Lyyra ja paimenhuilu

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Lyyra ja paimenhuilu, by Various
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Lyyra ja paimenhuilu
Runosuomennoksia
Author: Various
Translator: V. A. Koskenniemi
Release Date: December 23, 2006 [EBook #20166]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LYYRA JA
PAIMENHUILU ***
Produced by Tapio Riikonen
LYYRA JA PAIMENHUILU
Runosuomennoksia
V. A. Koskenniemi
WSOY, Porvoo, 1917.
SISÄLLYS:
Kauneus (_Charles Baudelaire_)
Ihminen ja meri (_Charles

Baudelaire_)
Haamu (_Charles Baudelaire_)
Kissa (_Charles
Baudelaire_)
Pöllöt (_Charles Baudelaire_)
Sokeat (_Charles
Baudelaire_)
Valo (_F. W. Bourdillon_)
Monte Mariolla (_Giosuè
Carducci_)
Lumisade (_Giosuè Carducci_)
Kysymys (_Fredrik
Cygnaeus_)
Yhdeksänvuotinen rauha (_Werner von Heidenstam_)

Lapsuusystävät (_Werner von Heidenstam_)
Ihme (_Werner von
Heidenstam_)
Sodanjumala (_Werner von Heidenstam_)
He kaksi
(_Hugo von Hofmannsthal_)
Ruusulle (_Friedrich Hölderlin_)

Vuorimies (_Henrik Ibsen_)
Rukous (_Johannes Jörgensen_)

Tanssiaisten jälkeen (_Detlev von Liliencron_)
Siinäkö kaikki?
(_Detlev von Liliencron_)
Lapsuuden ajoilta (_Detlev von
Liliencron_)
Syvä kaipaus (_Detlev von Liliencron_)
Illan tullen
(_Alice Meynell_)
Rolla (_Alfred de Musset_)
Peikon kosto (_J. J.
Wecksell_)
Kevään valveutuminen (_Émile Verhaeren_)
Kaksi
kuninkaanlasta (_Émile Verhaeren_)
Kaksinpuhelu (_Paul Verlaine_)

Spleen (_Paul Verlaine_)
Suden kuolema (_Alfred de Vigny_)

Loppuballaadi (_Francois Villon_)
KAUNEUS
_Charles Baudelaire_
Olen kaunis ma kuin uni kivinen vain
ja mun rintaani vastaan on
riutunut monta.
Mut lempeä mykkää ja loppumatonta
olen
ruokkinut rinnassa runoilijain.
Kuin sfinksi oon ikuinen arvoitus,
mull' on jääsydän, joutsenen
valkeus.
Vihaan liikettä, leikkiä linjojen
ja koskaan ma itkenyt,
nauranut en.
Ja mun muotoain ylpeää runoilijat
öin päivin niin hartaina tutkivat

ja mun ongelmaani he tulkita halaa.
Sillä vastaan hiljaista rakastajaa
iki-ihmeitä silmäni kuvastaa,

minun silmäni, joiss' ikikirkkaus palaa.

IHMINEN JA MERI
_Charles Baudelaire_
Meri, vapaa mies, on parahin ystäväs.
Kun katsot aaltoin ikuista
vyörinätä,
sa katsothan kuin itseäs, elämätä
ja omaa mittaamatonta
syvyyttäs.
Niin mielelläs sa itsehes syvennyt
ja kuvaas käsin ja silmin tapailet sa

ja usein hurjaa huutoa kuuntelet sa,
jok' on sun poves pohjasta
vyörynyt.
Niin ihmeelliset ootte te kumpikin.
Sa ihminen, sun syvyyttäs tunne
emme.
Meri, turhaan rikkauttasi tapailemme.
Te salaatte omanne
mielin kateisin.
Niin ootte käyneet vuodet tuhannet
te sotaa ilman sääliä, armontöitä.

Niin rakastatte kuoloa, kauhun öitä,
te veriviholliset, te veljekset!
HAAMU
_Charles Baudelaire_
Kuin enkeli kepein siivin
sun vuoteellesi hiivin,
yön tullen hämärän

sun uness' yllätän.
Sua suutelen, armahin, hienoin
ma suudelmin kuudan-vienoin
ja
kuin käärme kostehin
ja kylmin, petollisin.
Taas koitteessa kalpean aamun
näät väistyvän valkean haamun

tulen illalla jällehen.
Saa toiset lemmellä koittaa
sun nuoren olentos voittaa,
minä valtaan
kauhulla sen!
KISSA

