Lukinverkkoja

A free download from http://www.dertz.in


Lukinverkkoja

The Project Gutenberg EBook of Lukinverkkoja, by Harriet Beecher
Stowe This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Lukinverkkoja Pieniä tomupiiloja jotka kotionneamme haittaavat
Author: Harriet Beecher Stowe
Release Date: November 8, 2005 [EBook #17033]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
LUKINVERKKOJA ***

Produced by Tapio Riikonen

LUKINVERKKOJA
eli

Pieniä tomupiiloja jotka kotionneamme haittaavat
Kirj.
MRS. HARRIET BEECHER STOWE
"The Chimney Corner'in" mukaan suomentanut N. N.
G. W. Edlund, Helsinki, 1880.

Esipuhe.
Jokapäiväisessä elämässä sattuu, niinkuin itsekukin tiedämme pieniä
epäkohtia, jotka haittaavat kotielämän onnellisuutta, sekä toiselta
puolelta suotuisia pieniä seikkoja, jotka kotielämää sulostuttavat.
Edelliset ovat käsiteltyinä "Pieniä Reposia," ja jälkimmäiset "Pieniä
kodinhaltijoita" nimisissä kirjoissa; mutta tapahtuuhan usein,
parhaimmiten järjestetyssä kodissakin että, sittenkun kaikki on siistittyä
ja sirkeätä, keksii tarkkaava silmä sentään sieltä, täältä jonkun
hämähäkinkudoksen, joka ensin ei huomioon pistänyt. Niin mekin ehkä
likemmin itsemme tutkimisen jälkeen voisimme havaita kuinka joku
ajattelemattomuuden taikka ennakkoluulon lukki jossakin sydämemme
sopukassa on kutonut verkkoaan, jota emme ole huomanneet
"laastessamme oman huoneemme edustaa puhtaaksi", mutta joka
meissä sentään on siittänyt pienen hidastuttavan tomun-piilopaikan.
Semmoisia tomun-piilopaikkoja ovat:
1) "Se ei käy laatuun!"
2) Väärä käytöstapa palkollisia kohtaan.
3) Huolimattomuus.
4) "Ei ole hauska!"
5) Nuorten ilon kadehtiminen.

6) "Se on muodin mukaista!"
7) Milloin joku on hyvin puettu?

Alku-johdatus.
"No, mitä aiot tehdä häntä auttaaksesi?" sanoin minä vaimolleni.
Viimeksi mainittu oli juuri astunut huoneesen, puhuteltuaan nuorta,
kalpeaa vaimonpuolta, joka oli puettu vaalahtaneesen mustaan
hameeseen ja oli tullut minua tapaamaan siinä hyvin tavallisessa
luulossa, että ma olin "The Atlantic monthly" sanomalehden toimittaja.
Sivumennen sanottuna tuottaa tämä lavealle levinnyt erehdys minulle,
Risto Crowfieldille moninaisia kirjoituksia, jotka oikeastaan eivät ole
minulle, ja joita yhtä hyvin voisi osoittaa "Ukolle kuussa", taikka
jollekulle yhtä yliluonnolliselle olennolle. Kuitenkin nuo kirjeet usein
saavat sydämeni pakottamaan -- ne kertoivat maan ihmisistä jotka
tekevät työtä ja surevat ja tarvitsevat apua; ja on kovasti katkeraa saada
apuun kutsumuksen, kun tietää olevansa kykenemätön auttamaan.
Tuossa, esimerkiksi, on kirje, päällekirjoitus tehty, sievällä naisen
käsialalla -- siinä on tuo vanha tarina: hän on köyhä, hän pyytää apua
niiltä, jotka ovat köyhemmät ja avuttomammat häntä itseään. Hän on
koettanut neulomistyöllä ansaita elatuksensa, mutta hän ei sillä voi
kyllin ansaita; hän on yrittänyt opettajattareksi vaan hän ei saa oppilaita,
ei opettajapaikkaa; viimeksi on hän tehnyt koetuksia kirjallisuuden
alalla -- niin monihan sillä tavalla leipänsä ansaitsee! -- ja nyt on hän
kirjoittanut muutamia "vähäisiä koetuksia", joita hän lähettää pari
vaatimatonta näytettä, ja pyytää meidän arvosteluamme tietää, voisiko
hän toivoa taattua tulevaisuutta tuolla alalla. Me tarkastelemme sivuja
hänen kirjoitelmissaan ja jo ensi silmäyksestä huomaamme tämänkin
yrityksen mitättömäksi ja epätoivoisina kysymme itseltämme: "Mitä on
hänen kanssaan tekeminen? Mihin kelpaa hän?"
Tuommoinen tapaus oli nyt esillä tutkimisen ja käsittelemisen alaisena;
se ei nyt ollut itseään esittänyt meille kirjeen muodossa, vaan oli,

