Mugbyn risteys | Page 7

minun voimani ovat, herra, -- lisäsi hän,
katsahtaen pieniin penkkeihin sekä ympäri huonettansa.
Tämän puheen aikana olivat tytön sormet lakkaamatta nyplänneet.
Koska ne yhä jatkoivat tätä työtään ja koska puikkojen liikunto ja rätinä
ikäänkuin korvasi puheen, niin Barbox Veljekset käytti tätä väliaikaa
tarkemmin katsellaksensa tyttöä. Hänen mielestään hänen piti olla noin
kolmenkymmenen vuoden vanha. Se, mikä tytön läpikuultavissa
kasvoissa ja suurissa vaaleanruskeissa silmissä viehätti, ei ollutkaan
voimaton tyytymys välttämättömään kohtaloon, vaan päinvastoin
niiden pirteä ja voimallinen iloisuus. Samaten myös tytön kädet, joiden
laihuus itsessään olisi herättänyt sääliä, tekivät työtään iloisella innolla,
joten sääliminen olisi ollut hävyttömyyttä ja anteeksiantamatonta
ylpeyttä.
Hän näki tytön kohottavan silmänsä häneen, ja hän käänsi heti
katseensa ulos näköalaa kohti, sanoen: -- Ihanaa, todella!
-- Hyvin ihanaa, herra! Minussa herää toisinaan halu saada istua yhden
ainoankin kerran nähdäkseni miltä tuo näköala pystyssä ollen näyttää.
Mutta joutava haluhan tuo olisi! Ei se voi kenestäkään näyttää
kauniimmalta kuin minusta.
Näin puhuessaan oli tyttö kääntänyt hartaimmalla ihmetyksellä ja
ihastuksella silmänsä näköalaa kohti. Hänen kasvoissaan ei ollut
vähintäkään surun jälkeä.
-- Ja nuot rautatiet, joita pitkin savu- ja höyrypilvet niin joutuisaan
liikkuvat, saattavat sen minulle niin eloisaksi, -- jatkoi tyttö. -- Minä
muistelen kuinka paljon on ihmisiä, jotka voivat mennä mihin tahtovat,
toimiinsa tai huvituksiinsa. Savupilvet minulle ilmaisevat, että he
todella kulkevat silmieni edessä, ja siten minulla on heistä seuraa, jos
haluan sitä. Tuossa on myös suuri asemahuone. Mäki sen tosin peittää
näkyvistäni, mutta sittenkin voin usein kuulla, että se on siellä, ja tiedän
sen myöskin aina. Minun mielestäni se tavallansa yhdistää minut en
tiedä kuinka moniin paikkoihin ja asioihin, joita en ikänä saa nähdä.

Kainostelevasti ajatellen, että se ehkä jo oli hänetkin yhdistänyt
johonkin, jota hän ei ikänä ennen ollut nähnyt, sanoi matkustaja
hämmästyneenä: -- Aivan niin!
-- Ja siis näette, herra, -- jatkoi Phoebe, etten olekaan niin surkea
raukka kuin te luulitte, ja että minun on sangen hyvä elää.
-- Teillä on onnellinen ja iloinen mieli, -- sanoi Barbox Veljekset, ehkä
hiukan ajatellen omaa onnetonta luontoansa.
-- Niin, mutta jos tuntisitte isäni, -- vastasi tyttö, -- hänelläpä vasta on
oikein iloinen mieli! Älkää olko millännekään, herra! -- Matkustaja
säikähtyi kuullessaan askeleita portaissa, sillä hän pelkäsi, että häntä
pidettäisiin vastuksellisena ja kutsumattomana vieraana. -- Isäni sieltä
vain tulee.
Ovi aukeni ja isä seisahtui kynnykselle.
-- Mitä, _Lamppu!_ -- huudahti Barbox Veljekset, karaten ylös tuolilta.
-- Kuinka te voitte, _Lamppu_?
Tähän Lamppu vastasi: -- Kah, matkustamaton matkustaja! Kuinka te
voitte, herra!
Ja he löivät kättä Lampun tyttären suureksi ihmeeksi.
-- Olenpa tuon yön jälkeen käynyt teitä katsomassa ainakin puolen
tusinan kertaa, -- sanoi Barbox Veljekset, -- vaan enpä ole milloinkaan
tavannut teitä.
-- Niinpä kuulin, herra, niinpä kuulin, -- vastasi Lamppu. -- Sentähden
juuri kun teitä niin usein on nähty ilmanaikojanne tuolla risteyksellä,
niin olemmekin meidän kesken ruvenneet nimittämään teitä
matkustamattomaksi matkustajaksi. Ettehän suinkaan panne
pahaksenne kun yht'äkkiä teidät nähtyäni se nimi liukahti suustani?
-- En yhtään. Se on yhtä hyvä nimi kuin mikä muukin. Mutta saanko
kysyä teiltä jotakin täällä nurkassa?

