Naisen orja | Page 6

urkkia, mit? h?m?r? vastaisuus h?nelle ja heille kummallekin mahtoi k?tke? helmassaan.
Eih?n voinut ij?ti jatkua n?in. T?ytyih?n tulla joku ratkaisu, piste pitk?n lauseen j?lkeen.
Ja ongelma, jolle Johannes ratkaisua odotti, jonka ratkaisusta kaikki riippui ja jota ennen ei voinut mit??n varmaa ja kest?v?? alottaa, oli t?m?: Menisiv?tk? he kaksi naimisiin? Asettuisivatko he kaksi toisin sanoen pysyv?isesti yhteen asumaan vai olisiko heid?n kenties jo piankin erottava?
Eik? tuo ratkaisu voinut en?? viipy? kauan.
He eiv?t voineet en?? kauan jatkaa t?llaista mustalais-el?m??. Sen kielsi Johanneksen kukkaro ja osaksi my?s h?ness? p?iv? p?iv?lt? kasvava henkisen ty?n, ulkopuolisen toiminnan, ?lyllisen ja k?yt?nn?llisen askartelun tarve.
Heid?n oli ennen pitk?? juurruttava, paikalleen asetuttava. Otettava lusikka kauniisen k?teens? ja lakattava leijailemasta rajattomuudessa.
Mutta juuri sit? ei Liisa n?ytt?nyt Johanneksen mielest? tahtovan ymm?rt?? ollenkaan. H?n luisui aina ohi siit? kysymyksest?, kun Johannes varovasti ja hienotunteisesti tahtoi siihen koskettaa. My?nsi kaikki, mit? Johannes sanoi, mutta teki sen niin hajamielisesti ja ulkopuolelta itse??n, ettei Johannes h?nest? tullut hullua hurskaammaksi.
H?n olisi kuitenkin niin halusta tahtonut tehd? Liisan mielen mukaan.
Mutta Liisalla ei n?ytt?nyt olevan siit? asiasta mielt? ollenkaan. Kuitenkin katsoi Johannes, ett? sen juuri Liisalle olisi pit?nyt olla kaikkein oleellisinta ja merkitsevint? maailmassa.
Mik? h?nelle sitten merkitsi jotakin, ellei h?nen oman rakkautensa tulevaisuus? Sen tukeminen, sen vahvistaminen, sen jokap?iv?inen varjeleminen ja viljeleminen? Sit?, juuri sit?h?n, kaikki Johanneksen pyrinn?t vain t?ht?siv?t. Ja juuri siksi h?n my?s niin usein suuttui Liisalle, kun h?n oli huomaavinaan, ettei heid?n yhteinen asiansa ollutkaan toiselle yht? kallis.
Nyt oli Johannes ollut Liisan katseesta lukevinaan, ett? t?m? ep?ili h?nen ?skeisen kevytmielisen hymyns? johtuneen tuon puolialastoman varietee-diivan vieh?tyksest?.
Olihan se loukkaus. Olihan se maailmantapaus. Mit??n sellaista ei ollut ikin? sattunut Johannekselle.
Mik??n ei olisi voinut h?nt? t?ll? hetkell? pahemmin loukata. Mik??n ei ilke?mmin eik? myrkyllisemmin haavoittaa.
H?n, Johannes, joka oli uskollisuus itse!
H?n olisi luonut silm?ns? mokomaan renttutanssijattareen h?nt? himoitakseen!
H?n, joka ei tahtonut n?hd? ket??n muuta naista, ei kuulla ket??n muuta naista kuin Liisaa ja oli tehnyt t?m?nkin ehdotuksen varieteehen menemisest? ainoastaan Liisaa huvittaakseen, kun t?m? joskus puolipiloillaan oli v?itt?nyt sellaisesta pit?v?ns? ja ik?vystyv?ns? t?ss? heid?n ainaisessa erakkoisuudessaan!
Johannes tunsi, ett? Liisa jollakin muotoa oli tahtonut h?nt? alentaa. Siit? h?nen ?killinen suuttumuksensa.
Juuri niin, alentaa! Vet?? omalle tasolleen, porton, naaraan, kapakkapiian tasolle, joka ei ollut oikeastaan taso ollenkaan, vaan pohjaton kuilu, luotu miesten p??nmenoksi!
Kaikki miehisen ylpeyden ja ylenkatseen vietit olivat her?nneet Johanneksessa. H?n tunsi itsens? t?ll? hetkell? niin tuhatkertaisen, niin sanomattoman paljon paremmaksi ja puhtaammaksi ihmiseksi kuin tuo, joka tuossa kulki h?nen vierell??n.
Irti h?nest?! Se oli oleva t?st? l?htien Johanneksen tunnussana, tuima ja j?rkkym?t?n.
