Maaliskuun lauluja; Tarina suuresta tammesta; Yökehrääjä | Page 3

aamunaalto,?kun se l?ikkyellen rantaan ly?,?hilpe? on haapalehdon helke,?sit' ei paina elon p?iv?ty?.?Yksin kerttu laulaa murheissansa?ik?v?iden omaa armastansa.
Min? my?skin aamunaallon lailla?ennen lapsenmiell? laulelin,?sitten lietona kuin rannan haavat?leikin, lemmin, lauloin, tanhusin.?Nytp' on riemu poissa, kerttu kulta,?saanut olen huolenvirret sulta.
KULTAANSA IK?V?IV?.
Oi, jos oma impeni armahin?m? t?nne sun vieraaks' saisin,?karit kaikki ma tielt?si perkkaisin?ja v?yl?t m? viitottaisin.
Ja kieloja aalloille kylv?isin?m? talvisen tuiskun lailla?ja saisivat sadetta saaretkin?ja kunnahat rantamailla.
N?in lempeni tuoksuja henkisit vaan?ja kulkisit kukkamerta.?Ja nyt jos, impi, et tullekkaan--?niin tottahan toinen kerta!
HUOLISSAAN HUOKAILEVA.
Koko mets? on laulua t?ynn?,?joka lehv?ll? lemmit??n?ja riemuten sirkut ja peipot?ne kertovat kev??st??n.
Mut yht?p? puuta ne linnut?vaan karttavat kammoten--?sen alla ma onneton istun?ja huoltani huokailen.
M? METS?N POLKUA KULJEN--
M? mets?n polkua kuljen?kes?-illalla aatteissain?ja riemusta rintani paisuu?ja ma laulelen, laulelen vain.
Tuoll' lehdossa vaaran alla?oli kummia ?skett?in,?niin vienoa, ihmeellist??all' lehvien vehre?in.
Min? miekkonen vain sen tied?n,?min? vain sek? muuan muu?ja lehdon lempiv? kerttu?ja tuoksuva tuomipuu.
ENSIM?ISEN YLIOPPILASKES?NI MUISTO.
J?rven taakse tehtiin venheretki,?j?rven taakse talontytt?l?ihin,?siell? viivyimme me p?iv?n kaiken:?Aamu aholl' oltiin mansikassa,?ilta pihamaalla karkeloitiin--?y??--se maattiin aitass' impysien.
Purjepurrella kun sitten sielt??pois me aamun tullen laskettihin,?muilla kaikill' oli joku muisto,?mill? ruusu, mill? lemmen kukka?mill? kielokimppu rinnassansa.?Min? yksin ilman olin, eip??kukkaa suonut impi mustakulma--?antoi oman nuoren syd?mens?.
Kotirantaan p??sty?mme, toiset?riistiv?t jo kukat rinnaltansa,?mutta kauvemmin ja hellin huolin?immen syd?nt? m? s?ilyttelin--?heitin pois sen vasta viikon p??st?.
1895.
PYH?T ON PIHLAJAT PIHALLA.
Pyh?t on pihlajat pihalla,?pyh? on kukka pihlajassa,?marjaset sit?i pyhemm?t.
Pyh? on kuusikon k?k?nen,?pyh? on suvinen ilta,?pyhempi Juhannusjuhla.
Pyh?t on immen huulten marjat,?pyh?t on ruusut neien posken,?pyhin puhtaus syd?men.
Puukko ly?tiin pihlapuuhun?suvi-iltaman sulossa,?kev?tlinnun kukkuessa.?Poika julma neion nuoren?miellytti metisin kielin?alla pihlajan pyh?isen??iti vanhan nukkuessa.
HYLJ?TYN VALITUS.
Illalla k?velin m? kangasta pitkin,?kankaalta kimpuksi kanervia kitkin.
Y? oli ihana ja tuuloset nukkui,?kukkaset tuoksui ja k?k?set kukkui.
