Marit Skjölte | Page 4

toimeenpanet", huusi h?n alas vaimolle; sill? tunnettu oli seudulla ett? Gunhild kerran oli saanut lapsen, vaikka oli naimatoin.
"Ha, ha" -- -- -- nauraa hohotti akka ja oikaisi itse?ns?, "siin? tapauksessa armahasi saa jotensakin kauan odottaa". -- N?in sanoen meni h?n tiehens?.
Marit seisoi kauan ajatuksissaan ja katseli miehen j?lkeen; niin kauan kuin Anders'ia viel? n?kyi, ei harava heiniin koskenut. Marit oli nyt n?hnyt lemmittyns?, h?net, josta niin kauan oli uneksinut. H?n oli tullut ja mennyt kuni tuulen puuska ja kuitenkin oli Marit tullut h?nen morsiamekseen; sill? semmoinenhan h?nen tarkoituksensa oli. Ja nyt Marit ei saisi h?nt? n?hd? kahden vuoden kuluessa.
Kuinka eriskummallista kaikki oli. Koti, is?, ?iti, Amerika, Tore, kaikki oli niinkuin kuollutta ja poispyhitty h?nen mielest?ns?. Pian kaksi vuotta kuluisi. Ja h?n voisi v?hitellen ruveta ompelemaan kapiotansa, kutomaan sukkia ja panemaan ne kirstuun. Olihan aina hyv? olla valmiina. Ja sitten h?n tulisi jonakin p?iv?n? h?it? viett?m??n. Marit tiesi ett? Anders ei osannut kirjoittaa, vaan Herra Jumala h?nt? kaiketi suojelisi ja silloin t?ll?in joku matkustaja ehk? tulisi, joka toisi h?nelt? terveisi?. H?n siis kyll? voisi odottaa niin kauan. Kotona kartanossa eiv?t he voineet ymm?rt?? miksi Marit koko illan k?veli hymysuin, mutta Marit -- h?n tiesi miksi.

NELJ?S LUKU.
Kaksi vuotta oli kulunut eik? Marit ollut saanut ainoatakaan kirjett? Anders'ilta. Viisi kertaa oli tunturin toiselta puolelta tullut matkustavaisia ja heid?n kanssansa Anders oli l?hett?nyt terveisi?, mutta siit?kin oli jo puoli vuotta kulunut. Viimeinen, mit? oli kuullut, oli ett? Anders enimmiten oleskeli naapuriseurakunnassa, kun h?n ei ollut retkill?ns?, ja ett? h?n viel? jatkoi hevois-kauppaa, muuta h?n ei tiet?nyt. Ei Marit'illa juuri ollut helppo olla n?in? vuosina; raskasta ty?t? kartanossa oli ollut; vaan h?n lohdutti itse?ns? sill?, ett'ei t?t? voinut kest?? ijankaikkisesti. Huhu kertoi t?ss? seudussa mit? oli tapahtunut Marit'in ja Anders'in v?lill? ja miesten tuvassa laskettiin aina leikki? Marit'in kanssa ja sanottiin ett? h?nen t?ytyisi punoa itselleen vahva k?ysi jos h?nen oli aikomus tuota lintua vangita. Marit silloin tavallisesti suuttui kovasti ja kerran oli h?n joutunut otteluun karjakon kanssa, suureksi huvitukseksi miehille, jotka istuivat penkill? ja nauroivat. Semmoisina hetkin? Marit tunsi itsens? niin hyl?tyksi ja onnettomaksi. H?nell? ei ollut ainoatakaan ihmist?, jonka kanssa olisi voinut puhua ja johonka olisi voinut luottaa: sill? herrasv?elle h?n ei voinut menn? semmoisia juttelemaan. Ne eliv?t ik??nkuin korkeammassa ja hienommassa maailmassa, eiv?tk? koskaan puhuneet palvelijoille muulloin kun heid?n oli t?ytymys sit? tehd?. Silloin Marit'in oli tapa istua takalle miettim??n ja tuumimaan, itsellens? kertoelemaan kaikki, mit? Anders oli sanonut sek? ennen ett? nyt