmä tyttöä kohtaan.
Mutta onpa hän vaan puusuutari, viheliäinen nakertaja, jolla ei koskaan
ole toivoa mestariksi, johon arvoon minä taidan astua jo ensimäisissä
käräjissä. Niin, hän on hangoittelijani, mutta luullakseni ei aivan
vaarallinen.
TOPIAS. Oikein haasteltu ja viisaasti. Yhteen vetävät luontomme aina
ja joka tempussa. Kuraasi kasvaa sinussa, kasvaa!--Mutta missä
katkaisin kertomukseni?--Niin; riettauden henki niitä seitsemää kiusasi
ja sentähden he surmattiin.--Kuuntele hartaudella, Esko, minä haastelen
pipliasta.
ESKO. Minä vaikenen kuin muuri.
TOPIAS. Mutta koska nyt Topiaksen poika naimaan läksi, niin tulipa
Herran enkeli. Kuules, Esko!
ESKO. Niinkuin muuri.
TOPIAS. Enkeli taivaasta tuli ja tarjoi itsensä puhemieheksi nuorelle
Topiakselle, joka kernaasti suostui kauppaan; ja astelit he tapsuttelit

kahdenkesken kivistä tietä myöden, mutta koska ehdeit viimein erään
virran, niin huusi Topiaksen poika peloissaan korkealla äänellä, sillä
suuri kala ...
ESKO. (Martalle). Panikos mamma silakoita myös eväspussiini?
MARTTA. Te narrit, niin isä kuin poika. Lukkari tulee. (Eskolle).
Sinun silakoita leiviskä laukkuusi saaman pitää, koska tiedän, ettei
vähät sulle riitä. (Menee vasemmalle).
TOPIAS. (Katsellen ulos akkunasta). Totta sanoi Martta. Kanttoori
tulee nummella; minä otan ja käyn häntä vastaan. (Menee).
ESKO. (Yksin). »Niin muuttuu mailma», sanoi pappa. Varjele minua!
Tärkeä askel! Jaa, totisesti, jos sitä oikein sydämen pohjasta
mietiskelee; sillä tässä ei ole leikin sijaa, ei ole tässä leikin sijaa.
Tunteet erinomaiset tällä hetkellä pitkin ruumistani käyvät päästä
kantapäähän ylös alas. Tämä on hääilon esimakua. (Käy edestakasin).
Haa! kuin Nummisuutarin Esko vihitään, niin silloinpa mailma
päällensä mällistelee. Messuttaman ja laulettaman silloin pitää ja
vihkimisen päätettyä alotan minä itse virren »Koko mailma iloit'
mahtaa». Minun, täytyy itkeä. (Pyhkii silmiänsä). Mutta auttaisko itku,
koska asia kerran on näin pitkälle ehtinyt? Ei yhtään; sentähden itseni
miehistää tahdon ja laulaa sen hääveisun, jonka jo lapsena opin. Tämä
veisu on kaunis ja suloinen, sitä ei taida kieltää, mutta mielisinpä sitä
kuitenkin lisätä muutamalla peräkaneetilla antaen sillä kurilla nuotille
enemmin kiivautta ja voimaa. Mutta asiaan. (Laulaa).
Häätoimis' kaikk' hyörii ja pyörii, Mut' murheissa neitonen käy; Hän
itkee kotoo jättääksens', Mut' vartoo toki sulhaistans', Ja portilla pellon
on sulhainen, Jo loistavat leimuvat lyhteet.
Niin. Mutta tähänpä tahtoisin lisätä tämän (Laulaa). Tilulii, tilulii,
tilulilu lilulii!
Toinen värssy sitten:
Niin nousee nyt ankara pauhu Ja riemusta hääsali soi. Ei itke enään
morsian, Ei muistel' menneit' päivii hän, Vaan väikkyvi tanssissa,
kultasuu, Ja päässään on kunnian kruunu. Tilulii, tilulii, Tilulilu lilulii!
Kolmas värssy:
Mut mennyt on ihana vuosi, On mennyt, kuin unien maas'. Ja morsian
nyt laulelee Ja lapsellensa kertoilee Mis' löytyvi Onnela kaukainen,
Mis' siintää sen korkeat vuoret. Tilulii, tilulii Tilulilu, lilulii!
ja sitten neljäs värssy ...