niinkuin äsken sanoin, tullut nuoren, kalpean naisen haamussa, ja
haahmo oli puettu tuohon kuluneesen surupukuun, joka niin surkeasti
samalla kertoo sekä sydän-surusta että elatuksen-murheista.
Tavallisesti ma jätän nuo tapaukset vaimoni käsiin, ja tunnustaa täytyy,
että hän panee melkoisen osan ajastaan ja kuluttaa ahkerasti
kengän-kantojaan vapaatahtoisia sitoumuksiaan täyttääkseen
toimituskonttorin johtajattarena apua-tarvitsevain hyväksi.
Ken mainitsee rahanantoa köyhille? Mitä rahat ovat sen suhteen kuin
osanottavaisuus, aika, ajatukset ovat -- sen suhteen että vieritämme
heidän huoli-taakkansa omille hartioillemme? Ne jotka pääsevät
jokaisesta, joka heidän sydänovillensa kolkuttaa yhden
viidenkymmenen dollarsetelin antamisella, ne pääsevät helpolla.
Vaimoni oli mitä ystävällisemmällä äänellä ja käytöksellä ilmoittanut
tälle ystävällemme ett'eivät hänen vähäiset kokeensa, vaikka olivat
jotenkin sievätekoiset, kumminkaan voisi miellyttää lukuisampaa
yleisöä -- ettei niillä ollut enemmän voimia leivän hankkimiseen
hänellä kuin kesäperhosella auran vetämiseen; ja vaadittiinpa vaimon
koko päättäväisyyden mahti selvittämään tuota varmaksi
apuatarvitsevalle. Noin ollen on varmuus, ainoa suurin kysymys minkä
tuolle raukalle voimme osoittaa.
Surullista oli nähdä, sanoi vaimoni, sitä varjoa, joka synkkänä laskeutui
hänen surkastuneille kasvonjuonteillensa, kun tuota varmuutta hänelle
tyrkytettiin. Kovaa on hukkuvan nähdä heikon varren, johon hän
viimeiseksi on kätensä puututtanut, juurineen irtautuvan maasta; kovaa
on, kun seisoo yksin elämän polulla, kuulla viimeisen jäljellä olevan
rahansa julistettavan vääräksi. Tiesin, etten sietäisi katsoa noita kasvoja,
joille oli tuo tuskan harso toteutunut, ja sentähden, pelkuri kuin olen,
panin senkin taakan, kuten usein sitä ennen, vaimoni olalle.
"Mitä voimme tehdä häntä auttaaksemme?" sanoin.
"En todellakaan sitä tiedä," vaimoni vastasi miettiväisen näköisenä.
"Eikö hän voisi saada opettajattaren paikkaa tuossa Tauntonin

koulussa?"
"Mahdotointa; Herbert sanoi että jo oli ollut kaksitoista hakijaa."
"Etkö voisi hankkia hänelle neulomistyötä? onko hän käsistään
tekevä?"
"Hän on kyllä koettanut sitäkin, mutta hän ei siedä ompeluksen ääressä
istua myötäänsä; hän saa pistoksia ja alkaa rykiä, ja sitäpaitsi on tohtori
kieltänyt häntä siitä."
"Onko hänellä kelvollinen käsiala?"
"Vaan keskinkertainen?
"Muuten,"