Munkkiniemen Elsa | Page 4

vuoronsa auttaa Elsaa korin
kantamisessa herran luo Hämeenkadulle.

Pian olikin herralla männyn kärkit edessänsä ja piika sai ensimmäiseksi
työkseen alkaa keittämään tuota pihkalientä.
"Jos tämä rupeaa minua auttamaan, niin saat enemmänkin tuoda!" sanoi
herra, antaen Elsalle kaksi hopearahaa.
Elsa kiitti ja lähti.
Matti odotti häntä pihalla ja nyt he alkoivat yhdessä astumaan
kaupungista pois. Siinä kulkiessa alkoi Matti ehdotella:
"Jos en asuisi niin kaukana, pyytäisin sinun tulemaan äitini luo
keittämään kärkkilientä."
"Oikein! en ollut huomatakaan. Sinnehän minä lähdenkin. Aikaahan
mulla on." Ja niin menivät he mökkiin josta otettiin Elsan eväsnyytti ja
sitten Kirkkonummelle.
Nuoret ovat melkein väsymättömiä astumaan. Niinpä Matti ja Elsakin,
mutta sitten kun lapselta voimat loppuu, ei hän tahdo päästä paikalta
pois. Kun vihdoin viimeinkin pääsivät Kirkkonummelle, oli aurinko jo
aikaa laskenut ja tuskin kumpikaan jaksoi liikkua.
Oli mökki maantien vieressä, siinä oli vähän enemmän huoneita kuin
Elsan kodissa. Oli siinä huoneita kaksi ja vielä navettakin, vaan ei
navetassa kumminkaan lehmää. Lehmät ja muut elukat kuuluivat niihin
Matin äidin mahtavuuden aikoihin, joita hänelläkin oli ollut
maailmassa, mutta jotka viinaan menevä mies ja hänen pitkällinen
sairautensa oli pois tieltä toimittanut. Tuossa makasi laattialla,
vesikiulu vieressä, kuolemankielissä vaimo, joka pari vuosikymmentä
takaperin oli seudun kauniimpia neitoja.
Leski Heleena aukaisi silmänsä, kuin lapset hiljaa hiipien sisään
astuivat. Hän nousi hyvin vaikeasti istualle vuoteeltansa ja katsoi
pitkään tulijoihin, niin tarkkaan kuin ilman valoa oli mahdollista
kevät-yön hämärässä.
"Kenen tyttö sinulla on Matti-parka kanssasi? Minä en suinkaan jaksa

häntä tuntea."
"Minä olen myös erään lesken tytär Munkkiniemestä läheltä Helsingin
kaupunkia. Äitini on juuri hiljan kuollut. Viime sunnuntaina hän
haudattiin. Poikanne löysin nälissään ja väsyneenä tien vieressä
pensaan juurella itkemässä. Minä auttelin häntä kaupunkiin ja nyt tulin
tänne, kun kuulin, että olette kipeä, tuomaan ruokaa ja jos osaisin
jotenkin teitä auttaa."
Sairas kuunteli hyvin liikutettuna ja kummissaan Elsan puhetta ja sanoi
hyvin kipakasti:
"Onko Jumala enkelinsä lähettänyt? Vai kuinka sen voin uskoa, että
toisen pitäjän ja seurakunnan ihminen tulisi tänne asti minulle
palvelusta tekemään?"
"Kun ei naapuritkaan mitään tee", sanoi Matti.
"En minä enkeli ole, ainoastaan kristitty", sanoi Elsa.
"Kristitty!" sanoi sairas vuoteellansa. "Sen huomaan jo töistäsikin lapsi,
että olet kristitty. Istu jo hyvä ihminen, äläkä itseäsi enään seisomisella
väsytä. Kyllä nyt jo sietää istua, hyvä ihminen!"
Matti oli jo istunut äitinsä vuoteen laidalle.
Elsa istui vuoteen viereen penkille. Siinä hän aukaisi eväsnyyttinsä ja
ojensi voileivän sairaan käteen.
"Kiitos sulle, hyvä lapsi!" sanoi Heleena ja itkusilmissä söi voileipää ja
ryyppäsi vettä pienestä kiulusta viereltänsä.
Kun hän vähän söi, alkoi hän kovasti yskiä.
Matti kaatui vuoteelle ja alkoi kuorsata.
Kun yskä meni vähän sivu, kysyi Elsa:
"Kuinka kauan tuo yskä on teillä ollut?"

