Nora | Page 7

sama on laita niittenkin, jotka
siveyden puolesta ovat sairaita. Juuri tällä hetkellä on semmoinen

siveyden puolesta sairastava hospitaalin jäsen tuolla Helmerin luona.
Rouva Linde (hilliten tuntoansa). Ah!
Nora. Ketä te tarkoitatte?
Rank. Oh, onhan muuan asianajaja Krogstad mies, jota te ette ollenkaan
tunne. Hän on turmeltunut sydämmensä juurista, rouva. Mutta itse
rupesi hän lavertelemaan, kuni jostakin tärkeän tähdellisestä asiasta,
että hänen pitää elää.
Nora. Vai niin? Mitä asiaa hänellä oli Torvaldille?
Rank. En todellakaan tiedä; kuulin vain, että oli jotain Osakepankista.
Nora. En tietänyt että Krog--, että tuolla asianajaja Krogstadilla oli
mitään tekemistä Osakepankin kanssa.
Rank. Niin, hän on saanut jonku paikan siellä. (Linde-rouvalle.) En
tiedä, onko teidänkin paikkakunnalla semmoisia ihmisiä, jotka
juoksevat läähättäen ympäri päästäksensä siveellisen mätäisyyden
perille ja sitten saadaksensa asianomaisen asetetuksi tarkastusta varten
toiseen tai toiseen edulliseen asemaan. Terveet tyytykööt kauniisti
siihen, että saavat seisoa ulkopuolella.
Rouva Linde. Sairaatpa ne kumminkin enimmin tarvitsevat tulla
sisäänsuljetuiksi.
Rank. (kohottaen olkapäitään.) Niin, siinä se temppu onkin. Se
katsantotapa se tekee yhteiskunnan sairashuoneeksi.
_Nora. (Omissa ajatuksissaan, purskahtaa nauruun ja taputtelee
käsiänsä.)_
Rank. Miksi nauratte sille? Tiedättekö oikein, mitä yhteiskunta on?
Nora. Mitä huolin minä tuosta ikävästä yhteiskunnasta? Minä nauroin
peräti toiselle asialle -- sanomattoman hauskalle. -- Sanokaa minulle,
tohtori Rank -- kaikki, joilla on virkoja osakepankissa, tulevat siis nyt

Torvaldin käskyn-alaisiksi?
Rank. Sekö se mielestänne on niin sanomattoman hauskaa?
Nora (hymyilee ja hyräilee.) Olkoon se minun asiani! Olkoon se minun
asiani! (kävelee lattialla.) Niin, onpa oikein sanomattoman hauska
ajatella, että me -- että Torvald on saanut niin paljon
vaikutusvoimaaniin moneen mieheen. (ottaa pussin taskusta.) Tohtori
Rank, suvaitsetteko pikku konfehdin?
Rank. Kas, kas konfehteja. Minä luulin sitä kielletyksi tavaraksi täällä.
Nora. Niin, mutta nämä on Kristiina antanut minulle.
Rouva Linde. Kuinka? Minä --?
Nora. No, no, no; älä hämmästy. Ethän sinä voinut tietää Torvaldin
kieltäneen niitä. Tahdon sanoa sinulle, että hän pelkää minun
hampaitteni turmeltuvan niiden kautta. Mutta pyh, -- olkoon menneeksi
tällä kertaa --! Eikö niin, tohtori Rank? Olkaa niin hyvä! _(pistää
konfehdin hänen suuhunsa.)_ Ja sinä myös, Kristiina. Ja minun tulee
myös saada yksi; pikkarainen vain -- tai korkeintaan kaksi. _(kävelee
taasen.)_ No, nyt olen minä oikein sanomattoman onnellinen. Nyt
löytyy yksi ainoa asia maailmassa, jota minun niin sanomattomasti
tekisi mieleni.
Rank. No? Ja mikä se on?
Nora. Onpa jotain, jota minun niin sanomattomasti tekisi mieleni sanoa
niin että Torvald sen kuulisi.
Rank. Ja miksi ette siis voi sanoa sitä?
Nora. En, minä en uskalla sanoa sitä, sillä se on niin häijyä.
Rouva Linde. Häijyä?
Rank. No, silloin se ei ole sopivata. Mutta meille voitte kyllä. -- Mikä
se on, jota mielenne niin tekee sanomaan Helmerin kuullen?