kun viimeksi olivat toisiansa tavanneet, ja sitten h?n arveli ett?, jos voisi luottaa keneenk??n, niin se oli Anders'iin. Olihan Maritkin uhrannut kotonsa, is?n ja ?itin, kaikki, mit? h?nell? oli rakasta, Anders'in t?hden, olihan Jumala aina kaikissa muissa asioissa pit?nyt h?nest? huolta, eik? ollut mahdollista ett? h?n pett?isi, joka suulla ja k?dell? oli Marit'ille lupauksia antanut. N?in ajateltuansa tuli h?n taas iloiseksi ja onnelliseksi ja sitten hiipi h?n yl?s luhdille, jossa h?nen vaatekirstunsa oli, ja otti esille mit? pient? oli leikannut ja neulonut, katseli sit? ja iloitsi siit?, ett? h?nen pieni varastonsa kuitenkin oli lis??ntynyt aikaa my?ten. Jos kukaan oli ahkera, niin se oli Marit raukka. Jos j?i v?h?n aikaa illalla, kun talon ty?t olivat loppuneet, niin Marit sytytti kynttil?n ja neuloi my?h??n y?h?n rinta-liinaa tai muuta, mit? tarvitsi. Silloin oli h?n ihan selv?sti n?kevin?ns? tuon pulskan ja notkean miehen, joka laulaen tuli tiet? my?ten, piiska k?dess?. Pian h?n tulisi, tasku rahoja t?ynn?, ovea kolkuttamaan ja silloin saisivat sek? Lars ett? Gudbj?rg piika n?hd? -- kuinka h?n silloin nauraisi h?nelle, totta tosiaan h?n nauraisi!
Kaksi vuotta oli kulunut, vaan viel? ei Anders'ia kuulunut. Marit odotti mutta h?n ei ollut levotoin, tiesih?n h?n varmaan ett? Anders tulisi. Tuomarin kartanossa oli ollut kiirett? viime aikoina. Toinen tytt?rist? oli tullut kihlatuksi er??lle ylioppilaalle ja nyt olivat sek? ylioppilas ett? h?nen vanhempansa k?ym?ss? kartanossa. Heid?n piti j??d? sinne muutamaksi viikoksi. Rouva puuhasi jotain huvitusta vieraille, ja nyt h?n oli sopinut paikkakunnan herrasperheitten kanssa, ett? l?hdett?isiin yhteiselle huviretkelle naapuriseurakuntaan, koska nelj?t talonpoikaish??t vietett?isiin samana p?iv?n?. Marit'in piti seurata heit? passarina ja muutamat miehet saisivat ensin vied? sinne hevosilla ruoka- ja pullo-korit, p??llysvaatteet ja s?nkyvaatteet, heid?n tuli nimitt?in olla y?t? paimenmajassa. Sitten he l?htiv?t matkalle kirkkaalla ilmalla nauraen ja iloten. Marit hymyili itsekseen, sill? nyt h?n kulki samaa tiet?, jota Anders oli k?ynyt erotessaan h?nest? kaksi vuotta sitten. Marit'in mielest? teki vuori-ilma h?nelle niin hyv??, sill? t??ll? oli niin helppo hengitt??.
Kun nyt olivat saapuneet paikalle, oli muitten meneminen kirkkoon juhlallisuutta katsomaan, mutta Marit'in tuli j??d? p?yt?? kattamaan ja valmistamaan kaikki p?iv?lliselle. He meniv?t siis ja Marit j?i j?lelle.
H?n otti kaikki esille korista, hieroi messinkikapineita niin ett? jo kaukaa loistivat, kattoi p?yd?n ja j?rjesti kaikki. Vaan kun h?n viimein oli valmis, eiv?tk? viel? tulleet kirkosta, rupesi h?nenkin suuresti tekem??n mieli sinne v?h?isen katselemaan, ja t?m? halu k?vi viimein niin vastustamattomaksi ett? h?n juoksi matkoihinsa. Kirkko oli v?ke? t?ynn? ja Marit'in t?ytyi nousta varpailleen n?hd?ksens? jotain. Juuri nyt seisoi