"Ei se ole vielä ollut kuin kaksi vuotta, noin pahana se ei ole ollut kuin
puolen vuotta."
"Eiköhän se paranisi männynkärkki-vedellä?"
"Ei tiedä, sitä en ole tullut koetelleeksi. Kyllä minä jo olen juonut
tärpätit, tervavedet, tuomen kuoret ja suokanervat. Kyllähän ne
kaikkikin hiukan helpottaa, vaan todellista apua eivät ne tuota. Niin kait
minun käsitykseni on."
Elsakin uinahti penkille ja kun heräsi oli jo aurinko korkealla. Vaikka
olikin vielä eilispäivän ponnistuksista ruumiinsa hyvin kankea,
kumminkin hän hoputti Mattia näyttämään hänelle paikkaa, josta
männyn kärkkiä voisi ottaa.
Ei aivan kaukana mökistä oli tiuha nuori näreikkö. Sinne nyt lapset
menivät juoksujalassa. Pian oli heillä suuri korillinen kärkkiä, jonka nyt
mökkiin hinasivat.
Mökkiin kärkit saatuansa pani Elsa kohta tulelle padan, jonka hän oli
täyttänyt vedellä ja kärkeillä. Niistä hän nyt keitti lientä, siksi kunnes
vesi noin puoleksi kuivui. Kun vesi sitten oli jähtynyt, antoi hän sairaan
juoda sitä, ja Heleena tunsi kohta sen jälkeen, että yskä oli menettänyt
hyvän osan voimastansa.
"Hyvää se tuntuu tekevänkin", sanoi Heleena.
Elsan silmät kiilsivät ilosta.
"Juokaa enempi äiti, sitä lientä!" sanoi Matti.
"Matti parka! Sinä tahtoisit kerralla äidin terveeksi, vaan se ei käy niin
hätään, sillä jos lääkettä nauttii tavattomassa määrässä, tekee se vaan
paljasta pahennusta."
Elsa ja Matti olivat sitten kaiken päivää huoneessa, odotellen, miltä
sairaan tila rupeaisi näyttämään. Sairas nukkui hyvän osan päivää
joteskin rauhallisesti. Hengitys tosin oli raskaanlaista, vaan Matti, joka

oli äitinsä ennen nähnyt, sanoi sen olevan paljonkin keveämpää, kuin
edellisinä päivinä. Elsan mielestä kävi se taas siihen suuntaan, kuin
hänenkin äitinsä hengitys moniaita päiviä kuoleman edellä, ja hän
pelkäsi siis pahinta. Kumminkaan ei hän siitä mitään Matille puhunut.

NELJÄS LUKU.
Hyvä tahto on puolen voimaa.
Toista viikkoa viipyi Elsa Heleenan mökissä. Sillä ajalla olikin Heleena
niin paljon vahvistunut, että saattoi kärryn tärinän kestää ja matkustaa
kaupunkiin. Elsa oli myynyt päällysnuttunsa toiseen torppaan
saadakseen hevosta, jolla vietäisiin sairas lasareettiin. Nuttu sopi
mainiosti tämän torpan tyttärelle, ja sen hinnalla oli torppari valmis
Heleenaa kyyditsemään.
Niin lähdettiin ja Elsa istui sairaan viereen. Vielä otettiin kärryihin ne
luudat, jotka Elsa ja Matti olivat odotellessaan valmistaneet. Matti sai
juoksennella perässä, välisti pidellen kiinni kärryn perälaudasta, välisti
saaden hänkin istua luutien päällä kärryn perällä, kun sattui olemaan
myötämäki. Tämä kulku oli toki Elsan mielestä paljokin keveämpää,
kuin tuo Kirkkonummelle meno, vaikka olikin torpparilla jokseenkin