Lyyra ja paimenhuilu | Page 6

takana pilvien uudinten?nous aamu niin hehkuvan punainen.
Ohi kulki joukko laulavia,?he lauloivat vanhaa romanssia.?Miten koskea laulu lapsuuden?surun aikana voikaan syd?mehen!?Saa mielen se kummasti kaipaamaan,?p??n riutuen rinnalle painumaan.?Sin? tyhjyyden henki, huokasitko??Sin? muiston enkeli, valititko??Oi vanha laulu, kuin nostatkaan?kev?tlempemme p?iv?t haudastaan!?Kukat entismuistojen tekev?t ter??,?koko lapsuutemme sinussa her??.
Rolla loi Mariehin katsellen,?oli nukahtanut jo tytt?nen.?Niin pakeni kumpikin kohtaloaan,?unen helmaan laps, mies kuolemaan.
? * *
Te lent?v?t p??skyset ylh??ll? tuolla,?miks t?ytyy, ah miksi mun t?ytyy kuolla:?Maan murheista nousisin kauas pois,?jos lintujen siivet minulla ois.
Maan, taivaan mahdit, sanokaa,?mit? uusi p?iv? tarkoittaa.?Kedot vihre?t, ulapat merien,?mit? tunnette, aamujen nousevan?kun n?ette aina uusien?
Oi maa, sin? auringon morsian,?mit? tuolla sun lintusi laulavat,?miks rakkaudesta ne kertovat,?ah, mulle, joll' eess? on kuolema vain!
Oi, rakkaus tuo sana kohtalokkain?Rollan tuli alati mielehen.?Mik? mahti h?nelle kuiskasi sen,?kun kuolema vuotti jo vierell?ns??
Mik? kuiskas sen h?lle, ken p?ivi?ns??oli tuhlannut halvimpahan hintaan,?niin h?lle, ken uhmaten kunniansa?oli pannut rakkauden halveksimaan,?ja kuin soturi vanhoja arpiansa,?oli uhalla n?ytt?nyt syd?nt??n,?jost' ei versonut kukkanen yksik??n??Mik? kuiskas sen h?lle, ken vieraan lailla?oli kotia, rakastettua vailla?ja kuin tuulessa kuivien lehtien?soi lent?? p?ivien, vuosien?
? * *
Oi Rolla, olet omilla raunioillasi?ja verille jalkasi haavoitat?ja viime hekkuman juodessasi?sin? tyhjyytt? syliisi puristat.?Y? mustan siipens? levitt???ja peitt?? hehkut auringon,?ja kun i?isyys sinut yll?tt??,?on rakkaus sulle tuntematon.
? * *
Jacques katseli tytt?? nukkuvata.?Jotain ihmeen tuttua, suruisata?tyt?n piirteist? vavisten luki h?n.?Tuo nainen leimaama h?pe?n,?niin oli kuin sisar l?heinen?samaan suruun luotu ja kuolemaan.?H?n eik? huokaissut nukkuissaan?saman painon alla yhteisen?
? * *
Ja aivan hiljaa vuoteeseen?h?n vaipui tytt?sen vierehen.?Niin liki he toistaan lep?siv?t?ett? hengityksens? yhtyiv?t.?Marie avas silm?ns? s?v?ht?in:??Miten kummallista ma unta n?in!?Kuin hautuumaa oli huoneheni?ja kolme miest? ohitseni?kuin ruumisarkkua kantaen?k?vi lumessa keskell? hautojen.?Ja kun arkku ?kki? avautui,?niin teid?n ma arkusta nousevan n?in,?mua kohti k?tenne ojentui?ja te lausuitte, k??ntyen minuun p?in:?'Mit? teet sin? siin?, mun paikallain?'?Ja ma n?in ett? olinkin haudassain.?
?Ah?, vastas Rolla, ?unes, rakkahin,?jos kaunis ei, tosi kuitenkin.?T?m? p?iv? ei viel' ole laskenut,?kun itseni olen ma surmannut.?
Loi tytt? katseen peilihin,?Rollan n?ki kalpean takanaan.?Lumivalkeaks k?vi h?n itsekin:??Mit? t?n??n te mieless? kannattekaan????Mik? on mun? Sitten eilisen?min? kolikkoakaan omista en.?Tulin sinulle hyv?stit sanomaan?ja nyt olen valmis ma kuolohon.???Te pelannut ootte?? ?En, varani vaan?on lopussa.? -- Niinkuin liikkumaton?kivipatsas tytt? j?i makaamaan.
?Kaikk' on mennyt? Teill' eik? vanhempia?ja yst?vi? ja tuttavia??Miks kuolla, miks kuolla te aiottekin???Ja suruisna vuoteen laitaa kohti?h?n k??ntyi, ja lausua jotakin?h?n tahtoi ja tahtoi, mut vaivoin tohti.?Pojan p??h?n tarttui h?n suudellen:??Jotain pyyt?isin sulta ma mielell?in.?Min? rahaa itse omista en,?sen ?itini vie. Mut itsell?in?t?m? kaulakoru on kultainen.?Ota se, my?, l?hde pelaamaan.?
Rolla h?n vastasi hymyll? vaan.?Ja h?n tyhjensi pienen pullosen.?Tyt?n kaulakorun h?n suudelmin peitti.?Ja kun havahtui tytt? j?llehen,?Rollan oli el?m? j?tt?nyt.?Pyh?ss' suudelmassa h?n henkens? heitti.?Oli kumpikin hetkisen lempinyt.
