Martin Paz

A free download from http://www.dertz.in


Martin Paz

The Project Gutenberg EBook of Martin Paz, by Jules Verne This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Martin Paz
Author: Jules Verne
Release Date: December 15, 2005 [EBook #17312]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARTIN
PAZ ***

Produced by Tapio Riikonen

MARTIN PAZ
Kirj.

Jules Verne
Suomennos
G. W. Edlund, Helsinki, 1880.

I.
Aurinko oli laskeumaisillaan Cordillerien lumenpeittämien huippujen
taakse, vaan virkistyttävä viileys näkyi täyttävän Perun ihanan taivaan
ilmaa. Tullut oli se päivän hetki, jolloin voi europalaisten tavalla
nauttia elämää ja pylväskattojen ulkopuolella hengittää keuhkoihinsa
jonkun terveellisen tuulahuksen.
Ensimäisten tähtien kohotessa taivaan rannalla käveli monilukuisia
jalkamiehiä Liman kaduilla ja keskusteli juhlallisesti joutavimmista
asioista. Tänä päivänä oli ollut suuri kansankokous Plaza Mayor'illa,
vanhan kuningaskaupungin torilla. Käsityöläiset käyttivät viileätä iltaa
hyväkseen kokien ansaita rahoja; he hyörivät ja pyörivät toimeliaasti
väkijoukossa ja kehuivat rähisevällä äänellä tavarainsa erinomaisuutta.
Naiset, huolellisesti verhottuina viittoihinsa, jotka peittivät heidän
kasvojaan, tunkesivat polttajien parvien läpi. Muutamat korkeasukuiset
naiset tanssipuvuissa sekä kaunistetut paksuilla, pitkillä, luonnollisten
kukkasten koristamilla palmikoilla rehentelivät raskaissa vaunuissa.
Indianit kävelivät ohitse silmiään nostamatta ylöspäin, hyvin tietäen
olevansa liian halvat tullakseen huomatuiksi, eivätkä liikenteillä eikä
puheilla ilmaisseet salaista kateutta, joka heitä kalvasi; siten olivat he
mestisien jyrkkiä vastakohtia, jotka niinikään olivat ylönkatsotuita,
vaan joiden tytymättömyys enenmän tuli ilmi kuin indianien.
Mitä hispanialaisiin, noihin Pizarron pöyhkeihin jälkeläisiin tulee,
kävelivät he päät pystyssä, juuri kun siihen aikaan, jolloin heidän
esi-isänsä perustivat "kuningasten kaupungin". Heidän polvesta
polveen kulkeva ylönkatseensa käsitti sekä indianeja, joita he olivat
kukistaneet että mestisejä, jotka olivat syntyneet hispanialaisten
avioliitoista uuden mailman alku-asukasten kanssa. Indianit, jotka,

kuten muutkin orjuuteen joutuneet kansakunnat, eivät miettineet
kahleittensa murtamista, vihasivat yhtä paljon vanhan keisarikunnan ja
Inkan voittajia kuin mestisiäkin, jotka olivat jonkunmoinen väliluokka,
täynnä hävytöntä röyhkeyttä.
Mutta nämä mestisit, jotka hispanialaisten tavoin ylenkatsoivat
indianeja ja indianien tavoin vihasivat hispanialaisia, elivät huonossa
sovussa muiden asukkaiden kanssa.
Parvi tällaisia nuoria miehiä neuvotteli lähellä kaunista suihkulähdettä,
joka on keskellä Plaza Mayor'ia. Verhottuina "punchoihinsa"
(neliskanttisiin, suuriin vaatekappaleisiin, joissa on reikä päätä varten)
ja leveälahkeiset, tuhansista väristä hohtavat housut jalassa sekä
Guayaquillista tuodut, leveälieriset olkihatut päässä, he puhelivat,
huusivat ja liikuttivat käsiänsä.
"Olet oikeassa, André", sanoi hyvin nöyrästi pieni mies, nimeltä
Millaflores.
Tämä Millaflores oli André Certan kuokkavieras, nuori mestisi, rikkaan
kauppamiehen poika, jonka isä oli tullut murhatuksi, kapinoitsia
Lasuentes'en viimekst nosta. massa kapinassa. André Certa oli perinyt
Suuren omaisuuden, jonka hän antoi Otävänsä vapaasti käyttää, niiltä
hän vaati ainoastaan alamaista nöyrygttä.
"Mitä nämä kaikki vallankumoukset, nämä alituiset neuvottelut
hyödyttävät, jotka Perua kukistavat?" jatkoi André Certa puhettaan
korkealla äänellä. "Hallitkoonpa sitten Gambarra tahi Santa Cruz
valtakuntaa, niin se ei kuulu mihinkään, jollei tasa-arvo ole vallan
päällä täällä".
"Hyvin puhuttu, oikein puhuttu", huusi pieni Miillaflores, joka
tasa-arvonkin vallitessa ei koskaan olisi voinut tulla tervejärkisen
miehen veroiseksi.
"Minkätähden", jatkoi André Certa puhettaan, "minkätähden pitää
minun, rikkaan kauppamiehen pojan, kulkeman muulien vetämissä
vaunuissa? Eivätkö minun laivani ole tuottaneet maalle rikkautta ja

