Mooses ja hänen hevosensa | Page 8

asemani vuoksi en voi teille antaa. Onhan
kaupungissa lakimiehiä ja asianajotoimistoja, joista saatte tarkempia
neuvoja. Ja lakimiehen se hakemus on tehtäväkin, tuskinpa te itse
osaisittekaan.
Isännän povessa tuntui somemmalta kuin koskaan ennen, kun
kenraalikuvernöörille sai lähettää neljäntuhannen markan laskun ja sen

ohessa ankaran vaatimuksen sen laskun maksamisesta. Hän ei
kuitenkaan sanonut mitään, otti vain sikarin, sytytti sen ja veteli siitä
tavallista paksumpia savuja, väliin niisti aina sikarinsa päästä valkean
harmaaksi palaneen karren pöydällä olevaan porovatiin, kuten oli
nähnyt herrainkin tekevän.
Kun isäntäkään ei puhunut mitään, niin nimismies nousi istuimeltaan,
nähtävästi lähteäkseen taipaleelle, vaikka ei vielä hevonenkaan ollut
aisoissa. Mutta sitten hän ikäänkuin viimeiseksi sanakseen sanoi: »Se
kuollut hevonen on teidän haudattava syvään hautaan, muuten se nyt
lämpimimmän kesän aikaan voi levittää pahaa hajua ja eläimiin tauteja,
pahimmassa tapauksessa ruttoakin. Senkin kustannuksen voitte merkitä
laskuun.»
-- Hm. No sittenhän sen voipi haudata vaikka kymmenen sylen
syvyiseen hautaan, sanoi isäntä ja lähti valjastamaan hevosta, kun näki
nimismiehen olevan lähtöpuuhissa.
Nyt Honkaniemen väen mieli ei pysynyt muualla, kuin siinä
neljäntuhannen laskussa, joka lähetetään kenraalikuvernöörille. Emäntä
se määritteli, mitä ylellisyystavaroita sitten ostetaan, kun rahat on saatu.
Ensimmäinen ostettava oli makuukamarin seinälle kukkuva seinäkello,
jonka viisaritaulu on kullanvärinen, ja rautainen vieterisänky, jonka
kaiteet ja nupit ovat kullalla silatut.
Eikä kulunutkaan monta päivää, ennenkuin Honkaniemen isäntä lähti
Jyhmälän kaupunkiin. Vilho Pyökäisen asioimistoimistossa laitettiin
neljäntuhannen lasku, mihin hautauskustannuksia tuli vielä kaksi sataa,
ja ankarin vaatimuksin paperit lähetettiin kenraalikuvernöörille.
Somalta tuntui Honkaniemen isännän mielestä, kun itse varatuomari
Vilho Pyökäinen sitä laajaa asiakirjakirjettä kiinni liimatessaan
varmalla painolla sanoi: »Räpättämään rupeavat kenraalikuvernöörin
silmät, kun näkee tuon kirjeen sisällön, se on siksi miehisen miehen
kädestä lähtenyt. Ja pitää se semmoisille ollakin asiakirja tarpeeksi
suolainen, eivät ne lasten laverruksia tottele, mutta tottelevat tuota. Sen
minä sanon, että tottelee tuota vaikka itse seitsenpäinen.» Sen
sanottuaan hän lähti itse viemään sitä kirjettä postiin, varsin
näyttääkseen Honkaniemen isännälle, miten hän on toimelias asiassa.

