Merimiehen matkamuistelmia I | Page 9

sovimme myös siitä, että menisin Martha
Brokerilla purjehtimaan. Tätä Mary kyllä vastusteli kiven kovaan;
mutta huomattuaan, että meri-uralla pikemmin pääsisin itsenäiseksi
mieheksi, suostui hänkin vihdoin siihen.
Matkalta, jonka arveltiin kestävän toista vuotta, palattuani rupeisin
lukemaan kapteenin tutkintoa varten. Poissa ollessani lupasivat Charly
ja kauppaneuvoksen rouva taivuttaa isän liittoomme suostumaan.
Seuraavana aamuna menin Clarlyn kanssa kauppaneuvoksen luokse
hänen työhuoneesensa. Hän oli juuri tullut kotiin ja luki parhaallaan
kirjeitä, jotka olivat postissa saapuneet. Meidät nähtyään jätti hän heti
lukemisen, tuli herttaisen ystävällisenä tervehtimään minua kädestä ja
käski istumaan. Charly heittäytyi huolettomasti sohvan nurkkaan, otti
päivän sanomalehden ja näkyi kiintyneen johonkin uutiseen.
Kauppaneuvos istahti, katsoi tutkivasti meitä kumpaakin hetken aikaa
ja sanoi:
"Hyvä; miten ovat asiat, Charly?"
Charly rykäsi ensin ja vastasi ikään kuin lehdestä lukien: "Isä kulta!
Asiat ovat sillä kannalla, ettei Tony lupaa jäädä tänne. Olen kokenut
saada häntä luopumaan päätöksestään, mutta hän ei myönnä
tuumaakaan. Kun tulin maininneeksi Martha Brokeria, joutui hän aivan
haltioihinsa, sillä hän ei näy viihtyvän maalla; merelle palaa hänen
mielensä. Turhaa on yrittääkään häntä saada jäämään. Hän on
rakastunut Martha Brokeriin, niin että on luvannut siihen mennä vaikka
kokkipojaksi."
"Onko niin?" lausui kauppaneuvos hetkisen vaiti oltuaan. Hän näkyi
ajattelevan jotakin tärkeätä tai tekevän jotakin päätöstä.

"No, jos niin on, Tony," lausui hän, minuun kääntyen; "niin
tapahtukoon tahtosi. Kernaammin kuitenkin olisin suonut sinun jäävän
tänne, sillä sinä olet mieleiseni ja sopiva siihen toimeen, minkä olen
sinulle aikonut. Mutta ehkä vasta mielesi muuttuu. Koska ei Martha
Brokerissa vielä ole perämiestä, niin mene sinä siksi, poikani! Tosin
olet vielä liian nuori. Kokemustasi en tahdo epäillä; mutta kun otan
sinut omalla ehdollani, niin ei ole kenelläkään mitään sanomista.
Kapteeni Dawyson on kunnon mies, johon voit täydellisesti luottaa. Jos
taitoa huomaisit puuttuvasi, niin luota huoleti häneen kuin isääsi. Olet
tutustunut häneen täällä; hän suostuu puolestaan tekemään, mitä voi,
hyväksesi. Jos niin haluat, niin saat jo huomenna ryhtyä toimeesi."
Minä olin jännitetyin mielin kuunellut kauppaneuvoksen puhetta enkä
ollut mitenkään pysyä niin kauvan paikoillani, kunnes tuo kunnon mies
lopetti. Nyt hypähdin ylös ja tartuin hänen käteensä.
En tiennyt, miten osottaa kiitollisuuttani hänelle. Kauppaneuvosta
näkyi minun innostukseni huvittavan.
"Istu," jatkoi hän taasen. "En tahdo, että tuosta minua noin kiittelet.
Minä olen velkaa sinulle enemmän kuin milloinkaan voin maksaa, sillä
sinäpä annoit minulle rakkaan Maryni, joka sinutta nyt olisi tuolla
ylhäällä."
Nyt, ajattelin, olisi aika lausua pyyntönsä; mutta samassa Charly, joka
näytti ymmärtäneen aikomukseni, loi minuun silmäyksen, joka minut
sai luopumaan aikeestani. Luulin ymmärtäneeni hänen ajattelevan: "ei
ole vielä aika; kyllä minä sen asian hoidan."
Kauppaneuvos näkyi tulevan murheelliseksi, muistaissaan tuota
kauheata päivää. Hän ei lausunut sanaakaan pitkään aikaan, vaan istui
mietteihinsä vaipuneena.
Charly viittasi minulle, että lähtisimme. Mutta samassa kavahti
kauppaneuvos seisomaan.
"Tony!" sanoi hän; "olin unohtaa vielä tämän." Hän otti taskustaan
jotakin ja antoi minulle, sanoen sen olevan minulle muistona Elokuun

