Munkkiniemen Elsa | Page 6

toimittaisin h?nelle maalaistyt?n ja min? olen luvannut toimittaa sinun. H?n on aivan yksin?inen vanha-piika, joka el?? pensioonilla. Jos vaan tahdot, niin min? vien sinun jo t?n??n h?nen luoksensa."
"Mutta eik? h?nell? ole entist? palvelijaa?"
"H?nell? kyll? on ollut, vaan nyt ei h?nell? ole; siin? on k?ynyt semmoinen vanha matami pient? palvelusta tekem?ss?. Sen min? huomautan sinulle, ett? h?n tahtoo olla hieman oikullinen; vaan ?l? huoli mit??n h?nen oikuistansa. Vastustamista ei h?n suvaitse."
"Luulen voivani h?nt? palvella."
"Min? luulen sit? samaa, ja kun kerran tottuu herrasv?ke? palvelemaan, kyll? se aina siin? sitten eteenp?in luistaa."
Rouva n?ytti hyvin miettiv?iselt?.
"Kuules Elsa! minun piti my?skin sivumennen huomauttaa er?st? kohtaa, vaikka se onkin arkaluontoista laatua. ?l? sin? yl?n paljon p??t?si vaivaa noilla ylimaailmallisilla henkisill? asioilla, sill? kun niit? kovin paljon miettii, voipi niiss? tulla ennenkuin luuleekaan sekap?iseksi. Monen on k?ynyt niin."
"Kuka on antanut ihmiselle j?rjen ja ymm?rryksen lahjan?" kysyi Elsa, hymysuin katsellen rouvaa.
Rouva hieman naurahti ja lausui sitten verkalleen:
"Kyll? min? sen tied?n, ett? Jumala, joka ihmisen teki, sen my?skin teki t?ydellisimm?ksi luontokappalten seassa; -- H?n teki sen kuvaksensa ja lahjoitti sille kuolemattoman sielun, josta seurasi my?skin j?rki ja ymm?rryksen lahja. Sill? kumminkaan ei ole sanottu, ett? ihmisen pit?? haeskella tuulen takaisia. Ota nyt ja mene ky?kkiin saamaan suurusta; sitten saat k?yd? kodissasi j?rjest?m?ss? kalustoasi ja iltasella menemme uuteen paikkaasi. Ota my?skin mukaasi mit? luulet tarvitsevasi, sill? sin? n?etk?s tulet muuttamaan palvelukseen josta et milloin vaan voi k?yd? Munkkiniemen niityn laidassa vaatteita muuttamassa."
Elsa meni ky?kkiin, jossa v?ki olivat juuri ruoalta p??sseet, Sanna ja ky?kkipiika vaan viel? aterioivat. Rouva tuli ky?kin ovelle ja sanoi:
"Liina katsoo Elsalle my?skin haukattavaa!"
"Kyll?!" sanoi Liina, se oli keitt?j?tt?ren nimi, ja viittasi sormellansa Elsaa rahille istumaan.
Elsa aloitti sy?nnin. Siin? oli leip?? ja silakkaa, perunoita ja piim??. Kaikki s?iv?t hyv?ll? halulla. Sy?dess? katseli Liina Elsaa silmiin, viimein aloitti h?n puheen:
"Mamseli Eveliina saapi siis t?n??n uuden piian. No, ei se hullumpi palveluspaikka ole; saahan siin? olla yksin, vaikka yksin?isyysk? se sitten on maailman hauskinta el?m??."
"Yksink? siin? on; onhan siin? mamseli", sanoi Sanna.
"Onhan siin? mamseli, vaan kuinkahan siin? Elsan lukevaisuuden kanssa k?ypi?"
"Lukee lukunsa ja tekee teht?v?ns?, siin?h?n se on", sanoi Sanna.
"Kyll?, mutta on siin? sent??n pieni tieto mit? luetaan ja miss? luetaan. On ymm?rrett?v? asia, ett'ei Elsa ollessaan mamselin luona ole en??n jumalisen ?itins? luona. Siin? on eroitus."
Elsa oli paljaana kuuntelijana eik? niinmuodoin vastannut mit??n. Sy?ty?ns? ja kiitetty?ns? l?ksi h?n kotim?killens?.
