Minna von Barnhelm | Page 3

TELLHEIM.
Vaan että minä antaisin sinun tehtäväksesi kostaa minun puolestani? Se
on alun pitäen ollut ajatukseni, Minun ei enää olisi pitänyt näyttäytyä
hänelle. Hän olisi joutanut saada maksunsa sinun käsistäsi. Tiedän, että

osaat paiskata pöytään kourallisen rahaa jokseenkin halveksuvin ilmein.
--
JUST.
Vai niin? erinomainen kosto! --
v. TELLHEIM.
Mutta se meidän täytyy vielä siirtää tuonnemmaksi. Minulla ei ole enää
ropoakaan käteistä rahaa! enkä saa mistään kokoon haalituksi.
JUST.
Ei käteistä rahaa? Ja mikäs se on sitten se kukkaro, jossa oli viisisataa
taaleria louisdoreissa ja jonka isäntä löysi kirjoituspulpetistanne?
v. TELLHEIM.
Se on rahaa, joka on annettu minun talletettavakseni.
JUST.
Ei suinkaan vain ne sata pistoolia, jotka entinen varusmestarinne toi
teille neljä viisi viikkoa sitten?
v. TELLHEIM.
Juuri ne, Paul Wernerin tuomat. Miksikäs ei?
JUST.
Niitä ette siis vielä ole käyttänyt? Herrani, niitä voitte käyttää mihin
vain tahdotte. Minun vastuullani --
v. TELLHEIM.
Todellakin?

JUST.
Werner sai minulta kuulla, kuinka kauan pää-sotarahasto viivyttelee
saatavienne maksamista. Hän sai kuulla --
v. TELLHEIM.
Että minusta varmaankin tulee keppikerjäläinen, ellen jo ole. -- Olen
sinulle erittäin kiitollinen, Just. -- Ja tämä ilmoitus sai Wernerin
luovuttamaan minulle vähäiset roponsa. Olipa toki hyvä, että arvasin
sen. Kuule, Just, kirjoita minulle samalla omakin laskusi; meistä on
tullut ero. -- --
JUST.
Kuinka? mitä?
v. TELLHEIM.
Ei sanaakaan enää; tuolta tulee joku. --
VIIDES KOHTAUS.
Eräs surupukuinen nainen, v. Tellheim. Just.
NAINEN.
Pyydän anteeksi, hyvä herra! --
v. TELLHEIM.
Ketä etsitte, madame? --
NAINEN.
Juuri sitä arvoisaa herraa, jota minulla on kunnia puhutella. Te ette
tunne minua enää? Olen entisen aliratsumestarinne leski --
v. TELLHEIM.

Taivaan tähden, armollinen rouva! mikä muutos! --
NAINEN.
Olen juuri noussut sairasvuoteelta, johon mieheni kuoltua tuskani
minut heitti. Minun täytyy vaivata teitä jo näin varhain, herra majuri.
Aion matkustaa maalle, jossa eräs hyvänsydäminen, kenties yhtä
onneton ystäväni on nyt ensi aluksi tarjonnut minulle turvapaikan.
v. TELLHEIM
(Justille).
Mene, jätä meidät yksin.
KUUDES KOHTAUS.
Nainen, von Tellheim.
v. TELLHEIM.
Puhukaa vapaasti, armollinen rouva! Minun edessäni ei teidän tarvitse
onnettomuuttanne hävetä. Voinko jotenkin teitä palvella?
NAINEN.
Hyvä herra majuri --
v. TELLHEIM.
Surkuttelen teitä, armollinen rouva! Miten voisin teitä palvella?
Tiedätte, että puolisonne oli ystäväni; ystäväni, sanon; olen aina
säästellen käyttänyt tätä nimitystä.
NAINEN.
Kukapa tietäisi paremmin kuin minä, kuinka suuresti te ansaitsitte
hänen ystävyytensä ja hän teidän? Te olisitte ollut hänen viimeinen
ajatuksensa, teidän nimenne olisi ollut viimeinen ääni hänen kuolevilla

