Novelleja II | Page 7

turkin rumpu."
-- "Ähä!"
Pian jäävät "Laine" ja sen hyvänsävyiset kulkijat taaskin jälkeen.
Sjöblom ja Niiranen tulevat pian kaupungin rantaan.
* * * * *
-- "Ota sinä, Niiranen, tämä hauki, kyllä minä kannan kahan." Niin
sanoo jalomielinen Sjöblom, suoden ystävälleen mielihyvän saada
kantaa voitonmerkkiä.
-- "Vie sinä vaan hauki edeltäpäin kotia; minä tässä siivoan veneen ja
pistäyn vielä puodissa, tupakkia sitä pitäisi hankkia huomiseksi."
-- "Ei, no, tuota..."
-- "No ota nyt vaan hauki ja astu kotia; kyllä minä sitten tulen vähän
ajan perästä."
-- "Samahan se nyt on", virkkaa Sjöblom, ja ottaa pajupehkosta vitsan.
Pajupehkosta kaupungin rannassa -- ei uskoisi sellaista suuren
kaupungin asukas. Mutta kyllä se on ihan totta. Pajupehkoja kasvaa
vielä monen kaupungin rannassa armaassa Suomenmaassa; kasvaa
meidänkin kaupungissa, ja hauskaa se minun mielestäni onkin.
Vitsa pujotetaan hauen lutusien ja suun läpi, sitten hauki selkään, yli
oikean olkapään, ja sitten piippu hampaisin.

-- "Tulethan sinä pian, Niiranen?"
-- "Tulen, kyllä minä tulen."
Ja niin astuu Sjöblom armaan taakkansa kanssa ylös rantaa, hiljalleen ja
vakavasti, kuten kalamiehen arvo vaatii, ja hauen pyrstö se läpäyttää
kantajansa pohkeita vuoroin toista, vuoroin toista, noin, noin. Se tuntuu
vähän niinkuin hauskalta.
Ja-ha, tuolla näkyy pienen talonsa portilla lihava Jokelinska...
Jokelinska parka! Leskenä on ollut jo monta vuotta, mutta siinäpä sitä
vaan elää kihnuttelee muiden perässä. Vainaalta jäi tuo talon räpiskä,
mutta onhan siinä eukko paralla suoja ja lämmin. Hyvä eukko, hyvä
eukko! Ja voi kuinka nyt pyrkii Sjöblom'in kielelle sanaset:
-- "Katsokaas, matami Jokelin! Tämmöinen se taas tuli tällä kertaa."
Mutta semmoista ei salli kalamiehen arvo. Sen vuoksi otetaan vaan
piippu suusta, tartutaan lakin lippuun ja noin tyynesti sanotaan:
-- "Hyvää iltaa, matami Jokelin; mitäs kuuluu?"
-- "Jumal andako hyvä ildaa", vastaa Jokelinska -- Turunko seudulta
sitten lienee kotoisin vai Uudestako kaupungista. -- Jumal andako!
Kattos vaan, kut Sjöblomi jälle piti saara yks tommotto kala!"
Ja Sjöblom'in kieltä polttaa jälleen vastaus: Niin, niin matami Jokelin!
Tämmöisiä hauki poikia ei vedelläkään Turun puolella eikä juuri
Uudessakaan kaupungissa, -- mutta taas tulee kalamiehen arvo väliin, ja
siksipä vastataankin vain:
-- "Onhan tätä nyt tässä kerraksi keittää."
Ja vastausta seuraa tuommoinen ylen tyyni sylkäys vasemmasta
suupielestä.
-- "Juu, juu", jatkaa matami Jokelin. "Kyll' se on koko friski kala.
Mahraks se paina kuin pal'ja?"

