Maahengen salaisuus | Page 3

Ajo oli alkanut. Sit? my?ten kuin veneet et??ntyiv?t, kuului uusia ja yh? uusia laukauksia, v?list? nopeasti toisiaan seuraavina kaksoispamauksina. Ilmeisestikin riistaa oli viljalti.
Tyyness?, sumuisessa kes?y?ss? milloin laukaus meni kuin umpilukkoon, milloin taas pamaus kaikui takaisin Haukkavuorelta pitk?n? ratinana. Veneet lipuivat hiljaa, kaisla kahisi, m?r?t airot mulahtivat ja sirisiv?t, koirat molskivat, uivat ja pulikoivat, tai r?mpiv?t l??h?tt?en ja nuuskien korteikossa. Taas ja taas sorsat pyr?htiv?t lentoon; ajo muodostui komeaksi joukkomurhaksi.
Aamu oli valoisa, ja aurinko jo koillisessa katsoi yli korkeiden selk?saarten, kun kokoontumismerkki soi Holman herran torvesta.
Venekunta toisensa per?st? saapui takaisin luodolle, jonka sile?lle kantakalliolle riista kannettiin ja ladottiin eri ryhmiin. -- Olipa tavaton saalis! Mets?styspullot kierteliv?t, sukkeluuksia sinkoili, ja riista luettiin.
"Sataseitsem?n!"
"Olipa vahinko, -- valehtelijan m??r?! -- Kuinka nyt uskallamme puhua saaliistamme pitkin pit?ji??"
"Niinp? sadaskahdeksas t?ss?!" Lahisten herra paiskasi sorsiensa joukkoon pienen, viheli?isen tavin.
"Lahisten lihavia sy?ttil?sankkoja!" p??si vahingossa Holman herran suusta.
Yleinen riemastus. -- "Ja katsokaa, onpa Lahisten herran saalis muutenkin lihava! Viisi sorsaa ja yksi tavi." --
-- "Ja patruunavy? melkein tyhj?." --
-- "Nyt on Kustaa II Aadolf puolustanut maataan Kustaa IV Aadolfina." --
-- "Kuningas viralta pois, Kustaa Aadolf Gustafsson!" --
Herra Wallenberg oli hienosti sivistynyt mies. H?n pysyi n?k?j??n v?linpit?m?tt?m?n tyynen?, vaikka h?nen mielens? ep?ilem?tt? kuohahti. Jo huonossa mets?stysonnessa itsess??n oli kylliksi kiukun syyt?. Olivathan muutamat, -- kuten juuri herra Malmfelt, -- ampuneet viisitoista sorsaa.
Malmfelt kiiruhti sovittamaan ajattelemattomuuttaan.
"Mit?p? tuosta! Onni sattuman varassa. -- Ja varmaan saan pyyt?? velje?, samoin kuin kaikkia herroja, jahtip?iv?llisille Holmaan t?n??n kello kuusi. Olemme saaneet rauhassa nukkua ja ehtineet karistaa ?iset vaivat ruumiistamme."
Holman jahtip?iv?lliset kuuluivat paikkakunnan perint?tapoihin ammoisista ajoista saakka.
Herra Wallenberg hym?hti: "T?ytyneeh?n tulla. Mutta sen sanon, veli Malmfelt, -- olit t?n??n kolme kertaa parempi mets?st?j? kuin min?: -- min? olen t?n? kes?n? ollut kolme kertaa parempi maanviljelij? kuin sin?."
Seurueemme nyt hajosi. Ne herrat, joiden koti oli likemp?n?, ajoivat v?lill? kotiinsa nukkumaan, toiset l?htiv?t Lahisiin, tai j?iv?t Holmaan. Viel? pitk?n aikaa juttelimme Holmassa sorsanajosta, ja kello taisi k?yd? kahdeksatta, ennenkuin vihdoin l?hdimme levolle.

2.
Signe neiti? olin p?iv?n mittaan ainoastaan vilahdukselta tavannut. Naisilla oli kiireiset taloustoimensa, ja murkina-gongongi oli kello yhden aikana soinut yksinomaan herroille.
Talon hauskoihin tapoihin kuului, ett? is?nt?v?ki ei tahtonut olla vierailleen rasitukseksi. Heid?n vapauttaan ei rajoitettu, vaan kukin sai mielens? mukaan k?ytt?? aikaansa. T?st?p? syyst? eiv?t vieraatkaan Holman talossa koskaan tunteneet olevansa ylenm??rin vaivoiksi yst?v?lliselle is?nt?v?elleen. Vieraanvaraisuudesta ei tehty erityist? tohinaa. Kaikki oli hupaista, ja kohtelu mit? luonnollisin ja herttaisin. T??ll? elettiin kuin kotona, niiden hienojen seurustelurajain sis?ll?, joita ainoastaan todella sivistyneiss? perheiss? noudatetaan.
