silm?nr?p?yksess? j??kylm?ksi s?v?ht?nyt.
Poissa oli tuossa tuokiossa kaikki herttainen, kaikki lapsellinen ja avomielinen heid?n v?lilt??n. He olivat nyt kaksi vihollista.
Kaksi sit?kin sokeampaa vihollista, kun he kumpikin rakastivat toisiaan ja kun heid?n vihansa syy ei ollut sanoin selitett?viss?. Ei poistettavissa eik? anteeksi pyydett?viss?, vaan yksinomaan heid?n omasta tahdostaan riippumattomien vaistojen, perittyjen ominaisuuksien ja sukupuoli-eroavaisuuksien aiheuttamaa.
Pilvi se oli, joka heid?n syyst??n tai ansiostaan v?h??k??n v?litt?m?tt? vaelsi heid?n rakkautensa peilikirkkaan pinnan yli. Kupla se oli, joka kohosi syvyyksiss?.
--Mit? katsot? kysyi Johannes jyrk?sti.
Liisa ei aluksi vastannut mit??n.
Katsoi vain edelleen h?neen samalla ?rsytt?v?ll?, salakavalalla silm?yksell?, jossa Johannes aavisti piilev?n h?nen voimansa syvimm?n salaisuuden. Aivan kuin h?nen oma voimansa oli tuo kylm?, karski ankaruus, jonka h?n j?lleen tunsi j?hmetytt?v?n koko olentoaan.
Kuin olisi kaikki ?kki? mennyt lukkoon h?nen sis?ll??n. Kuin olisi kuurainen rautakanki sy?sty kiireest? kantap??h?n h?nen l?vitseen.
--Mit? katsot? kysyi h?n toisen kerran, jyrkemmin ja jo valmiina kuohahtamaan.
--Ilman vain, virkahti Liisa viivytellen. Sin? n?ytit siin? ?sken niin lystikk??lt?.
--Koomilliselta? kysyi Johannes ter?v?sti.
--Enh?n min? sit? ole sanonut. Eik? se mit??n ollutkaan.
Johannes vaikeni pel?ten sanovansa liikaa. H?n k??ntyi sent?hden selin Liisaan ja mykistyi kokonaan.
Mutta h?nen aivonsa kiehuivat ja kihisiv?t.
Ett? Liisa ilkesi! Ett? Liisa kehtasi! Ett? Liisa suorastaan viitsi pilata t?m?n onnellisen hetken h?nelt?!
H?nelt? ja itselt??n.
Olihan se rikos! Olihan se kaksinkertainen rikos. Rikos heid?n kahden rakkauttaan ja siis kaikkein pyhint? vastaan maailmassa!
Eik? Liisa siis pel?nnyt ollenkaan?
Eik? heid?n rakkautensa siis merkinnyt mit??n Liisalle? Kuinka Liisa ollenkaan uskalsi heitt?? h?nelle vasten kasvoja tuon syyt?ksen, jonka Johannes juuri oli ollut lukevinaan h?nen silmist??n?
Sill? olihan se syyt?s. Eih?n Johannes voinut siit? erehty?.
Kyll? h?n tiesi asian. H?n oli kysynytkin vain n??n vuoksi, mit??n oikeaa vastausta kysymykseens? odottamatta. Sill? eih?n Liisa olisi voinut vastata, jos olisi tahtonutkin.
Eih?n Liisa ollut mik??n hiuksenhienojen sielunliikkeiden erittelij?.
Mutta juuri se h?nt? aina niin tulisesti harmitti kohtauksissa Liisan kanssa, ett? t?m? ei my?nt?nyt h?nen esityst??n oikeaksi, vaikka ei voinut itsek??n mit??n parempaa sijalle asettaa.
Jos Liisa olisi sen tehnytkin, tehnyt suoraan ja vilpitt?m?sti, kuten Johannes olisi katsonut oman luonteensa vaatimuksen samantapaisessa tuokiotilassa olevan, silloin ei tietysti mik??n kauna olisi j??nyt h?nenk??n, Johanneksen, sis?lle kasvamaan.
Silloin olisi Johannes tietysti antanut heti jalomielisesti anteeksi eik? enemp?? muistellut asiaa.
Olihan Liisalla tietysti heikkoutensa. Mutta Johanneksen olisi ollut kovin helppo suvaita niit?, jos Liisa vain olisi ollut taipuvainen ne heikkouksiksi tunnustamaan.
N?in olisi Johannes aina tahtonut j?rjest?? heid?n yhteisen rakkaus-el?m?ns?, jos se vain olisi riippunut h?nen tahdostaan. Mutta juuri t?llaiseksi se ei ollut koskaan j?rjest?ytynyt.
Liisalla oli kummallinen, itsepintainen tapa pit?? kiinni omasta tahdostaan.