-- "Ei tämä paina täyttä leiviskääkään", vastaa Sjöblom, nostaen
taakkansa samalla toiselle olkapäälle.
-- "Jestapoo!" huudahtaa matami Jokelin. "No sitä ma olen munda,
munda kerta sanona, ett' kut Sjöblomi vaan kalaa lähte, niin kyll' maar
se saa kans ja. Oliks Sjöblomill' Niiranen föliisäns?"
-- "Tuonnehan se jäi rantaan."
-- "Saiks Niirane ja?"
-- "No miks'ei? Hyvästi nyt taas, matami Jokelin!"
-- "Ajöö, ajöö, Sjöblom, ajöö!"
Hiljakseen astuu Sjöblom tuosta eteenpäin.
No niin! Eikös vaan olekin taas ukko Vargentin puotinsa ovella
seisomassa sikari hampaissa! Ilkeä ukko, häjy kerrassaan. Sjöblom on
suuttunut ukko Vargentin'iin, ei siitä syystä, että Vargentin oli kerran
moittinut hänen tinaustaan, vaan muusta, mistä lieneekään. Vargentin!
Kauppiaan kirjoissahan tuo on olevinaan, mutta oikeastaan ei ole muuta
kuin hyökkäri vaan, tavallinen hyökkäri. On muka hyvinkin ylpeätä
miestä siitä, että kenralikuvernöri kaupungissa käydessään oli
juhlapäivällisillä puhutellut häntä, vaikk'ei se keskustelu sitä
kummempi ollut kuin että kenralikuvernöri oli kysäissyt, oliko hän sen
Käkisalmen Vargentin'in sukuja, johon ukko Vargentin oli vastannut:
"niet!" -- Ja ties millä hän oikein eläneekään. Ei hänellä ole juuri
kauppaa eikä mitään; kahvikattilansakin ostaa puotiinsa Jantuselta, joka
on ihan vuskari.
No niin, Vargentin'ille ei muuta kuin lipun nykäys tervehdykseksi ja:
"iltaa!"
Ukko Vargentin nyykäyttää päätä, mutta, nähdessään hauen, ei malta
olla virkkamatta:
-- "Kattos pentelettä!"

Tuohon nyt tahtoisi vanha Aatami saada Sjöblom'ia vastaamaan jotakin
vaskiastiain tinauksesta, mutta kalamiehen arvo se välistä sulkee suun
vanhalta Aatamiltakin, ja siksipä ei Sjöblom puhukaan mitään. Hän
astuu vaan eteenpäin, tietäen, että ukko Vargentin katselee hänen
haukeaan ja näkee, kuinka sen pyrstö läpäyttää hänen pohkeitaan,
vuoroin toista, vuoroin toista, noin, noin.
Pian on Sjöblom'in kulkeminen kirjakaupan ohitse. Kirjakaupan
mamseli istuu avonaisessa akkunassa ja nähtyään hänet, se tahtoo sanoa
hänen haukensa, lyö kätensä yhteen ja huudahtaa:
-- "Siidos!"
Ja Sjöblom nostaa lakkiansa ja vastaa kohteliaasti:
-- "Ku afton!"
Ei hän juuri tykkää tuosta ruotsinkielestä, mutta ainahan sitä tuli vähän
opituksi Tampereella, opissa ollessa, ja kun nyt esimerkiksi kirjakaupan
mamseli, herttainen ja ystävällinen ihminen, noin kauniisti ihmettelee
pulskaa haukea Sjöblom'in seljässä ja ihmetellessään pudottaa
silmänkin sukankutimestaan, niin pitäisihän olla oikea peto, jos siihen
muuta osaisi vastata kuin: -- "Ku afton."
Välittämättä sitten muutamasta maan ukosta, joka suuren hauen
nähtyään virkkaa "ohoh", ja muutamista kerjäläispojista, jotka toisiansa
kylkeen nyäisten sopottavat: "kaho, kaho!" -- saapuu Sjöblom viimein
omalle talollensa, omaan pihaan. Työpajaan ohjaa huolellinen mestari
ensin kulkunsa: kuinkahan muka täällä työt ovat kulkeneet mestarin
poissa ollessa.
Antilla, opinpojalla, on paraikaa kauha sulattua tinaa kädessä, mutta
nähtyään ensin mestarinsa ja mestarin seljässä tuon hirmuisen hauen,
unohtaa poika parka pian kauhat ja tinat ja jää suu auki ihmettelemään
kauheata kalaa. Siinä hän seisoo ja katselee kalan suuruutta, ja mitä
suuremmaksi hän huomaa kalan, sitä