Nathan Viisas | Page 2

ellei jalkain juureen saa h?lle tuoda kyynelkiitostaan.
NATHAN. Kuin k?vi?
DAJA. Turhaa! Kuuro h?n on meille, mua varsinkin vain katkerasti pilkkas...
NATHAN. Te siit? s?ik?ht?in...
DAJA. Ei ensink??n! Ma joka p?iv? uudest' yritin ja joka p?iv? uutta pilkkaa kestin. Mit' oonkaan siet?nyt! Mit' olinkaan viel' lis?? valmis k?rsim??n! Vaan kauan h?n kartellut jo noit' on palmuja, jotk' ymp?r?iv?t Vapahtajan hautaa; ja miss? piilee h?n, ei kukaan tied?. -- Mit' aprikoitte?
NATHAN. Sit? aprikoin, mi vaikutus voi sieluun sellaiseen kuin Rechan olla t?ll?. Halveksuntaa sen kest??, jolle syd?n vaatii suomaan niin suuren arvon! Siten kiinty? ja kohta siten hyljityksi tulla! -- Saa kyllin p?? ja syd?n kiist?? siin?, vihaanko vaipua vai synkk??n tuskaan. Ei aina kumpaankaan. Voi taistelu lopulta haaveiluksi raueta, ja silloin p?? ja syd?n kesken??n osia vaihtavat -- mi pahaks koituu! -- N?in Rechan laita on, jos h?net tunnen: h?n haaveilee.
DAJA. Vaan kuinka hurskaasti, kuink' armaasti!
NATHAN. Se haaveilua silti!
DAJA. Varsinkin er?s -- haave, niin jos tahtoo -- kaunistaa h?nt?. H?nest? ei ole maan lapsi, maallinen, tuo ritari; vaan enkeli, jot' uskoi lasna jo h?n pienen syd?mens? suojaajaksi, se pilvivaippansa ol' ylt??n luonut ja tuless' ymp?rill??n liidellyt, mut ?kisti se ristiritarina esille astui. -- Miksi hymyill?? Tai hymyilk??, -- ja houre kallis h?lle tuo j?tt?k??, jot' ei mun uskoni, ei teid?n eik? muslemien kiell?.
NATHAN. On mullekin se kallis! Hyv? Daja, k?y, katso, voinko puhutella h?nt?. -- Ja sitten korskan suojaenkelin m? etsin sen. Jos viel? suvaitsee t??ll' luonamme h?n viipy?, jos viel? ritariks ilmenee niin t?yke?ksi, m? h?net l?yd?n varmaan ja tuon t?nne.
DAJA. On aie rohkea.
NATHAN. Jos sitten k?y, sijalle kalliin houreen kallis totuus, -- mua usko, Daja, rakkaamp' enkeli? on aina ihmiselle ihminen -- et minuun suuttune, jos toipuu h?n ja lakkaa haaveksimast' enkeleit? --?
DAJA. Niin hyv? ootte ja niin paha sent??n! M? menen! -- Kas, h?n tuolla itse saapuu!
TOINEN KOHTAUS.
RECHA ja EDELLISET.
RECHA. Is?ni, kokonaan siis palaattehan M? teid?n luulin edelt' ??nenne vain l?hett?neen. Miss? viivyitte? Mitk' er?maat ja vuoret, virrat viel? meit' eroittaa? Vaikk' el?mme niin liki, miks ette rienn? Rechaa syleilem??n? Vaikk' uhriksi j?i liekkein polo Recha! -- Ei, oli, oli j??d?! Tyyntyk??! Oi, kauheaa on kuolla liekkeihin!
NATHAN. Mun armas lapseni!
RECHA. Yl' Eufratin ja Tigriin, Jordanin vei tienne teid?t, -- ja kuinka monen muunkin veden yli? -- Kuink' usein, ennenkuin mua tuli uhkas, vapisin t?htenne! Mut armolta ja onnelta nyt tuntuis veteen-kuolo, senj?lkeen kuin mua tuli uhkasi. -- Vaan pelastunut oottehan ja min?, my?s min?! Kuinka iloll' ylist?mme nyt Herraa! Tueks teid?n purtenne petollisilla virtain vesill? H?n n?kym?tt?m?n soi enkelins?. H?n, H?n se viittasi mun enkelini mua valkosiivin, n?kyv?isen? tulesta pelastamaan --
NATHAN (syrj??n). Valkosiivin! Niin, valkovaippaansa pit' edess??n tuo ritari.
