Nathan Viisas

Nathan Viisas

The Project Gutenberg EBook of Nathan Viisas, by Gotthold Ephraim
Lessing This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Nathan Viisas Viisinäytöksinen näytelmäruno
Author: Gotthold Ephraim Lessing
Translator: Juhani Siljo
Release Date: July 11, 2005 [EBook #16262]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NATHAN
VIISAS ***

Produced by Jarmo Lehtovaara and Tapio Riikonen

NATHAN VIISAS
Viisinäytöksinen näytelmäruno
Kirj.
GOTTHOLD EPHRAIM LESSING

SUOMENNOSTYÖ ON SUORITETTU "SUOMALAISEN
KIRJALLISUUDEN EDISTÄMISRAHASTON" VAROILLA.
Suomentanut
J. SILJO
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1919.

Introite, nam et heic Dii sunt Apud Gellium.
(Astukaa sisään, sillä täälläkin asuu jumalia! Gelliuksen lause.)

HENKILÖT:
SALADIN, sulttaani. SITTAH, hänen sisarensa. NATHAN, rikas
jerusalemilainen juutalainen. RECHA, hänen ottotyttärensä. DAJA,
kristitty nainen, mutta juutalaisen talossa Rechan seuralaisena. Nuori
RISTIRITARI. DERVISHI. Jerusalemin PATRIARKKA. MUNKKI.
EMIIRI sekä muutamia Saladinin MAMELUKKEJA.
Tapahtuu Jerusalemissa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Näyttämö: Nathanin talon eteinen. NATHAN, saapuen matkalta. DAJA,
tullen häntä vastaan.
DAJA. Hän on se! Nathan! Kiitos Jumalan, palaattepahan vihdoinkin!
NATHAN. Niin, Daja, Jumalan kiitos! Mutta miksi 'vihdoin'? Ma
aioinko siis ennen palata? Tai voinko palata? On Babyloniin täält' yli
parisataa penikulmaa, jos pakko oikeaan ja vasempaan on tieltään

poiketa, kuin oli mun. Ja velkain periminen työlääksikin voi käydä,
aikaa vie -- ei suoriudu siit' aivan kättä kääntäen.
DAJA. Voi Nathan, kuin kurja, kurja teist' ois voinutkaan sill'aikaa
tulla täällä! Talonne...
NATHAN. Niin, kuulin jo: se paloi. Taivas suokoon, ett' olen saanut
kuulla kaikki jo!
DAJA. Ja oli palaa perustusta myöten.
NATHAN. Me silloin, Daja, uuden, mukavamman oisimme
rakentaneet.
DAJA. Niinpä kyllä! -- Vaan palossa hiuskarvan varass' oli myös
Rechan henki.
NATHAN. Mitä? Rechan henki? Mun rakkaani? -- En ole kuullutkaan.
-- No, talokin ois saanut mennä silloin. -- Hiuskarvan varass'! -- Oh,
hän onkin varmaan, hän onkin palanut! -- Se tunnusta! Kaikk' ilmaise!
-- Mua älä kiduta, vaan surmaa! -- Hän on kuollut siis.
DAJA. Jos ois hän kuollut, kuulisitteko sen multa?
NATHAN. Miks säikytit siis mua? -- Rechani, oi Recha!
DAJA. Teidän, -- teidän Rechanne?
NATHAN. Mun oisko joskus luovuttava häntä omaksi lapsekseni
sanomasta!
DAJA. Teill' onko yhtä hyvä oikeus myös kaikkeen muuhun, mitä
omistatte?
NATHAN. Mihinkään parempaan ei oikeutta! Minulle onni, luonto
kaiken muun on lahjoittanut. Vain tään omaisuuden oon itse ansainnut.
DAJA. Kuin kalliisti, oi Nathan, saankaan maksaa hyvyytenne! Jos
hyvyys, tuolla mielin harjoitettu, hyvyyttä onkaan!

NATHAN. Tuolla mielin? Millä?
DAJA. Mun omatuntoni...
NATHAN. Suo, Daja, ensin mun kertoa...
DAJA. Mun omatuntoni, ma sanon...
NATHAN. ... minkä kauniin kankaan olen ma sulle Babylonist' ostanut.
Niin upean ja silti aistikkaan! Tuon tuskin Rechallekaan kauniimpaa.
DAJA. Mit' auttaa se? Mun täytyy sanoa: ei omatuntoni jää kuuroks
enää.
NATHAN. Ja haluanpa nähdä, kuinka ovat sun mielees korvarenkaat,
käädyt, soljet ja sormus, jotka sulle valikoin ma Damaskosta.
DAJA. Sellainen te ootte! Vain lahjain anto mieless', aina vain!
NATHAN. Sä yhtä alttiist' ota kuin ma annan, ja vaiti jää!
DAJA. Niin, vaiti! Oottehan suoruuden, jalouden perikuva. Mut
Nathan...
NATHAN. Mut oon juutalainen vain, sa tarkoitathan?
DAJA. Mitä tarkoitan, paremmin tiedätte.
NATHAN. Siis vaikene!
DAJA. Ma vaikenen Mit' eessä Jumalan on väärää tässä ja mit' en voi
estää, en muuttaa voi, te siitä vastatkaa!
NATHAN. Ma vastaan! -- Vaan hän missä viipyy, missä? Kunp' et mua
petä, Daja! Tietääkö hän mun ees tulleen?
DAJA. Sitä teiltä kysyn! Häll' yhä kauhu hiipii hermoissaan. Häll' yhä
kaikkeen muiston mielikuva luo lieskan hohteen. Nukkuessaan valvoo
ja valvoessaan nukkuu hän: niin vuoroin maan kasvi on hän, vuoroin

taivaan henki.
NATHAN. Voi lasta! Voi meit' ihmispoloja!
DAJA. Tän' aamuna hän silmät kiinni kauan kuin kuollut makas. Sitten
äkisti hän nousi huutain: 'Kuule! Kuule! Tuolla jo saapuu isän kameelit!
-- Ja kuule! Myös isän ääni hellä!' Kohta sammui taas hänen katseensa
ja patjalle pää raukesi, kun käden tuki vaipui. -- Mä syöksen portille! Ja
todella: te tulettekin, tulettekin siinä! Mi ihme! Kaiken aikaa sieluns' oli
vain teidän luonanne -- ja hänen. --
NATHAN. Hänen? Kenenkä hänen?
DAJA. Miehen, joka hänet pelasti liekeistä.
NATHAN. Ken on hän? Missä? Ken pelasti mun armaan Rechani?
DAJA. Hän nuor' on ristiritari, jok' äsken juur' oli tuotu tänne vankina
ja jolle Saladin soi armon.
NATHAN. Mitä? Vai ristiritari, jonk' armahti Saladin? Eikö vähemp'
ihme Rechaa ois pelastanut? Taivas!
DAJA. Surman oma ois Recha ilman häntä, joka jälleen henkensä,
lahjaks saadun, alttiiks antoi,
NATHAN. Miss' on tuo jalo mies nyt, Daja, missä? -- Vie minut
jalkains' eteen! Annoitte kai hälle aluks aarteet kaikki, kaikki, jotk' oli
hallussanne? Lupasittte kai paljon, paljon lisää?
DAJA. Kuinka voimme?
NATHAN. Oh, ette?
DAJA. Emme tiedä, niistä tuli ja minne meni hän. -- Vaikk' ensinkään
hän taloa ei tuntenut, päin syöksi, vain kuuloon luottain, vaippa
suojanaan, savuhun, tuleen, ääntä kohti, joka