Nathan Viisas | Page 4

aamuin korkea, jo keskip?ivin on aikaa laannut --
NATHAN. Kanavat kun nielee sen osiks, eik? niit? sulkea, ei t?ytt?? mik??n voi.
DERVISHI. Tuo sana sattui!
NATHAN. Sen seikan tunnen.
DERVISHI. Paha kyll?, jos on ruhtinaat kuin kotkat haaskain kesken. Vaan haaskoina jos kotkia he ruokkii, se vihoviimeist' on.
NATHAN. Ei, dervishi, ei sent??n!
DERVISHI. Teid?n helppoa on haastaa. Mit' annatte, jos saatte paikkani?
NATHAN. Se mit? tuottaa sulle?
DERVISHI. Minulle? Vain tyhj??! Te, te siit? hy?tyisitte. Kun luode kassass' on -- ja usein on se -- te siihen vuoksen luotte omillanne ja korot mielin m??rin otatte.
NATHAN. Ja koron koron korot?
DERVISHI. Niinp? niin!
NATHAN. P??omani vain korkoja ois vihdoin --
DERVISHI. Se eik? houkuta? Siis erokirja koht' yst?vyydellemme kirjoittakaa! Ma teihin luotin suuresti.
NATHAN. Vai niin? Mitenk?? Kuinka niin?
DERVISHI. Ett' auttaisitte mua kunnialla virkaa hoitamaan; ett' aina kassanne ois avoin mulle. -- Ep??ttek??
NATHAN. No, ymm?rryst? hiukan! Eroitus huomaa! -- Sulle -- miksi ei? Al-Hafi dervishi ain' asioineen mun luo on tervetullut. Vaan Al-Hafi sulttaanin defterdar, ma jolle -- joka --
DERVISHI. Sit' enk? arvannut? Teiss' ymm?rrys ja hyvyys aina tasapainoss' ovat! Vaan vartokaas! Nyt Hafin kahtia te jaatte, vaan h?n kohta yks on j?lleen. -- Kas, Saladin n?in loistoon puki minut. T??n puvun, ennenkuin se haalistuu tai repaleiksi muuttuu dervishin, sen nostan naulaan Jerusalemissa ja kuumaa hiekkarantaa Ganges-virran pian mestareineni k?yn paljain jaloin.
NATHAN. Sa laises oot!
DERVISHI. Ja pelaan shakkia.
NATHAN. Se onnes!
DERVISHI. Arvatkaas, mi lahjoi minut? Mun kerjuuniko jotta loppuis jo? Jott' itse kerjureille komeilla ja tuokiossa ylv??n kerjurin rikkaaksi poloiseksi muuttaa voisin!
NATHAN. Ei sent??n tuo.
DERVISHI. Vaan juttu rumempi! Imartelua maistoin ensi kerran ma Saladinin hyv?n luulon vuoksi. --
NATHAN. Jok' on?
DERVISHI. 'Vain kerjuri voi kerjurin miel' alat tiet??; kerjurille almun vain kerjuri voi taitavasti antaa. -- Ol' edelt?j?s liian kylm?, kova, -- h?n sanoo. -- Tylyst' antoi h?n, jos antoi; anojan ensin tuiki tutki h?n, ei siihen koskaan tyytynyt, ett' tiet?? vain puutteen sai, vaan vaati selville my?s puutteen syyn, ja sitten saidan tavoin syyn t?m?n mukaan rovon punnitsi. Niin ei Al-Hafi tee! Mun lempeyteni ei Hafiss' ilmene niin tylyn?! Ei ole h?n kuin tukkeutunut putki, mi l?hteen veden kirkkaan, hiljaisen niin sameana esiin p?rskytt??. Mun lailla tuntee, ajattelee Hafi!' -- Niin linnustajan pilli houkutteli, ja h?lm? ansaan takertui. -- Ma narri, ma narrin narri!
NATHAN. Tyynn?, dervishini, vain tyynn?!
DERVISHI. Mit?! Eik? ole narri, satojatuhansia ihmisi? ken sortaa, nylkee, tappaa, kiduttaa, vaan yksille on muka ihmisrakas? Ken matkii taivaan Herran lempeytt?, mi p?iv?npaisteen, sateen vuodattaa eroa tekem?tt? yli pahain ja yli hyv?in, er?maan ja pellon, -- vaikk' k?tt? t?ytt? Herran h?ll' ei ole: h?n eik? narri, narri ole? Eik??