Miksi mun syd?meni synk?ksi saikaan?--?Muistoni lensiv?t nuoruuden aikaan.
Katselin k?dess?ni kankahan kukkaa--?impe? muistelin tuuheatukkaa.
Maahan ma kanervani kaunihit heitin--?noinpa ma ilonikin multahan peitin.
SINIPIIKOJEN LAULU.
?Soi simapilli,?kutsuos immet?kuusikon helmasta?karkelohon!?Kuutamo kaunis?alkava y?hyt--?kaikki ne k?skevi?karkelohon.
Liehuos liina,?huiskios huntu,?verho sa ihanan?impeyden!?Impin? t??ll??vain elon kaiken?leijaamme lehvill??kuusosien.
Ei sinipiiat?lemmest? huoli,?aarre se vainen on?ihmisien.?Aarreko? ei vaan?kalvava tuska,?riemun ja onnen mi?ontoksi sy?.
Montapa kertaa?luoksemme tullut?illalla leikkihin?ihminen on,?leikkinyt t??ll?,?suukkoja saanut,?kylpenyt kanssamme?virroissa my?s.
Illan h?n leikki,?toisen jo itki,?ett'emme lempe??tuntea voi--?aamulla l?ksi?kaihoa kantain,?p?iv?t mi nukkuu ja?valvovi y?t.
Tuostapa paljon?impi? mets?n?ihmiset syytt?v?t--?meid?nk? syy??Suukkoihin miks' ei?ihminen tyydy,?ilman ei lempe??leikki? voi?
Mutta kun joskus?illalla yksin?istumme lehdossa?vierell? vuon,?lainehet virran?vienosti laulaa?rantaman ulpuja?tuudittain,
silloinpa meill?i?pohjasta rinnan?nousevi huokaus?kaipauksen...?Onneksi silloin?tiet?nyt ei oo?luoksemme hiipi??poikanen maan!?
SYYSLAULU NEIDOLLENI.
Jo pilvihin taivas peittyy?ja paljas on rannan puu,?tuul' laineita ?rjyen nostaa,?keto kukkiva kellastuu.
Suven hertas ja hempe? aika?se kest?vi hetken vaan,?mut ainaiseksi se rinnan?voi velloa aaltoamaan.
Kes?n kukkaset elpyy kyll??taas tullessa kev?imen--?kun kest?is kes?mme lempi?yli talven ja tuiskujen!
MATKALLA.
Matka pitk?, mieli musta, mist? lohdun saapi??Entisajan auvon muistot murheet karkottaapi.
Sinne j?i mun neitoni kuin kukka kotirannan;?venhoni m? viiman vied? aukealle annan.
?ll?s kukka kotirannan katso ulapalle,?katso ennen laaksohon tai rannan kukkulalle.
Sortuvan mun aallon alle n?hd? voisit siell?,?siit? ehk? kauvan oisit, impi, murhemiell?.
--Joskus mua muista sent??n, muista immyt rukka,?ettei ensi aallon helmaan kaadu rannankukka.
ENSI LUMEN AIKOIHIN.
Oli tullut lunta?jo tulvaltaan?ja valkea vaippa se kattoi maan,?kuin neitosen, unta?mi haaveissaan?vain uinuvi kainoista toiveistaan.
Lumi puhdasna p?ilyi?ja impyinen?se latuja hiihteli hangellen.?Ja p?iv?n ne s?ilyi?ja y?hyen,?kunis uus lumi peitti ne umpehen.
*
Oli ihana neito,?niin puhtoinen?ja nuori ja kaino ja kaunoinen.?H?net kerran kun keito?m? n?hd? sain,?heti leimahti lempi mun rintahain.
Kes?-y?hyet vienot?me lemmimme niin,?mut syksyll? sitten me erkautiin.?Vain muistomme hienot?ne s?ilyiv?t--?kunis uutehen lempehen h?ipyiv?t.
