Mestarin nuuskarasia

Mestarin nuuskarasia

The Project Gutenberg EBook of Mestarin nuuskarasia, by Robert
Kiljander This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Mestarin nuuskarasia Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Robert Kiljander
Release Date: June 2, 2005 [EBook #15969]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MESTARIN
NUUSKARASIA ***

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

MESTARIN NUUSKARASIA
YKSINÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ
Kirjoitti R. Kiljander
Ensimmäisen kerran julkaissut K. J. Gummerus 1887.

HENKILÖT
BLOM, suutari, vanhapoika. MARI, hänen veljensä tytär. VILHO,
nuori kauppias, Marin sulhanen. JANNE, Blom'in kisälli.
_Näyttämö kuvaa huonetta Blom'in talossa. Perällä ja molemmissa
sivuseinissä ovet. Vasemmalla puolen sohva, sen edessä pöytä, jolla on
sanomalehtiä ja eräs rouvas-käsityö. Etunäyttämöllä oikealla puolen

ikkuna valkoisine kartiinineen. Ikkunan edessä lattialla muutamia
korkeita suurilehtisiä kasvia. Nuuskarasia on tuolilla._
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
_Vilho ja Mari (istuvat sohvassa)_.
VILHO. Sinä olet oikeassa, vallan oikeassa, armahani.
MARI. Niin, kuinka voi onnellista avioliittoa toivoakaan, elleivät
kihlatut ole täydesti vilpittömät toisiaan kohtaan?
VILHO. Juuri samaa mieltä olen minäkin. Sinä olet siis aina ollut
täydesti vilpitön minua kohtaan, Mariseni!
MARI. Niin olen. En koskaan ole tahtonut tehdä itseäni paremmaksi
kuin todenperään olenkaan. Mutta kuinka sinun laitasi on, Vilho? Etkö
ole sinäkään minulta mitään salannut? Teillä miehillä tavallisesti on
niin avara omatunto. Sinä veitikka, teeppä heti tili töistäsi! Vastaa,
onko sinulla mitään salaisuutta, jota et vielä ole Marillesi ilmoittanut?
VILHO. Minullako? Mikähän tuo olisi?
MARI. No, sitähän juuri tahdon tietää.
VILHO. Mutta minä vakuutan -- minun on tosiaankin mahdoton
muistaa mitään, jota olisin sinulta salannut. Se pahoittaa minua,
pahoittaa oikein kovasti, ellet sinä minua usko.
MARI. Suo anteeksi, armas Vilhoni! Kuinka voisinkaan sinua epäillä!
Kehenkä luottaisin tässä maailmassa, ellen sinuun, mun oma sulhoni!
Annathan minulle anteeksi? _(Nojautuu Vilhelmin olkapäähän)_.
VILHO. Oi, kuinka sievä ja suloinen sinä olet, ja kuinka oivallisen,
pienen eukon minä sinusta saan! _(Suutelee Maria)_.
TOINEN KOHTAUS.
_Edelliset. Janne (tulee oikealta)_.
JANNE _(itsekseen)_. Voi, hyvä Jumala, kuinka herttaista ja imelätä!
Kaksi kyhertävää kyyhkyisen poikaa! _(Yskii)_. Hm -- hm -- suokaa
anteeksi jos häiritsen!
MARI. _(säikähtää ja suuttuu)_. Janne! Mitä sinä tahdot?
JANNE. Aion vaan kysyä, neiti hyvä, oletteko nähneet mestarin
nuuskarasiaa?
MARI. Tietäisinkö minä hänen ilettävästä nuuskarasiastaan! Tuollahan
se näkyykin olevan tuolilla.
JANNE. Kiitoksia! _(Ottaa rasian)_. Pyydän vieläkin kerran anteeksi,
että häiritsin herrasväkeä hauskassa toimessanne, mutta älkää olko siitä
millännekään. Pitkittäkää vaan! Hahah!

KOLMAS KOHTAUS.
_Mari. Vilho._
VILHO. Häijy mies, tuo kisälli!
MARI. Hän on ilkein ihminen koko maailmassa. Hän on vihoissaan
siitä, kun olen sinun kanssasi kihloissa, sillä hän lienee luulotellut, että
tulisin hänelle vaimoksi, vaikka en koskaan ole voinut häntä kärsiä ja
olen aina ollut hänestä hyvin välinpitämätön.
VILHO. Ahaa, hän on siis mustasukkainen!
MARI. Mustasukkainen! Vieläpä mitä! Se vaan häntä harmittaa, että
tällä tavoin muutama tuhat markkaa menee hänen käsistään. Sillä hän
tietää minun tulevaisuudessa saavan periä setäni, ja rahoja hän himosi
eikä minua, vaikka tosin olisin voinut käydä kaupan päälle minäkin.
VILHO. Mutta etköhän tuomitse häntä liian ankarasti, kenties hän
hyvinkin sinua rakastaa. Siinä tapauksessa hän toki ansaitsisi
sääliväisyyttä.
MARI _(hymyellen)_. Kunhan et vaan sinä olisi mustasukkainen?
VILHO. Ole huoletta, minulla ei siihen ole vähääkään taipumusta.
Mutta nytpä johtuukin mieleeni eräs asia, josta vuorostani saan sinua
tilille vaatia. Etkö sinä itse kerran oikein todenperään käynyt mustissa
sukissa?
MARI. Hyi sinua, mitä puhut!
VILHO. Älä väitä, minä huomasin sen selvään. Se oli Eva Ruususen,
tuon nuoren lesken tähden, joka asuu tässä vastapäätä kadun toisella
puolella. Kas vaan, sinä punastut! Kuinka saatoitkaan olla niin
lapsellinen?
MARI. Niin kun luulin -- kun näin sinut niin usein hänen parissaan.
VILHO. Mutta olemmehan jo monia vuosia olleet tuttuja keskenämme
ja sitä paitsi olemme vähän sukuakin.
MARI. Niin, mutta hän on niin viehättävä ja panee kaikkein nuorten
herrain päät pyörälle.
VILHO. Se on tosi, että hän on vilkas ja iloinen nainen ja että hän
mielellään puhelee ja laskee leikkiä herrojen kanssa, jotka sentähden
ovat huvitetut hänen seurastaan; mutta ei siinä sen enempää ole.
MARI. Niin he luulevat, mutta ennenkuin asiasta tietävätkään, joutuvat
he paulaan.
VILHO. Noo, huonomman vaimon voisi saada kuin Eva on, sillä
perinpohjin hän on hyvä ihminen. Minua ei hän kuitenkaan ansoihinsa

saa, minä kun näet jo olen joutunut toisen ansoihin kiinni.
MARI. Hm, kuinka nyt sitten oikeastaan lieneekin sen asian laita? Sinä
puolustat häntä aina niin suurella innolla, että varmaankin luulen sinun
häntä vähän rakastelleenkin! Tunnusta vaan!
VILHO. No, totta tosiaankin, etkös ole aina vieläkin mustasukkainen!
Tuopa vasta on hullunkurista! Ha, ha, ha!
MARI. Eikö mitä, enhän minä sitä enää ole. Mutta koska sinä sen
perille olet tullut, niin täytynee mun tunnustaa, että ensimmältä
kihloissa ollessamme väliin todella kävinkin mustissa sukissa; vaan se
tuli ainoastaan siitä, etten sinua vielä silloin tuntenut niin hyvin kuin
nyt, kultaseni.
VILHO _(syleilee häntä)_. Niinpä