Muuan markkinamies

Muuan markkinamies

The Project Gutenberg EBook of Muuan markkinamies, by Juhani Aho
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Muuan markkinamies
Author: Juhani Aho
Release Date: October 1, 2004 [EBook #13566]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUUAN
MARKKINAMIES ***

Produced by Tapio Riikonen

MUUAN MARKKINAMIES
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1915.

Kuopiossa kohisivat markkinat täysimmillään. Joukko hälisi, kellot ja
kulkuset kilisivät, hevoset hirnuivat ja humalaiset hurrasivat. Oli
vähäisen jälkeen puolen päivän, ja kaikkien ilo oli ylimmillään. Joka
rinkelireen ympärillä myllersi kuin muurahaispesässä, jokainen
»maailman paras panoraama» oli väkeä pakaten täynnä. Minä
kuljeskelin tuossa, kädet taskuissa ja nutunkaulus pystyssä, yhdestä

miesjoukosta toiseen. Näin tuossa yhtä ja toista, monenlaista muotoa,
monenlaista miestä: kuulin monta hauskaa asiaa, opin monta mainiota
sanaa.
Seisoskelin juuri torin kuhisevimmassa kulmassa ja kuuntelin, kuinka
vanha Leppänen, se iänikuinen viisujen kauppias ja entinen sotamies,
lauloi ja myyskenteli laulujaan, lauloi ja myyskenteli, myyskenteli ja
lauloi. Paljon hän lauluja osasi, kaikki taisi nuotilleen laulaa, vaikka
mitä olisit kysynyt. Eikä sitä aina kysyäkään tarvinnut, itsestään hän
ymmärsi, mikä laulu millekin oli mieleen ja mikä nuotti.
--Hallin-Janne se postin tappoi Kuorehveden jäällä, Ja Mattilan
Sandran hiukset on kammattu toiselle puolen päätä--
niin hän tuossa muutamakseenkin lauloi ja hänen katsantonsa oli
totinen ja nuotti surullinen. Mutta kun tytöt käskivät »lystimpiä»
lauluja antaa, niin silloin tuli tämmöisiä:
--Nättiä poikia ootettiin, mutt' eipä niitä tullut-- tytöt tyrski tuskissaan
ja huolivat kuin hullut.
ja sitä mukaa olivat sitten silmätkin viekkaasti sirrallaan, ja sitä mukaa
keikahteli nuotti.
»Viisumestariksi» tätä miestä kansan kesken kutsuttiin eikä herratkaan
sen hartaammin kuuntele »konserttimestarejaan», kuin markkinamiehet
kuuntelivat häntä. Suuri oli hänen tavaransa menekki, eivätkä
markkinat monen mielestä olisi markkinoita olleetkaan, jos ei Leppästä
olisi niillä näkynyt. Mutta ei niitä markkinoita olekaan vielä taidettu
Kuopiossa viettää, joilla Leppäsen täräjävää ääntä ei olisi kuulunut.
Eikä Kuopioon yksistään, vaan moneen paikkaan muuannekin, missä
vain on lupa markkinoita pitää, kaikkiin Leppänen ennättää, joka
paikassa hänet tunnetaan ja joka paikassa häneltä viisuja ostetaan.
--Antakaapas se Hallin-Jannen laulu!--Paljonko tukkipoikain laulu
maksaa, jota äsken lauloitte?--Entäs se surulaulu Simmermannin
kauheasta murhasta?
Näin huudettiin yhtäältä päin, mutta toisaalta taas näin:
--Ne laulut ne on jo vanhoja!--Eikö sillä enää uusia ookkaan?--Eikö
vereksiä enää painetakaan?
--On, on! Tässä on se ihana uusi murhevirsi Wieenin kauheasta
tulipalosta. Tässä on »kaksi kaunista laulua yhdestä nuorukaisesta, joka
kultaansa suri», ja tässä sitten vielä muuan aivan vasta tehty laulu
laulajapojasta, ja se alkaa näin:

--Tämä poika se laulelee ja sill' on laulun ääni-- Iät on kaiket
kävellynnä ympäri laulun läänii.
Tätä laulua ostettiin suurella halulla, kun muka tiedettiin, että
viisumestari oli tehnyt sen omasta elämästään ja omia kohtaloitaan
siinä kertonut. Ja jos joku kysyi häneltä, kuka sen laulun tekijä oli vai
oliko se hän itse, ei hän virkkanut mitään, hymyilihän vain viekkaasti.
ja siitä ihmiset yhä enemmän luulemaan, mitä jo ennestään luulivat,
että se laulu oli hänen oma tekemänsä. Hän antoi ihmisten luulla, mitä
luulivat, eikä muuta kuin lauloi vain ja yhtä mukaa möi.
Innostus oli ylimmillään ja ostonhalu kiihkeimmillään, kun joku
pukkasi minua takaapäin päällään kylkeen. Kun käännähdin, niin näin,
että siellä oli mies, joka ei oikein näyttänyt tietävän, mitä hänen piti
jaloillaan tehdä, kulkeako vai seisoa. Sitä miettiessä jalat kuitenkin
tuskastuivat ja käännähyttelivät kannettavaansa omin lupinsa milloin
eteen, milloin taakse; paikoillaan ne vain eivät ottaneet pysyäkseen ja
siitä syystä sain vielä toisenkin puskun kylkeeni, kun päätäni käänsin.
--Antakaa anteeksi, hyvä herra, että ... tuota ... että minä vain tuota ...
että jos sanoisitte, mitä ne tuolla toimittaa.--Hän heilahdutti päällään
sinne päin, missä oli suurin tungos, ja pää heilahdutti vuorostaan häntä
samaan suuntaan.
Aioin juuri ilmoittaa hänelle, mitä siellä toimitettiin, kun muuan
vieressäni seisova lyhyenläntä renkimies, jota hän myöskin oli
heilahdellessaan koskettanut, teki sen puolestani.
--Etkö sinä sitä tiedä, sanoi hän, että se on meidän kylän miehiä, ja se
myöpi siellä omia tekemiään lauluja. Mene sinäkin ostamaan, niin näet
vasta oikein, minkälaiseksi laulu pitää laatia!
--Mitä teidän kylän miehiä? tiukkasi toinen vastaan, vaikka puhe vähän
kielellä kangerteli. Sinunko vai kenenkä' Mi-mistä sitä sitten sinä
mu-mu-muka o-olet olevinasi?...
--Sama se sinulle on, mistä minä olen, kunhan itse tiedän, että olen
Nilsiästä, viisasteli renki ja nauroi itse sukkeluudelleen.
Toinen ei ensin virkkanut mitään. Hyrähtelihän vain vähäisen ja
pyöritteli sytyttämätöntä sikaria huuliensa välissä. Sitten ojensihe hän
yht'äkkiä suoraksi tavallisesta kumaraisesta asennostaan, otti sikarin
suustaan ja lauloi jalkojaan leputellen tämmöisen pätkän:
--Muualla on hevosia, Nilsiäss' on pässii-- Nilsiässä papinkin pojat
tappavatten ryssii.

--Tehköönpäs tuo teidän kylän mies meidän kylästä semmoisen laulun,
jos osaa! Semmoisia lauluja se meidän poika tekee milloin tahtoo ja
tarvitsee!
--Elä valehtele siinä ... eläkä ylpeile muiden lauluilla!... Se, minkä sinä
laulussasi sanot, on jo alusta pitäen valhetta, ja se on