Lyhyitä kertomuksia | Page 9

himmeni kuitenkin kauneuteni h?nen suloutensa rinnalla. Otsallaan asui liljan puhtaus, silmist??n loisti muistikukan hempeys ja poskiensa hohde oli ihana kuin iltarusko taivaalla. H?nen purppurahuuliltaan vaan ylevi? ajatuksia sanojen muodossa valui ulos maailmaan. N?inp? nuorukaisen, jonka kirkkaat silm?ykset impe?ni seurasivat. ?Oi ihana neiti?, saneli nuorukainen, ?sin? olet mun syd?mmeni valloittanut: sano, miten voisin sun rakkautesi voittaa?? Ja neiti vastasi: ?todistakoon el?m?si, ett? kalliimpana minua, kalliimpana kaikkea, pid?t synnyinmaasi ja taivaan: palvele uskollisesti totuutta ja is?isi maata, ja mun rakkauteni hell? on ij?ti oleva sun omasi.? S?ihkyvin silmin lupasi nuorukainen t?m?n ehdon t?ytt?? ja lemmen taivas kuvautui impeni ihanassa muodossa.
N?in puhui ruusunen; mutta h?nen vaiettuaan korotti peipponen ??nens? ja viserteli:
?Kallis on mulle tuhatj?rvinen Suomi, jossa synnyin, kasvoin. Siell? aamuauringon her?tess? virsi?ni virittelin, siell? tyyneen? kes?iltana yst?v?ni l?ysin. Istuin kerran tuuhean koivun oksalla ja sen koivun juurella lep?si j?ntev? nuorukainen. H?n silm?ili edess??n aukenevaa kivist? ja kaitaista tienpolkua. Huomasin silloin ilke?n noidan, joka pukeutui ihanan naisen haamuun ja, kantaen k?dess??n kultaista pikaria, t?ynn? heloittavaa nestett?, l?hestyi h?n hymyhuulin viatonta nuorukaista. ?Kaunis nuorukainen?, puhui h?n viettelev?ll? ??nell?, ?tule mun seuraani! Ylt?kyll?lt? tarjoan sulle iloa ja el?m?n nautintoa. Kostuta huuliasi t?ll? virvoittavalla nesteell? ja veri sukkelammin virtaa sun suonissasi, suloiset tunteet t?ytt?v?t syd?mmesi ja sin? saavutat verrattoman autuuden jo t??ll? maan p??ll?.? Nuorukainen katseli naista, ihmetteli h?nen ihanuuttaan ja kuunteli h?nen hurmaavaa puhettaan. Syd?mmeni vapisi ja min? varoittelin h?nt? tuskallisella ??nell?, vaan en tied?, lieneek? h?n kielt?ni ymm?rt?nyt. Hetken kuluttua h?n kuitenkin k??nsi silm?ns? j?lleen kaitaiseen polkuun ja saneli naiselle: ?En joudu seuraasi, ihana nainen, sill? katso, tuolle polulle on minun rient?minen, siell? helmi on etsitt?v?n?, jonka nimi on Suomen onni.? ?El? hulluttele, nuorukainen?, puhui nainen, ?j?t? se toimi muiden huostaan, sill? sit? helme? et kuitenkaan voi l?yt??; suotta vaan kuluttaisit ihanan el?m?si tuskissa ja vaivoissa. Tuolla polulla s? kompastut ter?viin kiviin, orjantappurat ja ohdakkeet sun jalkasi haavoittavat ja risut piirt?v?t verisiin naarmuihin sun kauniit kasvosi. Heit? tyhj?t tuumat ja tule mun seuraani! Katso, ruusut ja kukkaset heloittavat sill? tiell?, jolle sua saatan.? Mutta nuorukainen katsoi vakaasti naiseen ja vastasi jyrk?ll? ??nell?: ?Luovu minusta, viekas nainen; sill? huomaanpa jo valheen huulillasi asuvan.? N?in sanottuaan, nousi h?n yl?s ja astui kaitaista polkua kohden. Samassa ilmestyi t?lle polulle impi, suloinen kuin mets?n vaalea vanamo, nuori ja raitis kuin kev?inen kukka. T?m? impi oli Suometar. H?n loi kirkkaat silm?ns? nuorukaiseen ja toivon s?de v?lkkyi niiss?, kun h?n, ojentaen k?tens? nuorukaiselle, lausui: ?el? ep?ile jalo nuorukainen, vaan ole uskollinen ja vakaa, niin jalkasi ei horjahda eik? voimasi uuvu!? Ja Suomettaren turvissa astui nuorukainen urheasti katalata polkua. Mutta noita-akka vihan vimmassa viritti joutsensa ja t?ht?si heid?n j?lkeens?, vaan myrkylliset nuolet eiv?t en?? nuorukaista saavuttaneet. Silloin min? riemuitsin ja s?velsin ilovirren, enk? muistanut sin? y?n? levollekaan menn?.?