Kun Honkaniemen isäntä oli Vilho Pyökäiselle antanut valtakirjan
kenraalikuvernööriltä tulevan saatavan perimiseen ja kuittaamiseen,
kävi hän nyt joka viikko siellä Pyökäisen toimistossa kysymässä,
eivätkö jo ole tulleet rahat, mutta sieltä ei ollut tullut mitään tietoa eikä
mitään vastausta kirjeisiin, vaikka Pyökäinen oli sinne jo monesti
kirjoittanut. Nyt kun kesä alkoi viikko viikolta kulua, niin
Honkaniemen isäntä toimitti Vilho Pyökäisen haastamaan
kenraalikuvernöörin Tepaston syyskäräjiin ja ajamaan asian loppuun
asti, mutta nyt sai Honkaniemen isäntä maksaa Pyökäiselle eturahoja
kolmesataa markkaa.
Se ei vielä tuntunut Honkaniemen isännän mielestä neljään tuhanteen ja
kahteen sataan suurtakaan koloa tekevän, ja keveältä tuntui mieli hänen
ajaa köllötellessä heinäkuun helteisenä päivänä Jyhmälän kaupungista
kotiin päin. Puoleksi makuullaan vain vollotti notkuvien
vieterikärryjensä topatulla istuimella Osmon juosta hölkötellessä.
Katseli vain taivaan korkeudessa leijailevia vaaleanruskeita pilviä ja
niitten tasalla loikailevia tuskin näkyviä poutahaukkoja ja laulella
hyräili puoleksi unohtuneita nuoruudenaikuisia lauluja.
* * * * *
Käräjät olivat Tepastossa olleet ja kihlakunnanoikeus oli Honkaniemen
isännän ja kenraalikuvernöörin asiassa antanut päätöksensä ja oli Vilho
Pyökäinen sen hankkinut itselleen siltä varalta, että jos
Honkaniemeläinen ei tulisi sinne heti, niin hän menisi sitä viemään
Honkaniemeen. Mutta Honkaniemeläinen tulikin juuri kuin käskettynä
parhaaseen aikaan.
Pyökäinen oli nyt huolestuneen näköinen ja harvasanainen. Ei puhunut
paljon mitään ennen kuin pöydältään otti käteensä paperin, jossa näkyi
leimat. Sitten sanoi: »Täällä se nyt on kihlakunnanoikeuden päätös
teidän asiastanne, mutta tämä ei ole hyvä minun eikä varmaan
teidänkään mielestänne. Sen vuoksi ilmoitinkin tyytymättömyyteni
tähän päätökseen. Olen ollut ihan sairas, kun tämä näin meni, vaikka
eihän tuosta oikeastaan vielä tiedä ensimmäisestä hyvästä hyvästyä eikä
ensimmäisestä pahasta pahastua, sillä senaattihan siitä vasta toden
sanoo. Tämä päätös kuuluu näin.»

Sen sanottuaan Pyökäinen korjasi hopeasankaisia silmälasejaan
päässään, ojentautui keinutuolissaan selkäkenoon, heitti kirjavat
töppöskenkäiset jalkansa ristiin ja rupesi kovalla äänellä lukemaan.
'Kihlakunnanoikeus on tämän asian ottanut lopullisesti tutkiakseen ja
on tullut toteennäytetyksi, että kysymyksen alainen kuollut hevonen ei
ole ollut kenraalikuvernöörin vaunujen edessä, vaan on ollut joukon
jälkimmäisenä ja että se on ollut vasta leikattu, joten se on kuollut
leikkaushaavoihinsa eikä minkään liikanaisen ajon takia. Asian näin
ollen kanne kumotaan ja kanteen nostaja Hemminki Honkaniemi
tuomitaan kenraalikuvernööri Ivan Torsakoffille maksamaan kuluja
viisisataa markkaa ja tämä päätös lunastamaan viidelläkymmenellä
markalla.'
Sitten Pyökäinen viskasi vihaisesti paperin pöydälleen ja sanoi:
»Semmoinen siitä tuli. Ette ilmoittaneet muita todistajiksi kuin
Jyskyläisen poikineen siitä lujasta ajosta. Ja Jyskyläinen tuli jääviksi,
kun se poikineen oli haastettu tänne käräjiin sopimattomasta
käytöksestä. Niitä sakotettiin kumpaistakin kolmesataa markkaa. Minä
vaadin asian lykkäämistä, mutta kun ei ollut yhtään todistajaa, niin
minun vaatimustani ei otettu kuuleviin korviin. Mutta joka tapauksessa
tämä asia on vedottava hovioikeuteen ja ilmoitettava uusia todistajia,
jotta se tulee takaisin kihlakuntaan. Tottahan nyt kuitenkin lienee
muitakin kuin Jyskyläinen poikineen, jotka voivat todistaa sen
liika-ajon.»
Honkaniemen isännän tukeva ruumis vapisi kauttaaltaan ja värisevällä
äänellä hän alakuloisesti sanoi:
-- Olihan siinä Jyskylän kartanolla kartanon täysi ihmisiä, nuoria ja
vanhoja, vaimoja ja miehiä, kun nimismies yhdelle niistä herroista
näytti kelloaan ja ihastellen sanoi: 'Se oli hyvästi tultu, kun
puolessatoista tunnissa kaksikymmentä kolme ja puoli virstaa.' Ja
korkein määrä on taksassa tunti ja penikulma.