varallisuutta? Eikö piasterien ahkera ylimysvalta vedä vertoja kaikille
Hispanian joutaville arvonimille?"
"Se on herjaus meitä vastaan", vastasi nuori mestisi. "Kas tuossa!
Tuossa ajelee don Fernand ohitse kahden hevosen vetämissä vaunuissa.
Don Fernand d'Auguillo. Töin tuskin hän jaksaa kuskiaankaan elättää ja
kuitenkin rehentelee hän herroiksi täällä torilla. Kas tuossa on toinen
hyvä. Markiisi don Végal
Komeat vaunut ajoivat tällä haavaa pitkin Plaza Mayoria. Niissä istui
markiisi don Végal, ritari, varustettu Alcantaran, Maltan ja Kaarlo
III:nen tähdillä. Mutta tämä korkea herra ei näkynyt tällä kertaa
tahtovan näillä kerskailla, vaan tahtoi nähtävästi ainoastaan haihduttaa
ikäväänsä. Hänen surullisesti alaspäin painuneesta päästään saattoi
huomata, että levottomat ajatukset vaivasivat häntä ja hänen
nelivaljakkonsa kulkiessa väkijoukon läpi, ei hän kuullut mestisien
kateellisia puheita.
"Minä vihaan tuota miestä!" sanoi André Certa.
"Ei sinun tarvitse häntä kauan vihata", vastasi eräs nuorista herroista.
"Ei! sillä nuo aatelismiehet näyttelevät nyt komeutensa viimeisiä
tähteitä ja minä voin teille kertoa, mihin heidän hopiansa ja
perhe-kalleutensa joutuvat".
"Niin, senhän sinä kylä tietänet, joka käyt juutalaisen Samuelin
talossa".
"Ja vanhan juutalaisen tilikirjoihin kirjottavat korkeasukuiset velalliset
nimensä, ja hänen raudoitettuun raha-arkkuunsa kokoontuvat heidän
rikkautensa tähteet. Sen päivän koittaessa, jolloin kaikki nämä
bispanialaiset tulevat köyhiksi kuten heidän "don Cezar de Bazano",
silloin me tulemme iloitsemaan".
"Sinä, André, etukynnessä, kun tulet saamaan kaikki nuo miljonat.
Sinun omaisuutesihan on tulemaisillaan toista vertaa suuremmaksi!...
Mutta odotappas! Milloin aivot naida juutalaisen Samuelin kauniin

tyttären, joka on perulainen nainen sormenpäihin saakka eikä nähtävästi
ole missään muussa suhteessa juutalainen kuin nimeltään, joka on
Sara".
"Kuukauden kuluessa", vastasi André Certa, "eikä silloin ole Perussa
mikään omaisuus, joka olisi minun rikkauteeni verrattava".
"Mutta", kysyi eräs nuorista mestisistä, "mintähden et nai
korkeasukuista, hispanialasta naista?"
"Minä saman verran ylönkatson kuin vihaan tätä kansaa", vastasi André