Munkkiniemen Elsa

Munkkiniemen Elsa, by Eero
Sissala

The Project Gutenberg EBook of Munkkiniemen Elsa, by Eero Sissala
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Munkkiniemen Elsa
Author: Eero Sissala
Release Date: April 10, 2007 [EBook #21018]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
MUNKKINIEMEN ELSA ***

Produced by Tapio Riikonen

MUNKKINIEMEN ELSA
Kirj.
Eero Sissala

G. W. Edlund, Helsinki, 1891.

SISÄLLYS:
I. Koetusten alku II. Se oli Isän tahto III. Se kaunis Heleena ja hänen
Matti-poikansa IV. Hyvä tahto on puolen voimaa V. Uuteen toimeen
VI. Kaksi sairasta vaimoa VII. Mutta annas olla, minä tunnen hänet
VIII. Sitä en tahdo, älkää Herran tähden! IX. Sunnuntai-käräjät X.
Jumala on rakkaus XI. Eihän se nimeä maininnut XII. Kesäpuuhia XIII.
Hän oli mamselin vanha tuttu XIV. Ja he menivät kukin omaa tietänsä
XV. Rajuilman tauottua lakkasivat pojatkin riitelemästä XVI. Että
mökkinsä puretaan, onhan nekin terveisiä XVII. Kun tulisi hyvä isäntä
XVIII. Uuteen palvelukseen XIX. Eihän nyt pilvistä siihen pudonnut
XX. Silloin se muutti mummo taloonsa XXI. Retki Punavuorille XXII.
Eräs velvollisuus XXIII. Etkö kiellä enään minua? XXIV. Mummo
omituisena XXV. Vaikeudella eteenpäin XXVI. Viimeinen
palveluspaikka XXVII. Pesijätär-kumppanukset XXVIII. Pieni muutos
XXIX. Kaikki muuttui XXX.

ENSIMÄINEN LUKU.
Koetusten alku.
Munkkiniemen kartanon maalla oli mökki-pahainen. Tuo
yksi-akkunainen rakennus, jolla oli aikanaan ollut kunnia seisoa
kartanon pellolla ja tehdä riihen virkaa, sai toimittaa vanhoilla
päivillään ihmisasunnon ammattia.
Jos ei tuo ränstynyt tölli asujallensa voinutkaan tarita suuresti elämän
mukavuuksia, niin vaatimaton oli asukaskin. Hän oli sangen
tyytyväinen, kun huoneen seinävierillä kasvoi kesäisin kaunista nurmea
ja lähellä humisi tuuli hongikosssa ja akkunasta katsellessa näkyi
lahden sinervä pinta. Vaan ei sillä hyvä, että hän vaan luontoa
akkunasta katseli, hän kulki siellä itse joukossa.