Malmfelt oli murkinan j?lkeen ratsastanut ulkoniityilleen tuulettelemaan. Tilanomistaja Ruuth, joka oli kotoisin naapuripit?j?st?, oli p?ivemm?ll? valinnut itselleen seikkailuromaanin ja alakerrassa olevassa huoneessaan n?ht?v?sti jatkanut niukanpuoleista aamu-untansa.
Toisessa otsikkokamarissa, vastap??t? minua asui nuori lehtori Soinivaara. Olimme yhdess? olleet k?velyll?, kiivenneet Haukkavuorelle sek? lopuksi aikailleet Holman upeassa puutarhassa ja sen viileiss? varjostoissa.
Haukkavuorella, j?rvi- ja saarimaisemia katsellessamme, herra Soinivaara oli k??ntynyt runolliseksi ja lausunut, "kuin Virtain j?rvet ihanat". -- Puutarhan syreenimajassa h?n oli ollut romanttisena ja aiheettoman avomielisesti puhunut minulle Signe neidist?. -- "Siin? on rikas tytt?! Talon ainoa lapsi." --
Idealistit aina toivovat onnenkeikauksesta rikastuvansa ja ovat pohjaltaan materialisteja ylimm?ss? muodossaan. Heille ei sitke?, tyyni, vakava ty? itsess??n tuota tyydytyst?; aatteellisen ty?n tulos ei ole oma palkintonsa. Pintapuolisten ponnistusten per?st? he itsekk??sti vaativat korkeita korkorahoja, odottavat arpajaisten suurta voittoa, joka alati v?ikkyy heid?n silmiss??n. Heid?n ihailuunsakin liittyy ulkonainen etu, puhdas omanvoiton pyynti. Syd?nveri ja punainen kulta ovat kaksi kesken??n mitallista suuretta. -- Muuten herra Soinivaara oli aistikas k?yt?ksess??n ja pedagogina ep?ilem?tt?kin onnistunut.
Kukapa tiet??, ehk?p? itsekkyys, joka omaan nimeens? tahtoo kaikkea, mit? maailma parasta tarjoaa, lopulta onkin korkeinta? -- Ehk? meid?n, aatteenmiesten hiltymys ja harkinta juuri kytkee meit? matalimpaan maakamaraan! -- Kuinka hyv?ns?, minun t?ytyi katsoa sulaksi onnettomuudeksi, ett? Signe neiti oli niin suunnattoman rikkaan miehen tyt?r. --
Oli jo aika pukeutua juhlatilaisuuteen.
Koko eilinen seurueemme, my?s herra Wallenberg, oli p?iv?llisille saapunut.
Rouva Malmfelt, tummassa sinipunervassa silkkipuvussa, istui ylinn? p?iv?llisp?yd?ss?. Perheen vanha yst?v?, herra Ruuth, oli saanut oikealle puolelleen talon tytt?ren, jonka henk?yksenhieno, valkoinen puku saattoi aivan erikoisella tavalla esiin Signe neidin omituisen ja ihmeellisen helakkuuden.
Eilisten luolaihmisten mets?styskiihko oli kuin pois puhallettu. Herrat olivat hienoina seuramiehin? ja puettuina nuhteettomiin juhlapukuihin.
P?iv?llinen oli vallattoman komea. Luonnollisestikin t?h?n asianmukaisimmasti kuului my?s musta sorsanpaisti sitruunoineen ja astrakaani-omenoineen. Sorsanpaisti oli valmistettu keittotaiteen viimeisten saavutusten mukaan, ja herrat mets?st?j?t sit? s?iv?t yht? totisina ja tyytyv?isen n?k?isin?, kuin englantilaiset loordit Euroopan ensim?isill? perunap?iv?llisill? v??nsiv?t suuhunsa sokeroituja perunansiementen nuppuja.
Juhlap?iv?llisten j?lkeen herrat aluksi n?kyiv?t mieluimmin haluavan tehd? hartaita itsetutkisteluita. Useimmat istuivat tupakkahuoneessa, ??neti, puhvelinnahkaisiin sohviin ja nojatuoleihin painuneina. Luulen melkein, ett? herra Ruuth k?ytti tilaisuutta hyv?kseen ja omassa kamarissaan hetkeksi ummisti toisen silm?ns?.
Salissa saatiin kuulla musiikkia. Tytt?ren soitellessa, koetin pit?? seuraa rouva Malmfeltille. H?n oli todella miellytt?v?, hienosti, herk?sti tunteva nainen. Herra Soinivaara, notkeana ja kohteliaana, oli asettunut pianon viereen seisomaan.
Kahvin j?lkeen herrat vilkastuivat. Lik??ri p??sti kielet kantimistaan; humua ja leikillisi? huudahduksia kuului saliin.
Saavuin parhaiksi herrojen puolelle, huomatakseni, kuinka pieni, yst?v?llinen v?ittely oli nousemassa Holman ja Lahisten herrain v?lill?. Malmfelt ei n?ht?v?sti ollut t?ysin sulattanut herra Wallenbergin viime lausetta aamulla, ja h?nt?