Lyyra ja paimenhuilu | Page 3

ois k?yh?n riimin arvoinen, Don Juan ei ollut ois ainoinen, jok' on seisonut kylm?n? paikoillaan ja katsonut ivaten kostajaan. Mies juo, kun h?n on janoissansa. Vale suurin on lemmenlaulajain: kun he saavat nuken laulamansa, jo toiselle helistint??n he puistaa. Heit? innostanut ei rakkaus lain, he omaa himoaan rakasti vain. Hyv? rakkauden sisin olemus muistaa! Se on pieni hiipiv? rottanen, joka y?ll? juoksi sun tiesi poikki, joka jokaisen portin alle loikki, niin arkana, ett? j?lkeen sen kiven heitt?? joka poikanen. Ei rakkaus kehdoista unta n?? ja hyveille se hym?ht??. Salajuomarin lailla se s?ikkyilee: joku k?yt?v?n ovea liikuttelee, lasi pohjahan ja nopeaan! El?inyst?v? parhain ken konsanaan on onkimatoa suojellut ja kanarialintua ruokkinut, h?n katsoo karsaasti haikaraan. Syv?t urku??net tunteiden vain kuulla voit haudalla rakkauden. Ens laps, jota ?iti suutelee, jo rakkauden ruumis on. Jumal'-vuorella, miss? hallitsee Zeus, vanhuuttaan jo voimaton, ja Bacchus harmaa vaikenee, siell' istuu aina muuttumaton Venus tyhm?n?, maalaiskoreana ja nauhalla tukkaansa koristavana. Venus-rouvalle aatoksissani ain ma annan tukan vaalean. H?n ei koskaan hehku, h?n hikoo vain. Sulo kaunotarten vaaleain on niinkuin leip? suolaton. ja he sanovat tyhmyyden suurimman. Taas mustahiuksisten tukkahan miel' uskoton, kiihke? k?tketty on. Hevon jouhista myrttikruunun alla en uneksinut ole milloinkaan. Mut tukalla pehme?n-ruskealla, Correggion k?den ikuistamalla, on mieheen lumous v?kevin. Kuten sanottu: upeilla harteillaan Venus-rouvall' on tukka vaalehin, jot' on pihdeill? kierretty konsanaan. H?n renki? taputtaa ja kantaa hajun tallista keisarin vuoteesen. H?n ajatuksista v?h?t antaa! Ota hansikas pois, ja Cyprolaista ly? lanteille, polkaise varpaalle naista -- sen leikin tuo tuntee naikkonen. Mut jos h?ijyys h?net yll?tt??, h?n aamorinnuolen myrkytt??. Vain lapsensielut suitsuttelee h?nen kunniakseen ja kuvittelee, ett? lemmen tuskaiset suudelmat niin on kuin ryp?leet vilpoisat. Niin ei kasva tammea kuninkaallista, jot' ei pirstota voisi rakeet sen. Kuin minun, niin suista tuhansista on soinut kirous rakkauden. Suurty?n voi suorittaa se vaan, joka lemmen ohi kylm?n? kulkee. Miten ehtyen lamppu sen palaakaan! Ty?nriemus yksin syliins? sulkee k?sivarsin tulisin taivaan ja maan.
N?in mietti h?n sateessa samoten,?likom?rk?n?, vaatteet valuen.?Mutta p??sty??n telttansa oljille, h?n?halun paeta tunsi v?kev?n?l?pi y?n, l?pi mets?n ja viidakon.?Mut niin synkk?? ei mets??, niin syv?? ei merta,?ett? suojella voisi ne h?nt? ken kerta?oman itsens? jo tuominnut on.
Kodin portaiden eess? vihdoinkin?nous reest? h?n kannuksin hel?ht?vin.?T?yskasvuisten sisarten keskell? h?n?n?ki seisovan lapsuusyst?v?n.?Ja h?n huomasi ajan piirt?neen?omat uurteensa h?nen kasvoilleen.?H?n katsoi synkk?n? vaieten,?kuten katsoo, ken aamuna lokakuun?n?kee ikkunaa vastaan harvenneen?jo lehtiverkon syreenipuun,?vaikka p?iv? paistaa edelleen.?He tuskassa syleili toisiaan?kuin laivankannella hukkuvat,?sill? toisilleen oli he ainoat.?Kuin kuilun partaalla seisoessaan?he muinoin lapsina kuulivat?maanalaisten vesien vy?ryn?n,?niin nyt tunsivat ??nin uhkaavin?he kohtalonsa l?henev?n.?H??p?iv? pyh?inen vihdoinkin?nyt likeni askarein kiireisin.?Jo olut kannuissa kuohueli?ja kunniavahtina odotteli?jo koivut edess? rappujen.?Kanat lihavimmat kirvehen?ja p?lkyn v?liss? henkens? heitti,?Jo lehv?t permantoja peitti?ja ruusunlehdet, sisaret?he kirkkomatkalle pukenehet?oli rattaat harsoilla, joita ennen?oli k?ytt?neet kartanon morsiamet?aina puolen vuosisadan mennen.