_Charles Baudelaire_
Lepää, kaunis kissani, rinnallain
ja käpäliis kyntesi salaa.
Suo mun
katsoa, silmiis sukeltain,
missä malmi ja agaatti palaa.
Kun sormeni päätäsi sivelee
ja selkääs pehmeätä
ja kun väristen
käteni koskettelee
sinun ruumistas sähköisätä,
näen hengessä naiseni. Hänelläkin
sama katse on, peto suloinen,

syvä, kylmä kuin säilä viiltävin,
ja päästä aina jalkoihin
sama tuoksu niin hieno ja vaarallinen

ylt'ympäri ruskean ruumihin.
PÖLLÖT
_Charles Baudelaire_
Kuin kummat jumalankuvat
he istuvat rinnakkain
ali' oksien
tuuheain
tulisilmin, he uneksuvat.
He istuvat paikoillaan,
kunis saapuu ilta ankee
ja vinosti säteet
lankee
ja hämärä käy yli maan.
He viisaalle opettelee:
hyvä syrjään istahtaa,
miss' ei meluten hälyä
kansa.
Ken varjoa tavoittelee,
hän kiinni tyhjän saa.
Paras pysyä
paikoillansa.
SOKEAT
_Charles Baudelaire_
Oi sieluni, sa katso, hirveät
he ovat nähdä, melkein naurettavat,
he
käy kuin unissansa-kävijät
ja silmin tyhjin ilmaan tuijottavat.

On heiltä viety valo korkeuden,
mut ylös kuitenkin he katsoo aina,

ei katuhun he katsettansa paina,
he tähyy korkeutehen taivaiden.
He taivaltaa kuin maassa kuoleman,
miss' ainainen on yö. Ja
ympärillä
öin päivin laulut, kirot kaikuvat
ja iloihin on kiire ihmisillä.
Mut mielin järkkynein ma huudahdan:

Mit' etsii taivahasta sokeat?
VALO
_F. W. Bourdillon_
On yöllä silmiä tuhansin,
yksi päivällä ainoastaan.
Valo maailman
sammuu kuitenkin,
kun on aurinko jättänyt maan.
Tuhat valoa tuntee ajatus,
sydän yhden, muuta ei.
Mutta koska on
lähtenyt rakkaus,
koko elämän valon se vei.
MONTE MARIOLLA
_Giosuè Carducci_
Harjalla Marion, loistossa ylhäin ilmain
kypressit hartaina seisoo,
katsoen laaksoon,
miss' ohi usvaisten rantain vaieten kulkee
mahtava Tiber,
nähden allansa Rooman äänetönnä
aamua vuottain ja niinkuin
laumansa suuren
keskellä jättiläispaimenen, nousevan eessään
Pietarin kirkon.
Juokaatte harjalla aurinkoisen vuoren,
ystävät, viininne, jonneka
säteet aamun
kirkkaina taittuu! Hymyilkää: me kaikki
kuolemme kohta.

Antaos minulle vaan, kun lauluni lentää,
kuohuva malja, Lalage, ja
hento kukka,
antaos ruusu, min hehku ja tuoksu ja loisto
tuulehen haihtuu.
Huomenna kuolemme, niinkuin eilen kuoli
joita me lemmimme,
ystävistä kauas,
lemmestä kauas kalpeina varjoina käymme
kuoleman maille.
Kuolemme, mut ikiaikojen taakse kiertää
auringon ympäri Maa, yhä
helmastansa
uudet elämät nostain, uudet syttäin
kipunat yöhön,
elämät uusin lemmenliekkeinensä,
elämät uusin taisteluin ja haluin, --

uutten jumalten kunniaksi kaikaa
laulunsa uudet.
Syntymättömät, te käsihin joiden
soihtu se joutuu, jonka me
hukkasimme,
teidänkin vuoro on, lastenne, lastennelasten
kadota kerta.
Oi sinä Maa, minun aatosteni äiti,
haihtuvan henkeni äiti! Kuinka
paljon
tuskaa ja iloa lennätätkään vielä
ympäri päivän,
kunnes paeten pakkasta ja yötä
päiväntasaajan seutuvilla kerta

yksinäinen vaimo ja mies ypöyksin
elävät enää,
näkevät keskellä kuollehitten metsäin,
kuinka sa taakse jylhäin
vuortenharjain
hiljallensa painuin, ihana päivä,

iäksi sammut!
LUMISADE
_Giosuè Carducci_
Ääriltä harmajan taivaan pehmeät hiutalet lentää.
Kaupunki ääneti on,
tauonnut taisto ja työ.
Ulkoa kuulu nyt ei torisaksain kutsuvat huudot,

kaiut nyt laulujen ei kiirien katuja käy.
Tornista laskevat vaan tylyt
lyönnit raukeat tunnit
kaukaa kuin ääriltä yön, missä ei eloa oo.

Linnut ikkunalautahan lyö: tutut rakkahat henget
kuolleiden ystäväin
nyt luoksensa kutsuvat mun.
Kohta te ystävät armaat, oi kohta te
lempivät syömet
luoksenne saapuva oon,