PEIKON KOSTO
_J. J. Wecksell_
H?n vuoren k?tk?ss? kalkuttaa.?H?n kultaharkkoja valmistaa.?Ne ahjossa hehkuu, valkenee.?Ja h?n ??nin vihlovin laulelee:
Suku ylpe? valosta auringon?alas vuoriin meid?t sy?ssyt on.?Vihat peikkoin se kauheat kantaa saa:?sen myrkyin me tahdomme kukistaa.
Me k?tkemme kullan kallioon.?Se ihmiset viev? on turmioon!?Se k?tk?ss? vuorten valtavain?lep??, pohjassa kuilujen kuumottain.
Sen annamme kiehtoen kimmelt??.?Sen orjaks suku inehmon j??.?Sit? tavoitellen saaliikseen,?se valosta sy?ksyy pimeyteen.
Ly? kalvan se k?dest? sankarin?ja t?it? se suosii petturin,?se valaa lempehen myrkky??n,?ja sen vuoksi alttari h?v?ist??n.
Se viattomuuden vied? voi?ja uskon, joka suuria loi,?se mielen uljaan murtaen?veret hyyt?? nuoren syd?men.
Siis s?ihky sa kiiluvin kipunoin!?Ly? vasara kaikuissa kallioin!?K?y surmaan suku inehmon?ja meid?n, oi, maa taas kerran on!
KEV??N VALVEUTUMINEN
_émile Verhaeren_
Jo kiekuu kukko kaula ojonaan?ja h??rii kanatarha her??v?inen,?ja auringossa harhaa metti?inen?ja etsii, ennen aikaa, kukkiaan.
Pois maille Pohjan korppi hankkien?nyt huutaa j??hyv?iset k?he?sti.?Mut Flander toukot?ihin kiihke?sti,?k?y kylv?in alla ilmain sinisten.
Ja apila ja hein? vakoihin,?kuin kultahiekka, vierii verkallensa,?ja kiuru, toivon lintu, lauluinensa?se vastaa toukov?en toiveihin.
Ens kerran j?lkeen kolkon talvis??n?taas karjat laitumille samoilevat.?Kuin hullut vasikat ne kisailevat?p?in kentti? ja puita t?yt?iss??n.
On nousseet kyyhkylinnut lentohon.?Kuin ovat niiden siivet v?lkkyv?iset!?Maan pinta, ilma elon-t?ytel?iset?on sateesta ja armost' auringon.
KAKSI KUNINKAANLASTA
_émile Verhaeren_
Oli kaksi lasta kuninkaan.?Vesi eroitti heid?t toisistaan,?vesi syv?, ja silta ainoinen?niin oli h?m?r?n kaukainen.
He lempiv?t. Miksi? Siksi vaan,?vesi ett' oli syv?n? uomassaan?ja ett? he sillan ainoan?ties olevan ??rill? maailman.
KAKSINPUHELU
_Paul Verlaine_
Syyskylm?ss? vanhan puistikon?kaks varjoa esiin astunut on.
On kuollut ja sammunut katsehensa.?He hiljaa kuiskivat toisillensa.
Syyskylm?ss? tuuli suhisee,?kaks varjoa menneit? muistelee.
? Viel' lempemme vanhan muistatkos, sa?
? Mit? hyv?? entisen muistelossa?
? Sin? lausuit nimeni punastuen! Mun viel?kin unessa n??tk?? -- En.
? Ah aikaa ihanaa, onnellista, kun yhtyi huulemme! -- Mahdollista.
? Oli seesteinen taivas ja toivova sy?n.
? On toivo jo sammunut helmaan y?n!
He kulkevat vanhan puiston teit??ja y? vain on kuunnellut heit?.
SPLEEN
_Paul Verlaine_
Niin hehkuen ruusut palaa?ja muratti on tumma kuin y?.
Suru vanha mun valtaa salaa?ja syd?n kaivaten ly?.
Oli liian kirkasta silloin?yli maan, meren aaltoilun.
Min? pelj?ten odotan, milloin?olet julmasti j?tt?v? mun.
Olen v?synyt loisteesehen?ma mets?in, merien
ja tyhj??n lakeutehen?ja kaikkeen -- vain sinuun, ah en!
SUDEN KUOLEMA
_Alfred de Vigny_
I.
Kuun palavaisen ohi hattarat?kuin tulipalon sauhu kulkivat,?mut mets?in ??ret peittyi pimeyteen.?Me samosimme y?ss? hiljalleen?p?in kankaita, jotk' kasvoi kanervaa?ja nuorta kuusta kasteen-kosteaa,?kun vihdoin n?imme k?tk?ss' sammalten?me j?ljet saarrettujen susien.?Ja hengityst?mmekin pid?tt?in?me kuuntelimme, hiipein eteenp?in.?Kaikk' oli hiljaa, mets?t, lakeus,?vain viiritangon kuului vingahdus,?kun tuuli korkealla yli maan?se torneihin vain koski jaloillaan.?Mut laaksoss' yksin vanhat tammetkin?ne tuntui kietoutuneen unihin.?Kaikk' kulki sanatonna, mets?mies?kun joukostamme vanhin meille ties?sen kertoa -- h?n tarkoin seurannut?kun oli j?lki? ja tutkinut --?ett' ?sken susiparin poikineen?h?n siit? saattoi n?hd? kulkeneen.?Ja k?sin puukonkahvaa tapaillen?ja