Tuo oli Johanneksen mielest? sit?kin turhempaa, kun h?nen oma tahtonsa, h?nen el?m?nk?sityksens?, h?nen tapansa tuntea, havaita ja ajatella hyvin olisi voinut riitt?? heille molemmillekin. My?s Liisa n?ytti jo tuohon usein varsin tyytyv?iselt?, kun kaikki muu vain oli hyvin heid?n v?lill??n.
Mutta annas kun sattui joku solmu lankaan!
Silloin Liisa heti siin? silm?nr?p?yksess? itsen?istyi. K?vi vastahakoiseksi, asettui poikkip?in, tahtoi siirt?? taistelun omalle tasolleen, ja olisi tuossa varmaan onnistunutkin, ellei my?skin Johannes olisi yht? itsepintaisesti pit?nyt kiinni omastaan. Siit? tasosta, jolla h?n vaistomaisesti tunsi olevansa voimakkaampi.
Ja juuri silloin oli Liisa Johanneksen mielest? aivan siet?m?t?n. Johannes aavisti h?m?r?sti, ettei Liisa tuollaisina hetkin??n ollenkaan ollut taipuvainen tunnustamaan h?nen yliherruuttaan.
Nytkin h?n luonnollisesti tahtoi kielt?? kaikki, vaikka asia oli aivan selv?.
?Ilman vain!? ?Eik? se mit??n ollutkaan!? vaikka oli tapahtunut jotakin Johannekselle hyvin loukkaavaa.
Mutta juuri tuohan se oli niin Liisan tapaista. Loukata ensin ja kielt?? sitten! Ja juuri tuohan se saattoi kaikki hermos?ikeet Johanneksen takaraivossa pist?m??n ja tikkuilemaan.
Eik? siell? tuntunut en?? ainoastaan yht? pistosta, vaan monta. Kokonainen tulipora siell? tuntui k?yv?n, olevan t?ydellinen sorvinpenkki, josta ter?ksiset lastut joka suuntaan singahtelivat.
Johannes tiesi jo, ett? h?nen iltansa kaikissa tapauksissa oli nyt pilattu.
My?skin Liisa tuntui tiet?v?n sen, sill? h?n ei vastustanut sanallakaan, kun Johannes, kooten kaiken itsehillitsemis-kykyns?, jaksoi viel? jotenkin tyynesti ehdotella poisl?ht??.
Miksi h?n ei vastustanut? Tuokin alistuvaisuus oli omiaan Johannesta t?ss? mielentilassa ainoastaan suututtamaan.
Nainen, jolla ei ollut omaa tahtoa ollenkaan!
Joka ei koskaan ehdottanut mit??n, ei vaatinut mit??n eik? ensin v?itt?nyt mit??n! Mutta nainen, joka kuitenkin vikuroi ja telkkusi, vastusteli ja hangoitteli kuin h?nell? olisi hyv?kin oma tahto ollut ja josta ei senvuoksi koskaan n?ytt?nyt tulevan kunnollista rekivetoa.
Jos h?nell? oli oma tahto, miksi h?n ei sanonut sit? sitten? Ja ellei h?nell? ollut, miksi h?n ei sit? sitten tunnustanut ja ollut valmis kaikessa Johannesta kuulemaan ja tottelemaan?
Joko--taikka! Kolmatta mahdollisuutta ei ollut Johanneksen mielest?.
Kuitenkin suuttui h?n viel? enemm?n, kun Liisa ulos ment?ess? laski k?tens? hiljaa h?nen k?sivarrelleen ja kysyi lepytt?v?sti:
--Oletko vihainen?
Johannes ei vastannut mit??n. Tuo pumpuloiva tekopyhyys, tuo laupias, tuo laastaroiva samarialaisuus, neh?n ne juuri voivatkin saattaa h?net suunniltaan.
H?nen olisi sill? hetkell? tehnyt mieli ly?d? Liisaa.
4.
Mit? oli sitten tapahtunut oikeastaan?
Mist? ?kki? t?m? ukkonen ja salama? t?m? vihamielisten voimien vastakkainen rynt??minen?
Johannes oli sen selvitt?nyt itselleen tuossa tuokiossa. Olipa h?n viel? kaivannut saman pikkutapahtuman synnyt syv?tkin esille, joten h?n oli aivan varma asiastaan.
Pikkutapahtumanko?
Suuri tapaus, maailmantapaus se oli Johanneksen mielest?.
Eih?n h?nell? ollut muuta maailmaa kuin Liisa. Eih?n ollut h?nelle mit??n suurempaa ja t?rke?mp?? kuin heid?n kahden sis?llinen sielunel?m?ns?.
Sielt? kuunteli h?n el?m?n salaisia oraakkelisanoja.
Sielt? otti h?n osviittaa my?s ulkonaisille el?m?nkohtaloilleen ja koetti joka hetki tuskallisella, hermoja kiusaavalla j?nnityksell?
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.