RECHA. -- mua valkosiiven leyhkein tulelta n?kyv?isn? turvaamaan. -- Niin kasvoista ma kasvoihin n?in h?net, n?in enkelin, n?in oman enkelini.
NATHAN. Sen ansaitsisit, etk? enkeli? s? n?kis kauniimmaks kuin sinut h?n.
RECHA (hymyillen). Ket' imartelette nyt, is?, ket?? Mun enkeli?ni vai itse?nne?
NATHAN. Vaan jos tuon hyv?n sulle tehnyt ois vain mies, vain luonnon luoma ihminen: ois sinust' enkeli h?n, varmaan ois.
RECHA. Ei sellainen h?n ollut enkeli, ei, todellinen, aivan todellinen! Omista puheistanne uskon sain m? enkeleihin, ihmeihin, joit' tekee Jumala rakkautemme hyvitteeksi. M? H?nt? rakastanhan.
NATHAN. Ja H?n sua, ja joka hetki ihmeit' tekee sulle ja sinun laisilles, -- niin, ikuisesti on tehnyt.
RECHA. Tuota mielell?ni kuulen.
NATHAN. Kai sinust' arki-luonnollista liian ois ajatella: pelastajas oli vain, ristiritari; mut eik? silti se ihme ois? -- On korkein ihme, ett? niin jokap?iv?isiksi tosi-ihmeet voi tulla -- t?ytyy tulla. Ja jos ei yleist? ihmett? sit' oisi lainkaan, t?ysik?inen ei varmaan koskaan ihmeeks sanoisi, mit? siksi sanoo lapsi, jok' avosuin vain tavatonta tarkkaa ja uutukaista.
DAJA (Nathanille). H?ll? ilmankin on aivot kiihtyneet, te aiotteko noill' ylevyyksill?nne kerrassaan ne s?rke??
NATHAN. Ei huolta! -- Eik? ihmeeks se riit? Rechalle, ett' ihminen pelasti h?net, mies, jonk' itsens? pelasti ihme vain, niin, suuri ihme! Sill' onko kuultu, ett' ois armahtanut Saladin yht??n ristiritaria? Tai h?lt? yksk??n ristiritari ees pyyt?is, toivois armahdusta? H?lle ees tarjois vapaudestaan kalliimpaa kuin nahkavy?t??n taikka tikaria?
RECHA. Kas siin? n??tte, is?! -- Juuri siks ei h?n ollut ritari, vain n?ytti silt?. -- Jerusalemissa jos kuolo vain jokaista ristiritaria vartoo, jos siell? yksk??n heist? vapaana ei k?yd? voi: kuink' y?ll? joku heist? voi minut ehdoin tahdoin pelastaa?
NATHAN. Kas kas, sit' ?ly?? Nyt puhu, Daja. S? tiesith?n, ett' oli vankina h?n tuotu t?nne. Lis??kin kai tiennet.
DAJA. No niin. -- Niin tosin sanotaan, -- vaan my?s, ett' oli Saladin siks armahtanut ritarin, kun niin n?k?inen h?n oli sulttaanin veljen er??n, rakkaimman. Vaan kun jo parikymment? on vuotta t?? veli ollut vainaa -- nime??n en muista, enk? minne kuoli h?n --: niin tuntuu -- tuntuu uskomattomalta, ett' asiassa jotain per?? ois.
NATHAN. Oh, Daja, miks niin uskomattomalta? Et halunne kai -- kuten tosin n?ytt?? -- viel' uskomattomampaa uskoa? Ken sisaruksiansa kaikkia niin rakastaa kuin Saladin, h?n eik? ois nuorempana jotain velje??n ylitse kaiken voinut rakastaa? -- Kaht' eik? miest? samann?k?ist' oisi? -- Tai olematon onko vanha tunne? --