MAAILMALLA.
VIIMAN VIEM?, TUULEN TUOMA.
Min? koito kun synnyin maailmaan,?oli tyynt? ja rauhaisaa,?kuin alkavan ukkosen eell? on vaan--?sit? tiennyt en aavistaa.
Mut kohtapa pilvi? kokoutui?mun taivoni tummentain?ja ukkonen l?i, vesi vaahtona ui--?min? suojoa turhaan hain.
Kuin rikkasen pienen mun viimat vei?pois kauaksi maailmaan;?mut tullevi loppu se tuulellei--?rikan heitt?vi helmahan maan.
PUHTAHAT PURJEET.
_Mit schwarzen Segeln segelt mein Schiff?wohl über das wilde Meer._
Heine.
Poikana purjehdin purrella kerran?laineilla lakkap?ill?,?silloin ma n?in lumivalkeat purjeet,?neitoni laskevan n?ill?.
Sy?meni syttyi ja henkeni hehkui?armahan immen luoksi,?mut oli pilkkuja purjeen t?ynn?,--?tohdinko niiden vuoksi?
Silloinpa pilvehen p?ivyt peittyi?vaatetta valkasemasta.?Pilkkunen my?s oli neitoni purje,?varjossa n?in sen vasta.
Pois p?in, purteni murhemielin?k??nsin m? aavaa kohti--?kaukaa ehk?p? immelleinkin?puhtailta purjeeni hohti.
Voi kun et paistanut p?ivyt silloin,?kaikki nyt toisin oisi,?mullakin oisi nyt puhtahat purjeet,?j?ljell? ihanne oisi!
AUER JA USMA.
Ei p?ivyen auer ja y?hyen usma?voi yhdess? leikki? koskonkaan,?n??t toinen se l?mm?n ja lemmen on lapsi.?ja toisen on kehtona kylmyys vaan.
Suvip?ivyen suukosta syntyvi auer?ja aikansa kaiken se leikki? ly?,?niin kaunisna p??ll? sen kaartuvi taivas?ja aalloton selk?in on sinivy?.
Sin? impeni oi, olet aamunen auer?ja syntynyt lietona leikkim?h?n,?et tied? s? tuulista, ukkoss?ist?,?olet lapsonen p?ivyen pilvett?m?n.
Min? syntynyt oon kuni y?hyen usma?vain palteella rantaman hallaisen,?ei kehtoa huolinut helliv? p?iv?,?ma laps' olen y?n sek? pimeyden.
Sun kehtoas kierteli haltiat onnen?ja maailma tarjosi aarteitaan,?mut ?ityen itkut ja n?lj?n ja tuskan?ma lapsuudestani muistan vaan.
Sin? kasvoit kummulla yhteiskunnan?ja ruusuja vain oli elosi tie,?min? laaksossa synnyin ja laaksossa kasvoin?ja kulkenut en yli kukkien lie.
Ei marmori-otsasi puhdasta lunta?ole huolet ne konsahan uurrelleet,?ei tummunut itkusta silm?si taivas,?ei poskea kynt?nyt kyynelveet.
Olet untuvakehdossa uinunut aina?ja keijuset kehr?si untesi vy?n--?ja sent??n koito ma toivoa koitin?ja luottaa liittohon p?iv?n ja y?n.
Oli houreita haaveet ja turhia toiveet,?ma hullu kun kummulta kukkaa hain,?ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut,?saan laaksosta onneni etsi? vain.
Ei p?ivyen auer ja y?hyen usma?ne yhtehen yhty? konsana vois--?kun joutuvi ilta ja usva kun nousee,?niin auer jo pilkaten h?ipyvi pois.
SUURET AATTEET.
Elontaistossa, tuulisp?iss??nuo aattehet suuret vain?voi ihmishenke? nostaa--?n?in oppia lasna ma