Nora. Minulla on niin sanomaton halu lausua: tuhat tulimaista!
Rank. Oletteko hullu!
Rouva Linde. Mutta, Herran tähden, Nora --!
Rank. Sanokaa se. Tuossa hän on.
Nora (kätkee konfehtipussin.) Hys, hys, hys!
_(Helmer, päällystakki käsivarrella ja hattu kädessä, tulee
kamaristaan.)_
Nora (menee hänelle vastaan.) No, Torvald kulta, pääsitkö hänestä?
Helmer. Niin, nyt hän läksi.
Nora. Saanko esittää sinulle -- se on Kristiina, joka on tullut
kaupunkiin.
Helmer. Kristiina --? Suokaa anteeksi, mutta minä en tiedä --
Nora. Rouva Linde, Torvald-kulta; rouva Kristiina Linde.
Helmer. Vai niin. Varmaankin joku vaimoni lapsuudenystävistä?
Rouva Linde. Niin, me olemme tuttavia lapsuuden ajoista.
Nora. Ja voitkos ajatella sitä, nyt on hän tehnyt tuon pitkän matkan
tänne saadaksensa puhutella sinua.
Helmer. Mitä se tietää?
Rouva Linde. Niin, eipä oikeastaan --
Nora. Kristiina on nimittäin niin erinomaisen pystyvä konttoritöihin, ja
sitten on hänellä niin hirmuisen suuri halu päästä oivan miehen johdon
alle, oppiaksensa enemmän kuin mitä hän nyt osaa --

Helmer. Sangen järkevästi, rouva.
Nora. Ja kun hän nyt kuuli sinun tulleen pankkitirehtöriksi -- oli tullut
sähkösanoma siitä -- niin läksi hän niin pian kuin hän taisi matkalle
tänne ja --. Eikö niin, Torvald, voithan sinä minun tähteni tehdä hiukan
Kristiinan eduksi? Mitä?
Helmer. Hyvin mahdollista. Rouva on luultavasti leski?
Rouva Linde. Olen.
Helmer. Ja olette tottuneet konttorintoimiin?
Rouva Linde. Niin, jokseenkin.
Helmer. No, silloin on hyvin mahdollista että minä voin hankkia teille
paikan --
Nora (taputtaa käsiänsä.) Näetkös; näetkös!
Helmer. Te olette tulleet onnelliseen hetkeen, rouva --
Rouva Linde. Oi; kuinka saatan minä kiittää teitä --
Helmer. Sitä ei ole tarvis. (ottaa päällystakin päällensä.) Mutta
tänäpänä suonette minulle anteeksi --
Rank. Odota; minä tulen sinun kanssasi. _(noutaa turkkinsa
etuhuoneesta ja lämmittää sitä uunin edessä.)_
Nora. Älä viivy kauan ulkona, armas Torvald.
Helmer. Tunnin aikaa; ei enempää.
Nora. Menetkö sinäkin, Kristiina?
Rouva Linde (ottaa päällystakin päällensä.) Niin, nyt minun täytyy
mennä hankkimaan itselleni asuntoa.

Helmer. Niin menemme ehkä yhdessä kadun poikki.
Nora (auttaa häntä.) Kuinka ikävää, että me asumme näin ahtaasti;
mutta meidän on mahdotonta --
Rouva Linde. Oh, mitäs sinä ajatteletkaan! Hyvästi, armas Nora, ja
kiitoksia kaikesta.
Nora. Hyvästi siksi aikaa. Niin, tän'iltana tietysti tulet jälleen. Ja tekin,
tohtori Rank. Mitä? Jos jaksatte? Oh, sen kyllä teette; ottakaa, vain
hyvästi päällenne.
_(menevät puhellen keskenänsä etuhuoneesen. Sieltä kuuluu
lasten-ääniä ulkoa rappusilta)_
Nora. Siinä ne ovat! Siinä