Hän talutti Lampun pois tytön vuoteen vierestä, vetäen häntä
pumpulisamettisen nutun napista.
-- Tämäkö se on se vuoteen vierus, missä te laulelette laulujanne?
Lamppu nyykäytti päätään.
Matkustamaton matkustaja taputti häntä olkapäälle ja he palasivat
jälleen tytön luokse.
-- Todentodella, kultaseni, -- sanoi nyt Lamppu, kääntäen silmänsä
vieraasta tyttäreensä, -- minä olen niin kummastuksissani, kun näen
sinun tulleen tutuksi tämän herran kanssa, että minun täytyy (jos herra
ei pane sitä pahaksi) ottaa pikkuinen kierto.
Lamppu samassa teolla osoitti mitä tämmöinen kierto merkitsi; hän,
näet, kääri öljyisen niistinliinansa kokoon pallon muotoiseksi ja pyyhki
kasvojaan huolellisesti, aloittaen oikeanpuolisesta korvasta poskea
myöten ylös, otsan yli ja taas toista poskea alas vasempaan korvaan asti.
Tämän tehtyään hän oikein paistoi ja loisti.
-- Näin on minun tapani tehdä, -- selitti hän, -- kun jostakusta syystä
olen kovin liikutettu. Ja, totta puhuen, olen niin kummastuksissani, kun
näen teidän tulleen tutuksi Phoeben kanssa, että -- että, jos ette pahaksi
pane, ottaisin vielä yhden kierron lisään. -- Sen hän myös teki ja näytti
siitä saavan sangen suurta virvoitusta.
Molemmat miehet seisoivat nyt tytön vuoteen ääressä ja tämä nypläsi
pitsejään. -- Teidän tyttärenne on kertonut minulle, -- sanoi Barbox
Veljekset, yhä vielä vähän jäykästi ja kainostellen, -- ettei hän koskaan
voi olla istuallaan.
-- Ei, herra, eikä ole milloinkaan ollut. Hänen äidillänsä, nähkääs, joka
kuoli tämän tyttösen ollessa kaksi kuukautta toisella vuodella, oli
välistä sangen pahat kouristukset, ja kun ei hän koskaan ollut kertonut
minulle niistä, niin ei osattu olla varoilla. Sentähden hän kerran, kun
hän sai sellaisen kohtauksen, pudotti lapsen käsistään, ja tämä
tapaturma tapahtui.

-- Se oli oikein pahasti tehty, -- sanoi Barbox Veljekset, otsa aivan
rypyssä, -- että hän meni naimisiin virkkaamatta mitään salaisesta
taudistaan.
-- No, herra, -- puolusti Lamppu vainajaa; -- kyllä mekin, Phoebe ja
minä, olemme asiasta puhelleet. Ja, Jumala paratkoon! Onpa meissä
jokaisessa heikkoutemme, kenessä on ruumiin väänteet, kenessä mielen
käänteet, milloin minkälaisetkin, niin että