Niinkuin rouva oli neuvonut, tuli nyt kaikki kapineet tarkastuksen alaisiksi. Elsa avasi ?itins? vanhan arkun ja purki permannolle sen sis?ll?n. Siin? oli ?itiin juhlapuku: musta hame ja r?ijy. Musta silkki siev?sti laskoksilla, jonka kuitenkin selv?sti hyvin kuluneeksi eroitti. Enimm?kseen k?yh?lt? n?ytti arkun sis?lt?. Elsan tulivat vedet silmiin, kun h?n tuota tavara-aittaa tutki. H?n ei itkenyt sit?, ett? oli k?yh? orpotytt?, vaan sit?, ett? tiesi ?itins? muuttaneen ja vaihtaneen nuot halpa-arvoiset ja perin kuluneet maalliset pukimet ij?ti kest?viin, sanomattoman kallisarvoisiin taivaallisiin. H?nen pienest? rinnastansa nousi syv? huokaus taivaitten Herralle, ett? h?nkin viel? kerran voisi niin p??tt?? matkansa maailmassa, ett? sais kuoltuansa tuon ik?v?idyn vanhurskauden puvun ja sit? autuaitten seurassa kantaa. Kun h?n siin? j?rjesteli vaatteita jonkunlaiseksi nyytiksi ja tulikuumat kyynelet tippuivat vaatteiden p??lle, aukaistiin tuvan ovi ja sis??n astui Lemstr?mska.
"Johan Elsa on kotosalla", sanoi eukko.
"Olenhan min?, mutta nyt min? l?hden palvelukseen."
"Kenelle?"
"Munkkiniemen rouvan sisarelle kaupunkiin."
"Vai niin, miss? sin? olet ollut niin kauvan? Min?kin kertaa pari yritin t?nne, sinua tapaamatta."
Elsa kertoi lyhyk?isyydess? Kirkkonummella k?yntins? ja mit? h?n sill? matkalla oli huomannut.
"Herran ty?t ovat ihmeelliset! Niin sanoi ?itisikin monta monituista kertaa. Minun vaan ei tahdo menn? p??h?ni ne asiat, vaikka kuinka koettaisin. En min? juuri niin jumalatonkaan olisi mieless?ni, vaan kumminkin huomaan, ett? se perin yllytt??, se yllytt?? v?linpit?m?tt?myyteen Jumalasta ja h?nen pyh?st? sanastansa ja mieleen lykk?? kaikenlaisia murheita ja suruja. Kyll? se on hyv?, joka jaksaa niin uskoa; sellaisella ihmisell? on paras, hyv? piti sanomani, maailmassa."
"Hyv? niin! Jos vaan aina t?m?n el?m?n l?pi Herrassa vaeltaa", sanoi Elsa.
Lemstr?mska, vanhan tuttavuuden puolesta, auttoi Elsaa toimissa, jotka tuota pient? majanmuuttoa edistiv?t. Tuot'h?t?? olivatkin muutettavat kapineet kunnossa. Otettiinpa ?itivainajan arkkukin pihalle, jossa puhdistettiin ja annettiin tuulettua. Siihen sitten sullottiin mit? kelpaavata l?ydettiin.
Kun kaikki oli kunnossa, lukittiin ovi niin huolellisesti, kuin voitiin. Sitten kantaa retustettiin arkku Munkkiniemeen.
Ehtoolla valjastettiin hevonen k??syjen eteen. Elsa ja rouva istuivat k??syihin, renki l?ksi kyyditsem??n. Arkku j?tettiin Munkkiniemeen, kun ei sit? sopinut k??syiss? kulettaa. Ensikertaa el?ess??n ajoi Elsa k??syiss? ja niin saavuttiin kaupunkiin. Hevonen ajettiin er??sen pihaan, joka oli puutarhalla varustettu ja jossa kasvoi kaikenlaista viheri?ist? ja kauniita kukkia. Rakennukseltaan oli talo matalanlaista, eik? siin? huoneiden luku hyvink??n korkealle noussut; oli siin? kumminkin vinkkelirakennus, johon johti kolmet eri portaat. Vinkkeliin vievi? portaita my?ten meni rouva sis?lle, k?skien Elsan seurata mukana. Porstuassa oli kaksi ovea; toinen kamariin, toinen ky?kkiin. Avain oli kummankin oven suulla, ja rouva meni komeammasta eli kamarin ovesta sis?lle.
"Odota nyt Elsa hiukkasen t?ss? porstuassa, kun menen ja k?yn t??ll?", sanoi rouva.
Rouvan menty?, alkoi sis?lt? kuulua iloista keskustelua ja naurun hekotusta. Eip? aikaakaan niin pistiin kapeakasvoinen valkoisella myssyll? verhottu naisenp?? oven raosta.
"Kah, onhan siell?