Jo joskus ennenkin oli Johannes tuontapaisia p??t?ksi? tehnyt, mutta huonolla menestyksell?. H?n ei ollut koskaan voinut pit?? niit?.
Kuitenkin h?n uskoi edelleen niiden ehdottomuuteen.
Joka kerta, tuossa mielialassa ollessaan, h?n tunsi syvimm?ll? sis?isell? mahtiponnellaan, ett? juuri t?m? oli jotakin lopullista, ratkaisevaa ja peruuttamatonta. Eik? tarvittu kuitenkaan kuin hetkinen lepytt?v??, naisellista lirkkausta Liisan puolelta, kun h?n jo oli valmis j?tt?m??n kaiken pateettisen asenteensa ja mit? suurimmalla mielihyv?ll? entisiin valjaisiinsa astumaan.
Naisen orja h?n oli. Sen h?n itsekin tunsi selv?sti ja halveksi tuon vuoksi joskus ankarasti itse??n.
Orja, joka kalisteli kahleitaan!
Ja niinkuin kaikki orjat valmis vihaamaan, kiroamaan ja sadattelemaan sit?, jonka h?n tunsi ja tunnusti itse??n voimakkaammaksi. Mutta my?s yht? valmis tottelemaan siin? silm?nr?p?yksess?, kun kuului k?skij?ns? ??ni.
Kumpikin tuotti h?nelle yht? suuren, mutta varsin vastakkaisen mielenliikutuksen.
Vihata Liisaa? Se oli pist?vin tuska h?nelle. Rakastaa ja ihannoida h?nt?? Se oli ylin onni ja autuus h?nelle.
Ihmek? siis, ett? Johannes mieluummin rakasti kuin vihasi Liisaa? Ett? h?n ennemmin suli herk?ksi, hyv?ksi ja leikkiv?ksi pikkupojaksi j?lleen kuin paatui h?nt? kohtaan pahaksi, kylm?ksi ja itsepintaiseksi?
Eik? h?n mist??n ollutkaan niin vihainen kuin siit?, ettei Liisa h?nt? heti lepytt?nyt.
Ett? Liisa ollenkaan p??sti h?net suuttumaan ja tuohon harmajaan, hallaiseen ilmakeh??ns? vet?ytym??n! H?n itse k?rsi kipe?sti siit?, mutta kuitenkin se oli ainoa puolustuskeino, mink? h?nen itses?ilytys-viettins? voi tarjota h?nelle.
Ja varsinkin siit? kasvoi h?nen vihansa aivan vimmatuksi, ett? Liisa h?nen mielest??n usein aivan kuin tahallaan viivytteli anteeksipyyt?v?? lepyttely??n. Ik??nkuin olisi tahtonut antaa h?nen ensin oikein kovaksi kohmettua, sitten sit? l?mpim?mm?ksi ja pehme?mm?ksi hyvitell?kseen!
Ja saatuaan h?net j?lleen sellaiseksi?
Vain sit? syvemmin, sit? vihlaisevammin uudestaan haavoittaakseen.
Tuo oli heid?n keskin?isen suhteensa ikuinen kiertokulku. Oli ollut jo kolme vuotta, ilman ett? sen p??piirteet olivat ollenkaan muuttaneet muotoaan tai n?kynyt edes et?isyydess? mit??n mahdollisuutta p??st? siit? surmanrenkaasta, jonka rakkaus oli heid?n el?m?nkeinukseen rakentanut.
He herkistyiv?t, mit? enemm?n he k?rsiv?t. Ja he nauttivat, mit? enemm?n he herkistyiv?t, joka j?lleen oli omiaan lis??m??n heid?n hirvitt?vi? k?rsimyskykyj??n.
Sill? Johannes ei suinkaan yksin k?rsinyt. H?n uskoi aivan varmasti, ett? Liisa k?rsi yht? paljon kuin h?nkin, vaikka t?m? osoitti sen vain itkullaan, katseillaan ja koko k?yt?ksell??n eik? sanoilla, joihin Johanneksen useimmin t?ytyi turvautua.
Mutta juuri tuo Liisan ??net?n tapa k?rsi? vaikutti mit? tuskallisemmin Johannekseen.
H?n tuli siit? aivan hulluksi. Silloin tuntui kuin olisivat kaikki sillat heid?n v?lilt??n katkenneet. Mennyt poikki viimeinen s?hk?lanka, jonka kautta h?n viel? sai viestit ulkomaailmasta, ja h?n j??nyt yksin?iseksi pisteeksi, tyhj??n, autioon avaruuteen.
Sit?h?n ei voinut kest??! Tavallista, inhimillist? kylmyytt? kyll?, mutta ei kosmillista, maailmankaikkeuden pakkasta, joka tuollaisina hetkin? tuntui h?net joka taholta ymp?r?iv?n ja k??riv?n h?net kuolettavaan syleilyyns?.
Miksi ei