viidennestä päivästä.
Avasin paperin ja näin kotelon, joka sisälsi kultarahan. Siinä oli
kuningatar Viktorian kuva keskellä toisella puolen ja reunan ympäri
kirjoitus: "Ihmishengen pelastuksesta merihädästä 5/8 1876." Toisella
puolen oli taiteellisesti piirretty kuohuva meri, kaatunut vene ja
merimies uppoamaisillaan olevan naisen kanssa. Reunaan oli leikattu
sanat: "Rohkeutta! Luota Jumalaan!"
Kun aioin häntä mennä kiittämään muistorahasta, joka ei ollut mikään
halpa kappale, oli hän jo hiipinyt pois huomaamattani. Hän ei huolinut
kiitollisuuteni osoituksista, jalo vanhus. Sitä hartaammin ilmaisin
tunteeni Charlylle. Minä kiersin käteni hänen kaulaansa ja olin iloinen.
Oi, kuinka herttaisia ihmisiä he kaikki olivat; sillä Charlynkin kanssa
olimme tulleet semmoisiksi ystäviksi, että olisimme antaneet vaikka
sydänveremme toistemme puolesta.
Mutta lopettakaamme tämä ja jättäkäämme sikseen seuraavan
kahdeksan päivän tapaukset, hyvästijätöt ja valmistukset, lähtöpidot,
Maryn ja minun viimeinen kohtaukseni.
Oi, se oli onnellinen hetki, mutta katkera samassa! Jos olisin tiennyt
tämän jäävän viimeiseksi kerraksi, minkä suljin tuon itkevän immen
sykkivää sydäntäni vastaan, niin olisin tuhat kertaa mieluummin
jättänyt sikseen kunnianhimoisen loistavan tulevaisuuden toiveeni
merellä. Mutta ihminen ei näy voivan kohtaloansa välttää eikä olevan
oman onnensa seppä.
Marraskuun 13 päivä valkeni ihanana ja kirkkaana. Laivamme keinui
peilikirkkaalla vedenpinnalla ulkosatamassa täydessä lastissa ja
valmiina levittämään siipensä lentääkseen valtamerta mahtavaa kohti
maita kaukaisia. Kapteeni itse oli vielä maissa.
Kello 11 päivällä oli määrä lähteä. Häntä vaan vielä odotimme. On siis
vielä aikaa odotellessa luoda pieni tarkastava silmäys laivaan.
Astukaamme ensin keulassa olevaan merimiesten asuntoon kannen alle.
Miehet ovat juuri aamiaisella. Heitä on siinä 15 miestä paapuurin

(vasemman kyljen) puolella, toiset 15 styyrpuurin (oikean kyljen)
puolella; kaikki nuoria, terveitä miehiä, nuoruuden parhaassa
kukoistuksessa. Ainoastaaan tuolla ja täällä näkyy joukossa joku
vanhempi kurttunaamainen merikarhu. Ilo loistaa joka miehen
kasvoista. Keskustelu on hyvin meluavata; et voi seurata sitä, sillä
toinen toistaan iloisemmin kertoo kukin toverilleen yhtä ja toista.
Menemme sitten laivan keskimäisiin suojuksiin. Niissä asuvat
merimiesten vanhin, purjemestari, puuseppä, pääkokki ja
koneenkäyttäjä, sillä laivassa oli myös pieni höyrykone, jonka avulla
voi pumputa veden laivasta, nostaa ankkurin, lastata tahi purkaa
raskaampia tavaroita, jonka tähden viimeksimainittukin laivassa
tarvittiin. Siellä asui myös neljä meri-oppilasta, jotka puolestansa
maksoivat ja seurasivat mukana oppiakseen laivan päälliköiksi, ensin
perämiehiksi ja