Lukemisia lapsille 2 | Page 2

syvyyksiin.
?l' pet? yst?v??,?Vaan uskolliseks' j??.
Jos veljeskin sun j?tt??.?S? pysy j?rkkym?tt?!
Oo hyv?, armeljas;?Ilolla leip?s taita,
Ja ?ll?s olko saita?S? k?yh?? auttaissas.
Oo uljas! Voiton vie?Se yksin, jonka tie
K?y urhoty?t? kohti,?Ken vaaran kest?? tohtii
Ei oksall' omenaa?Niin v?iky yl?h?ll?,
Ett'et s? pyrkim?ll??Sit? vihdoin k?siis saa.
Kas kotkaa, riemuiten?Mi lensi ylh??llen;
Vaikk' ilmaj?rven selk???Se soutaa, ei se pelk??.
Vaan h?nkin alussaan?Sun laillas oli hento,
Ja nyt sen huima lento?Ei mahdu maailmaan.
Vaan ?l? lent?iss?s?Pois vaihda syd?nt?s.
Oo kerskausta vailla?Ja n?yr? koivun lailla,
Mi kaunis paikallaan?N?yr?sti aina muistaa,
Ett' tuhansista puista?H?n mets?ss' yks' on vaan.
Is??si tottele?Ja kunnioita! Se
Se k?y niin sujuvasti,?Kun teet sen iloisasti.
Ja ?itis rukoilus?Sull' olkoon pyh? aivan;
Palkitsee ?idin vaivan?Vain lapsen rakkaus.
Maan p??ll? oppi on?Suur'valta verraton;
Siis kuule opettajaas.?H?n valon luo sun majaas.
Noudappa neuvot vaan?Sa harmajalta p??lt?;
Puu suojaa myrskys??lt??My?s taimet juurellaan.
Ja luota Jumalaan,?H?nt' usko ainiaan.
Kun elon tyrskyt pauhaa,?S? etsi H?lt? rauhaa.
Sit' ilman tyhj?? ty?s?On, riemus raukee aivan
Ja usko, toivo taivaan,?Hyveet ja oppi my?s.
Ja is?nmaatas sa?Hartaasti rakasta,
Vaikk' usein poljetulta?N?ytt??pi Suomi kulta.
Sen kasva etehen,?Sen el? aattehille,
Ja henkes anna sille,?Jos Herra sallii sen.
Siis ollos riemukas,?S? leikin kuningas,
Ja heloita kuin kukka,?Kuin vehmas nurmen nukka.
Kev??si ihana?Kes?lles kukat luokoon,
Syksylles heelm?t tuokoon!?Sen suokoon Jumala!
TYT?LLE.
[Kuva] S? kev??n lapsi virkku,?S? armas pienoinen,?Niin keve? kuin sirkku?Tai leivo suloinen,?S? kasva nyt, kuin koittaa?Kev?imen s?tehet,?Ja mehil?inen soittaa?Ja hypp?? hyttyset.
S? kasva vapahana,?Sirona, siteitt?,?Kuin koivu solakkana?Kohoopi mets?ss?;?H?n pitk?n vartalonsa?Taivasta kohden luo,?Juo ilmaa janohonsa,?Huvia meille suo.
Kas varpusta, sen kieli?Vilussai visert??,?Pahoittaa karvas mieli,?Mut ilo vieh?tt??.?Nopeesti anteeks anna,?Hitaasti vihastu,?Murhetta muiden kanna,?Ilosta ihastu.
S? kehr??, kudo, soita?Ja laula riemuisna,?Ei ty? sun ihanoita?Kasvojas kalvenna.?Sun ulkonainen suhtas?Kuitenki halvemp' on,?Mut syd?n hyv?, puhdas?Se kallein olkohon.
Se tied?, ett'ei luonut?Saa Luoja alhaiseks,?Kuin h?n on tulla suonut?Sun siev?ks tytt?seks.?S? lemmi is?nmaata,?Hyvyytt?, valoa,?S? n?kyville saata?Ylev??, jaloa.
S? lemmi niinkuin p?iv?,?Mi sumut haihduttaa,?Kuin kev?t enn?tt?iv?,?Mi kukat kasvattaa.?S? lemmi niinkuin kaste?Aamulla ruohossa,?Mi kuivuu p?iv?? vasten,?Mut auttaa kasvua.
Maailman korskeilua?S? karta ainiaan,?Se vahingoittaa sua,?S? vartu parempaan?S? oikeasta v??r??Tarkasti eroita.?Sull' ylev? on m??r?:?Ij?inen kunnia.
Hyvyys on kaunistusta?Parasta laadultaan,??l' yht??n imarrusta?S? ota kuullaskaan.?On tuoksu neilikalla?Enemm?n vieht?v?,?Ja ruusu kunnahalla?On kauniimpi kuin s?.
Ja jospa saanut oisit?S? loiston auringon,?Ja omistaa jos voisit?Tuhanten suosion,?Mut syd?n jos vain sulla?Ois kova, katkera,?S? kuinka voisit olla,?Jumalan lapsena.