NATHAN. Jo riitt??! Lakkaa!
DERVISHI. Suokaa n?ytt?? mun, mik' itsekin oon narri! -- Eik? narri h?n ole, joka tuosta narriudesta viel' etsii hyv?n puolen, jotta vois tuon hyv?n puolen vuoksi osaa ottaa my?s itse t?h?n narriuteen? Vai mit? se ois?
NATHAN. Al-Hafi, joutuin pakene taas er?maahasi! M? pelk??n, ett? ihmisten keskell? voit unhoittaa pian ihmisyytes.
DERVISHI. Sit? itsekin m? pelk??n. Hyv?sti!
NATHAN. Noin ?kin pois? -- Al-Hafi, karkaako sult' er?maas? Hoi, varrohan! -- Al-Hafi, kuule mua! -- Pois meni. Kysellyt m? h?lt? oisin niin mielell?ni ritaristamme. H?n miehen tuntenee.
NELJ?S KOHTAUS.
DAJA, rient?en esiin. NATHAN.
DAJA. Oi Nathan, Nathan!
NATHAN. Mik' on nyt?
DAJA. H?n on n?kyviss? taas On n?kyviss? taas!
NATHAN. Ken, Daja, ken?
DAJA. H?n! h?n!
NATHAN. Ain' n?kyneeh?n joku h?n! Vai teid?n 'h?nk?' vain on 'h?n'? -- Vaikk' oisi h?n enkeli, ei niin saa olla, ei!
DAJA. Eestaas h?n palmuin alla astelee ja taittaa silloin t?ll?in taatelin.
NATHAN. Ja sy?? -- Kuin mies? Kuin ritari?
DAJA. Mua miksi taas kiusaatte? -- Jo Rechan valpas silm? tiheiden palmuin takaa h?net keksi, vain h?nt? vartioi. -- Te oitis menk?? luo h?nen, -- Recha pyyt??, vannottaa. Oi heti! Recha ikkunasta viittaa, h?n k?yk? kohden vaiko loittonee. Oi heti!
NATHAN. Sel?st?k? kameelin n?in suoraan? Sopiiko se? -- Rienn? sin? luo miehen, ilmoita mun tuloni. Vain poissaollessani, huomaa se, ritari v?itellyt on taloani. H?n saapuu mielell??n, kun is? kutsuu h?nt' itse. Mene, kutsu kauniisti mun puolestani.
DAJA. Turhaa! ei h?n tule. Luo juutalaisen ei h?n koskaan tule.
NATHAN. Siis mene edes pid?tt?m??n h?nt?, h?nt' edes silmill?si seuraile. Ma tuokiossa tulen j?lkees. Mene!
(NATHAN rient?? sis??n, DAJA ulos.)
VIIDES KOHTAUS.
N?ytt?m?: palmutori. RISTIRITARI k?yskelee edestakaisin palmujen alla. Er?s MUNKKI seuraa h?nt? syrjemm?ll? jonkun matkan p??ss?, aivan kuin haluten puhutella h?nt?.
RITARI. Tuo minust' ei vain seuraa kaipaa! -- Kas, kuin k?siini h?n t?ht??! -- Hyv? veli, -- tai nimitt?? saan ehk? is?ksikin?
MUNKKI. Vain veli oon -- vain palveleva veli.
RITARI. Niin, veli, kunp' ois jotain itsell?ni! Vaan, taivas n?hk??n, tyhj? oon --
MUNKKI. M? silti syv?sti kiit?n! Taivas palkitkoon tuhansin verroin hyv?n tahtonne. Vain tahto onhan antajan, ei lahja. Vuoks almun herran j?lkeen l?hetetty en olekaan.
RITARI. Vaan sent??n l?hetetty?
MUNKKI. Niin, luostarista...
RITARI. Jossa pyysin ?sken m? pyhiinvaeltajan-atriaa?
MUNKKI. Jo katetut on p?yd?t: palatkaa siis sinne kerallani, herra.
RITARI. Miksi? En aikoihin kyll' ole lihaa sy?nyt, -- vaan mit? siit?? Taatelit on kyps?t.
MUNKKI. Varokaa, herra, sit? hedelm??! Ei sit? paljon sied? nauttia: se pernan salpaa, veren synkent??.
RITARI. Josp' oonkin mielell?ni synke?? Vaan teit' ei j?lkeeni lie l?hetetty vain