Töllin asukasta kutsuttiin Leski-Annaksi ja luutamuijaksi. Hän oli
Munkkiniemen rengin leski. Hänellä oli viisi-vuotinen Elsa niminen
tyttö. Tyttö sinisilmäinen keltatukkainen sai kesäisin seurata äitiänsä
metsissä ja vointinsa mukaan auttaa äitiänsä; pääasiassa kumminkin sai
hän kulkea retustaa äitinsä hupina.
Pian oppi tyttö tuntemaan tienoot ja seudun metsät ja saaret. Äidillä oli
nimittäin oma venhe, jolla mentiin ja käytiin välistä uskomattoman
etäällä. Sillä myöskin kuletettiin tavarat Hietalahden rantaan, josta niitä
sitten äiti kantoi pitkin kaupunkia. Äidin kera mittaillessa Helsingin
katuja oppi pian Elsa tuntemaan kaupungin kadut, talot ja enimmän
osan ihmisistä, jotka Helsinkiläisiksi itseänsä kutsuivat.
Sunnuntai- ja juhlapäivinä matkusti Leski-Anna tyttöineen kirkkoon.
Silloin hän enimmäkseen kulki halki metsien kaupunkiin, talvisin kyllä
jäätäkin, vaan suvella ei hän pyhinä venhematkoja tehnyt, sillä hän sai
arkina soutaa tarpeikseen asti. Leski-Anna oli hurskas, oikein vakava
kristitty. Kristillisyyttänsä koetti hän myöskin jo aikaisin istuttaa
nuoren Elsansa sydämeen. Kotoinen hartaus, ahkera jumalansanan
viljeleminen ja Herran huoneessa käynnit tekivätkin tytössä hyvän
vaikutuksen, jonka äiti suureksi ilokseen huomasi.
Näin kului aika jonkun verran eteenpäin. Tytön suuremmaksi tultua
alkoi perheen toimeentulo käydä paremmaksi, tytöstä kun oli suuri apu
äidin toimille. Kumminkaan ei sitä hauskuutta kauvan kestänyt, sillä
äiti huononi silmin nähden. Leski-Anna sai usein suonenvedon ja
rintatautikin raastoi häntä samaan aikaan. Vähitellen tuli hän vallan
sängyn omaksi. Pieni Elsa oli silloin yhdentoista vuotias. Hän hankki
lääkärin kaupungista joka selitti, että lesken sairaus on tullut paljosta
ruumiillisen työn ponnistuksesta ja on hyvin epäiltävää laatua.

TOINEN LUKU.
Se oli Isän tahto.
Leski-Annan tauti ei parantunut, vaan kuolema kumminkin antoi tovin

itseänsä odotella. Tämä tuotti Elsalle suurta surua ja huolta. Rahaa tosin
oli hiukan säästöön karttunut, niin että äiti saattoi antaa tyttärellensä
hänen niukan ansionsa lisäksi säästöstä, jott'ei kumminkaan ravintoa
puuttunut. Munkkiniemen kartanosta myöskin silloin tällöin jotain
lähetettiin. Mutta se kaikki säästöinensä apuinensa ajan pitkään ei
muuksi riittänyt kuin pahan ilman varaksi. Elsa, laitettuaan kaikki
kuntoon poissaolon ajaksi, meni metsään luutia tekemään, joita hän
sitten kuletti kaupunkiin ja joista hän aina sai jommoisenkin maksun ja
lisäksi runsaanlaisesti ravintoaineita Helsingin rouvasväeltä, kun he
asianlaidan käsittäneeksi saivat.
Mitään valitusta köyhäin hoidolle ei tehnyt kukaan. Elsa tuskin tuota
köyhäin holhouksen mutkikasta järjestystä olisi osannut kulkeakaan.
Niin kului aika kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin. Elsa oli iloinen, kun
päivän moninaisista ponnistuksista väsyneenä sai ehtoolla kallistaa
levolle äitinsä majassa. Niin Elsa nukkui, vaan sairas äiti valvoi.
Äidin yskimisestä heräsi usein tarkkakuuloinen Elsa, mutta nukkui taas,
kun ei äiti mitään häneltä pyytänyt. Leski-Anna maaten sängyssään,
jossa hänen silmänsä olivat mökin ainoaan akkunaan päin, ajatteli
enimmäkseen taivaallista rikkautta ja sitä, että ijäti saisi olla Jesuksen
ja kaikkein pyhäin kuin myöskin enkelein parissa. Kumminkin hänelle
siinä sivussa usein muistui mieleen entinen elämänsä. Siinä tosin ei
ollut suuria muistelemisia, sillä hän oli saanut elämän-ikänsä raskaasti
raataa maallisen elonsa eteen, josta hän oli vaan saanut palkakseen
kivuloisen ruumiin. Hän oli ollut maailmassa vähällä yhden kerran tulla
maallisesti onnelliseksi, mutta oli tuhmuudessaan katsonut ylön
oivallisen naimatarjouksen, jonka kautta hän olisi saanut hyvän ja
varakkaan miehen. Kumminkin oli hän