Mutta morsian yksin??n istuen?vain antoi toimia sisarten.?H?n laski pitki? tuntejaan,?h??pukunsa musta polvellaan,?sill? valkea kuului nuorille vain.?Omaan kohtaloonsa tuijottain?h?n katsoi, myrsky rinnassaan:?h?n oli kuin syksy varhainen,?kun j?ljell? kaikk' on kukkaset,?mutta panemina pakkasen.?Vaan kun astui ovelle sulhanen,?h?nen k?tens? otti h?n kuumeiset?ja kertoi kaikki, mit' yksin??n?vuoskaudet h?n salaa k?rsien kantoi.?Yli kaiken k?vi kuin henk?ys j??n.?Ja morsian k?sin vapisevin?h?n sormuksensa takaisin antoi?ja niin puhui ??nin hiljaisin,?ett? ikkunalaudalla varpunenkin?se rauhassa nokki siipi??n:
? Mun lempeni el??, se on maailma mulle, mut vain kotiliett? se tiet?? sulle, joka j??htyy, sun viluun j?tt?en. Jos oisinkin kukassa kev?imen! Emme kahleissa k?yd? saa rinnakkain, emme kituen, toistamme kammottain. Minut unohda, sulta ma sylini suljen, vain rauhaa kaipaan, kuoleman y?t?. Sen tied?n ma kuitenkin: kussa ma kuljen, mun l?hell?ni sa kuljet my?t?, sill? muistot sun minuun yhdist??, kev?tmuistot, jotka kimmelt?? jalokivin?, kirkkaammin loistaen kuin helvetinkivi rakkauden. Jos toiselle sormusta yrit?t antaa, jonka kuumana riistin ma sormestain, sin? k?tesi pid?t?t vavahtain -- et voi, sit? t?ytyy sun itsesi kantaa. Kaks yhtyi i?isyytt?, kun me kohtasimme -- nyt menet?n sun? Se on harhaa vain, se on unta vain. T?ss' istuu kulkuri rinnallain ja mittaa ja kiert?? mietteit?ns? kuin sudet kiert?? h?kki?ns?, ja p?iv?nsuuruuksia it??, jotka katujen kulmissa puheita pit??, ly? uudet yst?v?t syd?men oveen ja vieraat portaissa t?mist?? -- ei sy?vy se silm??n, ei painu se poveen, vain varjojen saattueeks se j??. Yh? ihmisten kesken me kahden oomme, me olemme sidotut kohtaloomme. Se ainoa, joka yksin??n sinun koko syd?mes omistaa, h?n on vanha, et h?nt? sa ik?n??n voi, kuin rakkaus vaatii, rakastaa. Saat kotia vailla sa vaeltaa, mut minne sun tiesi johtakoot, sin? aina kaipuun tunteva oot vain h?nt?, vain h?nt? rakastaa kuin lintuset, jotka lent?iss?ns? suvi-ilmaa leikkaa siivill?ns?, ja sun kaipuusi syd?mes riuduttaa.
N?in oli h?n silloin puhunut?ja py?rtyen maahan vaipunut,?kun vaunut l?hti. Nyt paikaltaan?h?n nousi ja joulu-torttujaan?h?n kaapista haki, ne jakaakseen?talon v?ille, jotka ihmeekseen?sis??n tullen p?yd?ll? l?ysiv?t?niin monet herkut ja kynttil?t.?Sanat kuiskatut kuuli sisaret vaan:
? On suurin muistoni vieraanani, ja maiden ja merten takaa nyt ma tunnen, ett? viipynyt kaks k?tt? on siunaten hiuksillani.
Koko kartano y?ss? nukkuvainen?jo pimeni, yksin valvoen?vain edess? ongelman ikuisen?yh? istui kuihtunut, vanha nainen.
IHME
_Verner von Heidenstam_
Ihme ihmehist? suurin,?tutkimattomin ja korkein!?Suden luola ei sun kodiksesi?tullut eik? meren syvyys.?Synnyit ihmiskarkelossa?kultaisessa