Kaikki, sek? kukkaset ett? linnut, yhtyiv?t nyt peipposen viserrykseen ja lauloivat: ?El?k??n ja vaurastukoon ihana Suomi! Sen jalo luonto her?tt?k??n eloon jaloja tunteita ihmisten povissa!?------
Kokonainen kukkais-sade putosi ?kki? Niilon kasvoille. H?n aukasi silm?ns? ja kavahti yl?s, eik? tiennyt viel? oliko h?n nukahtanut taikka oliko h?n todellakin ollut Tapiolassa. Mutta kaksi pient? k?tt? laskettiin takaap?in h?nen silmilleen ja tuttu ??ni kuiskasi:
--Arvaa, Niilo, ken sun her?tti!
--Eih?n tuo liene vaikea arvata, lausui Niilo, samalla kun tarttui kiinni noihin k?siin ja veti niiden omistajan rinnalleen istumaan.
--Hiljaa mies, torui Katri, luuletko minulla olevan aikaa t??ll? joutilaana oleskelemaan.
--Mihink?s sinulla on kiire?
--T?ytyy menn? lehmi? hakemaan. Is? k?ski vaan sanomaan sinulle, ett? meid?n t?n? iltana olisi ment?v? nuotalle.
--Sit? olen min?kin v?h?n arvellut. Tulethan sin? minun venheeseni?
--Ei ole tietoa. Olethan k?ynyt niin vakaaksi ja totiseksi, ett? sua v?hitellen rupee ihminen pelk??m??n.
--Katri!
--Niilo!
--Tuo oli sinulta leikki? vaan.
--Ei ollutkaan se leikki?, vaan aivan t?ytt? totta. Mutta el? viivyt? minua, kun on muutenkin kiire. Hyv?sti nyt! Tule hyviss? ajoin!
--Hyv?sti Katri! Kyll? tulen!
Katri katosi puiden ja pensaiden taakse ja kohta sen j?lkeen kuuli Niilo h?nen hele?n ??nens? kaikuvan mets?ss?.
--Ptrui lehm?ni, ptrui piikani, ptrui Mansikki, ptrui Mustikki, ptru-- ptru--u u--ui! Ptrui kotiin, ptrui sy?m??n, ptrui juomaan, ptru--ptru-- u--u--ui.
Lehm?n kello kuului loitompaa ja Katri meni siihen suuntaan, v?h?n v?li? kutsumushuudollaan lehmi? houkutellen. N?m? pian tulivatkin h?nt? vastaan, kellokki edess?, muut j?less?. Mansikki, joka kelloa kantoi kaulassaan, oli Katrin nimikko. Sit? h?n ensimm?iseksi silitteli ja taputteli, siit? h?n my?skin ensimm?iseksi koivun vihdakkeella kaikki k?rp?set pakosalle ajoi. H?nen t?t? tehdess??n, k??nsi lehm? hitaasti p??t?ns?, katsoi suurilla tummilla silmill??n vakaasti nuoreen hoitajaansa ja sanoi ?m??--?h?, joka sen kielell? tarkoitti samaa kuin ?suuri kiitos!?
Nuotta oli jo vedetty, raskas ty? oli p??ttynyt ja saalis, suuri joukko kiilt?vi?, pieni? muikkuja, oli veneen pohjalla. Niilo ja Katri olivat kahden toisessa veneess?; toisessa taas oli Katrin is? er??n palvelustyt?n kanssa. Paluumatkalla tahtoi Katri soutaa, pysy?kseen l?mp?isen?, sill? h?n oli nuottaa tarpoessaan kastunut. Niilo asettautui sent?hden per??n.
Y? oli jo tullut. Se oli noita juhlallisia, lumoavia kuutamo-?it? Elokuun loppupuolella. Syv? hiljaisuus vallitsi kaikkialla, ei hiiskahdustakaan kuulunut, ei l?helt? eik? loittoa, muuta kuin airojen tahdinmukainen kolke. Saarissa ja niemekkeiss? ei pienin liikahdus, ei lehdenk??n v?r?ys h?irinnyt mets?n asujainten rauhallista y?unta. Tummansinisell? taivaalla