Sen t?hden lapsi virkku,?S? armas pienoinen,?Niin keve? kuin sirkku?Tai leivo suloinen,?S? pysy Luojan lasna?Ja kasva, kukoista,?Ja tuoksu autuasna?Eloa ikuista.
KALLIS KYSYMYS.
Tied?tk? mik? se kysymys on, joka tunkee l?pi taivaan ja maan, el?m?n ja kuoleman? Mitk? ne sanat ovat, jotka alkavat matalan k?tkyen vieress?, eiv?tk? syv?n haudankaan partaalla vaivu, vaan kaikuvat viel? kaukana siint?v?ss? iankaikkisuudessakin? Ne ovat ainoasti kaksi pient? sanaa, ja kuitenkin k?tkev?t ne el?m?n ja haudan salaisuuden:
Rakastatko minua?
Rakastatko minua? kysyi kerran ?itisi, kuin h?n kumarruksissaan istui pienen k?tkyesi vieress?, katsellen sinua lempe?sti loistavin silmin. Sin? et voinut vastata, sill? et tainnut puhua, mutta ehk? taisit jo hymyillen ojentaa pienet k?tesi ja katsoa ?iti?si silmiin; h?n ei vaatinut enemp??, h?n tiesi jo vastauksesi: totta ma sinua rakastan! Onnellinen ?iti! Onnellinen lapsi! Ell'ei h?n suloisesta hymyilyst?si olisi lukenut vastausta kysymykseens?, olisi h?nen poskensa vaalenneet, syd?mmens? hyytynyt, ja surusta olisi h?n vaipunut kuolemaan. Mutta nyt h?n tiesi mit? tahtoi tiet??, nyt h?n tiesi kaikki, ja kantoi sitte tyytyv?isen? kaikki k?rsimykset. H?n oli palkkansa saanut; vaatiko h?n muuta?
Kuin kasvoit isommaksi ja heitit k?tkyesi, kohtasi sinua taas sama kysymys kodiltasi, kaikilta yst?vilt?si: rakastatko meit?? Jos et heit? rakasta, ei ole kotisi en?? sinun kotisi, yst?v?si j?tt?v?t sinut ja ymp?rill?si on tyhjyytt?, tyhjyytt? omassa syd?mmess?si. Mutta jos heit? rakastat, on kaikki iloista ja suotuisaa, virheesi suodaan sinulle anteeksi rakkautesi t?hden, ja silloin et tahdo rikkoa.
Niin on aina ja joka paikassa. Tied?tk? mink? t?hden maamme kes?ll? on viheri?inen ja miksi se meille antaa kodin, vaatteet ja ruoan? Kaikki on Jumalan lahjaa, mutta maamme viheri?itsee ja kantaa hedelm?n rakkaudessamme. Jos me sit? ylenkatsoisimme ja hylk?isimme k?yhyytens? t?hden, se ei ik?n? viheri?itsisi, kuten ennen. Se muuttuisi suuren Novaja Zemla saaren kaltaiseksi, joka on tuolla kaukana j??meress?; siell? p?iv? paistaa puolen vuotta lakkaamatta, eik? siell? kuitenkaan kasva ainoatakaan puuta, ei ruohoa, ja koko maa on ij?isen lumen alle haudattuna. Taikka muuttuisi se suuren Sahara-aavikon kaltaiseksi, joka on kaukana Afrikassa; siell? ei koskaan ole talvea eik? koskaan pakkasta, ja kuitenkaan ei ole siell? puita eik? kukkia, ainoastaan polttavaa hiekkaa ja er?maan kuumat tuulet.
Kun k?yh? paimentytt? k?velee mets?ss?, kuulee h?n kev?ttuulten huminan puitten lehdett?miss? oksissa, ja silloin koivu h?nelt? kysyy: rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa paimentytt?. Silloin tunkee ilon v?ristys koivun sisimp??n ytimeen, mehu kuohuu kuoren alla ja lehtisilmikot puhkeavat oksiin. Samaten peltokin kysyy kynt?j?lt?: rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa kynt?j?. Silloin it?? pelto, ja viheri?itsev?t oraat kuiskaavat toisilleen iltatuulessa: kasvakaamme pitkiksi ja uljaiksi, tuottaaksemme upeita t?hki? yst?v?llemme leiv?ksi!
Aivan samoin sanoo laiva merimiehelle: rakastatko minua? Totta kaiketi, vastaa merimies. Silloin levitt?? laiva purjeensa, sanoen tuulelle: joudu, joudu, yst?v?ll?ni on kiire, h?n haluaa kotiin, satamaansa! Ja tulinen rauta ahjossa sanoo sep?lle: rakastatko minua? Sep? kysymys! huudahtaa sepp? ja alkaa takoa, ja tuo kova, vahva rauta notkistuu kuin pajuvitsa h?nen taitavissa k?siss??n.
Vilppu istui kerran l?ksyinens?, haukotellen, jolloin kirja kysyi h?nelt?: rakastatko minua? En toki, vastasi Vilppu. Silloin kaikki kirjaimet hyppim??n h?nen edess?ns? kuin hyttyset p?iv?npaisteessa, ja h?n haukotteli haukottelemistaan koko nuoruutensa