huulillaan, jollei väkevämpi luonto olisi vaatinut tätä murheellista
etuoikeutta hänen onnettoman poikansa, hänen onnettoman puolisonsa
osalle --
v. TELLHEIM.
Lopettakaa, madame! Tahtoisin mielelläni itkeä kanssanne, mutta
tänään minulla ei ole kyyneliä. Säästäkää minua! Te tapaatte minut
hetkellä, jolloin helposti saattaisin eksyä napisemaan kohtaloani
vastaan. -- Oi, sinä oikeamielinen Marloff! Joutuun, armollinen rouva,
mitä suvaitsette käskeä? Jos kykenen teitä palvelemaan, jos kykenen --
NAINEN.
En saa lähteä matkalle täyttämättä hänen viimeistä tahtoaan. Hän muisti
vähää ennen loppuaan kuolevansa teidän velkamiehenänne ja vannotti
minun suorittamaan tämän velan ensi käteisellä rahallani. Olen myynyt
hänen kenttävarustuksensa ja tulen nyt lunastamaan hänen
velkakirjansa. --
v. TELLHEIM.
Kuinka, armollinen rouva? senkö vuoksi tulette?
NAINEN.
Sen vuoksi. Sallikaa minun laskea rahat.
v. TELLHEIM
Ei suinkaan, madame! Marloffko minulle velkaa? se on tuskin
luultavaa. Sallikaa minun katsoa. (Ottaa taskukirjansa esiin ja etsii.) En
löydä mitään.
NAINEN.
Olette kaiketi hukannut velkakirjan, eikä velkakirja muuta asiaa. --
Sallikaa --

v. TELLHEIM.
Ei, madame! minulla ei ole tapana hukata papereitani. Jos velkakirjaa ei
minulla ole, niin se todistaa, ettei minulla sitä koskaan ole ollutkaan,
tahi että se on suoritettu ja minä jo olen antanut sen takaisin.
NAINEN.
Herra majuri!
v. TELLHEIM.
Aivan varmaan, armollinen rouva. Marloff ei ole jäänyt minulle mitään
velkaa. Enkä minä myöskään jaksa muistaa hänen milloinkaan olleen
minulle mitään velkaa. Niin se on, madame; pikemminkin olen minä
jäänyt hänen velallisekseen. En ole koskaan voinut tehdä mitään
kiitollisuuteni osoitukseksi hänelle, joka kuuden vuoden ajan on
seisonut rinnallani onnen ja onnettomuuden, kunnian ja vaaran päivinä.
En ole unohtava, että hän jättää jälkeensä pojan. Hän on oleva minun
poikani, kohta kun kykenen olemaan hänelle isänä. Tämä epävarma tila,
johon nyt itse olen joutunut --
NAINEN.
Jalomielinen mies! Mutta älkää tekään ajatelko minusta liian halpaa.
Ottakaa rahat, herra majuri; niin olen ainakin rauhallisella mielellä. --
v. TELLHEIM.
Mitäpä muuta te tarvitsette rauhoittuaksenne kuin minun vakuutukseni,
ettei nämä rahat kuulu minulle? Vai tahdotteko, että minun pitää
ryöstää ne ystäväni orvoksi jääneeltä pojalta? Ryöstää, madame; sitä se
olisi sanan varsinaisessa merkityksessä. Rahat ovat hänen, tallettakaa
ne häntä varten. --
NAINEN.
Minä ymmärrän teidät; suonette vain anteeksi, jollen vielä oikein tiedä,
miten ottaa hyviä töitä vastaan. Mutta mistäpä tietäisitte, että äiti tekee

poikansa hyväksi enemmän kuin hän tekisi oman elämänsä hyväksi?
Minä lähden --
v. TELLHEIM.
Lähtekää, madame, lähtekää! Onnea matkalle! En pyydä teitä antamaan
tietoja itsestänne. Ne voisivat saapua sellaiseen aikaan, jolloin en voisi
olla miksikään hyödyksi. Mutta vielä eräs asia, armollinen rouva;
olinpa vähällä unohtaa kaikkein tärkeimmän. Marloffilla on vielä
saatavia entisen rykmenttimme rahastosta. Hänen saatavansa ovat yhtä
oikeutettuja kuin minunkin.