MARTTA. (Sivu-ovelta). Tahdotko pitää kitas kiinni sinä sammakko,
taikka tulenko taas ja tanssitan patukkaani seljässäs? Katso vaan itses
hyvän sään aikana. Vai sinä tässä keekoilemaan rupeet, könsikkä.
(Kutoo).
ESKO. (Yksin). Kovin tunnen tällä hetkellä itseni liikutetuksi, ja
sydämeni on kuin palava pikipallo ja tämä on siitä, että mieltäni polttaa
Kreeta ja häät.--Kreeta! pääni pyörään käy, koska muistelen, että kohta
olen yhtä kanssas, eli toisin, minä tulen sinuksi ja sinä minuksi, sanalla
sanoen, Esko on Kreeta ja Kreeta on Esko; ja kutsukoot meitä sitten
joko Eskokreetaksi eli Kreetaeskoksi. Niin.--Ijäisen uskollisuuden sua
kohtaan vannon, Kreetani; ja jos se ilkeä saatana, joka käy ja nuuskii
ympärillämme aina tuomiopäivään asti, jos hän, sanon minä, niin
riiviöön mun saattais, että sokeudessani toista naista suutelisin, niin lyö
mua vast' kuonoa, lyö mua vast' kuonoa, Kreeta, että hampaat kidassani
kalisevat. Sillä hän, joka vapaasta tahdosta on tehnyt pyhän
uskollisuuden valan ja sen rikkonut, hän taivaalta ja maalta kirottu
olkoon ja päänsä survottakoon nuuskaksi; se on sanottu. (Topias ja
Sepeteus tulevat).
TOPIAS. (Avaten oven Sepeteukselle). Tehkäät niin hyvin, kanttoori!
SEPETEUS. Päivää, poika!
ESKO. Terve tuloa, kanttoori! Tärkeät ja kiireet asiat huutavat tällä
hetkellä taitoanne tänne, että kaikki laillisesti käytettäis. Minä olen
nyt--Jumala varjelkoon meitä nuoria!--ruvennut vähän hulluttelemaan,
minä kans', ja tuumailen matkaansaattaa Vilkastuksen Mikolle uuden
paidan.
TOPIAS. Kas kuinka kautta rantain poika ilmoittaa aikeensa. Hi hi hi!--
Mutta kanttoori tietää asian juuresta alkaen, hän tietää.
ESKO. Laita on tämä, näkeekö kanttoori.
SEPETEUS. Minä asian tunnen, sen olen kuullut isältäsi; niin, tunnen
ja olen sen visusti harkkinut ja tuumaillut, kuinka lupauskirjan isältäsi
kokoonpanen.
ESKO. Tässä on päätarkoitus se, että kaikki laillisesti käytetyksi tulee.
SEPETEUS. Hyvin ymmärretty. Minä kirjoitan täkstin, isäsi pistää
puumerkkinsä alle, joka todistetaan.
ESKO. Hän pistää puumerkkinsä alle ja minä samoin.
SEPETEUS. Sinun puumerkkiäs siinä ei tarvita.
ESKO. Mutta minun tyhmän järkeni mukaan, täytyy se siinä löytyä

laillisuuden tähden.
SEPETEUS. Poika, tahdotko kinata vanhain ihmisten kanssa?
TOPIAS. Esko!
ESKO. Kinata en tahdo, mutta enpä saa sitä päähäni, ettei oman käteni
painamaa puumerkkiä tässä kirjassa tarvita. Minäpä tämän asian alku ja
juuri, ja sentähden täytyy nimeni seistä supliikissa myös.
SEPETEUS. Kaiketi sen siinä seistä