Lukemisia lapsille 1 | Page 7

sitte palasi Ahasverus
metsältä, laukku täpö täynnä teyrejä ja jäniksiä. Onhan helppo arvata,
että siitä tuli ilo ja ihmetteleminen, kun hän niin odottamatta sai
takaisin isänsä, jota ei ollut enää koskaan toivonut näkevänsä.
Vieras herra viipyi tuvassa kolme päivää, ja pitkät neuvottelut siinä oli,

mitä nyt olisi tehtävä. Ahasveruksella oli suunnitelma heti valmiina, ja
vähän arveltuaan suostui siihen hänen isänsäkin. Ja tällainen se oli:
Jo samana kesänä osti vieras herra koko sen entisen salon ja toi sinne
monta sataa työmiestä louhimaan kiviä, kaivamaan perustusta ja
rakentamaan kartanoita. Vuoden päästä oli siinä suuri, kaunis rakennus,
jota kyllä kävi verrata ruhtinaalliseen linnaan, ja ympärillä pieniä,
punaisiksi maalattuja tupia, jossa ahkerat työmiehet asuivat vaimoineen
ja lapsineen. Suureen kartanoon muutti ensin se vanha herra ja sitte
Ahasverus ja Ester, joista nyt oli tullut herra ja rouva; mutta mummo ei
tahtonut muuttaa, hän mieluisemmin asui vanhassa tuvassaan, jossa nyt
olikin paljon lämpimämpää, parempaa ja mukavampaa kuin ennen.
Siellä he kaikki elivät hyvin onnellisina ja elävät vielä tänäkin päivänä.
Ahasveruksesta on tosiaankin tullut suuren valtakunnan kuningas,
nimittäin koko sen avaran salon, mutta se salo on nyt kukoistavana
maana, jossa pellot, niityt ja kylät ihastuttavat matkamiehen silmää.
Vanha Viherö seisoo siellä vielä yhtä jäykkänä, viheriänä ja vakavana,
kuin aina oli ollut, ja sen juurelta kuohuu vuoren kuninkaan lähde, joka
nyt on kauniina suihkukaivona, ja ympärillä seisoo nuori, kaunis metsä,
joka oli kasvanut yhdessä Esterin ja Ahasveruksen kanssa.
Äskettäin ajoin minä siitä ohitse, ja olisipa teidän pitänyt olla mukana.
Mummo istui ihan valkopäänä auringonpaisteessa vanhan tuvan edessä,
ja vieras herra istui ruohopenkillä hänen vieressään ja luki raamattua.
Ahasverus juuri tuli suurelta suolta, joka nyt oli kaikkein kauneimpana
viljavainiona, ja Ester istui kahden pikku lapsen kanssa niin iloisena ja
levollisena talon rappusilla. "Katsokaas, lapset," sanoi hän, "tämä on se
suuri metsä, jota me ennen lapsina opetimme lukemaan Jumalan sanaa.
Jumalan suuri kirja on edessämme avoinna kesän vihreydessä; hänen
pyhä sanansa on kirjoitettuna sekä raamatussa että myöskin puiden
lehdillä, lähteen kirkkaassa vedessä, järven pikku laineissa ja taivaan
purjehtivissa pilvissä. Kas, nyt kumartelee ja humisee taas nuori metsä
aamutuulessa. Ymmärrättekö sen tarkoitusta? Se kiittää ja ylistää
Jumalaa."
KAKSI PUROA, TOINEN KOVAAN KOHISEE, TOINEN
SIEVÄÄN SOHISEE.

"Puro on niin kummallinen", sanoi Juhani; "näyttää ihan kuin hänellä
olisi jotain minulle sanomista. Joka kerta kuin teen salpauksen häneen
pienillä kivillä, saadakseni laivani syvempään kulkuväylään, räiskyttää
hän vettä silmilleni, lorisee, ihan kuin hän tahtoisi sanoa: kuule minua!
kuule, mitä minulla on sanomista! Niin, hyvä on haastella, kun puhuu
kieltä, jota ei kukaan ymmärrä."
"Tiedätkö", sanoi Hilja, "juuri niin on minunkin puroni laita. Kuin minä
pasikoin siinä ja pesen nukkeni vaatteita, niin näkyy minusta niinkuin
joku kurkistaisi vedestä minulle vastaan, nyykähyttäisi päätään ja
sanoisi: "minä tiedän jotain, jota sinä et tiedä!"
"Sinä näet oman kuvasi vedestä", sanoi Juhani.
"Niinkuin en minä sitä tietäisi", vastasi Hilja närkästyneenä. "Mutta sen
sanon sinulle, että purossa on ihan eri tyttö, ja minusta tuntuu niinkuin
olisimme sisaria. Kuin minä avaan suuni, niin tekee hän samoin, mutta
kuin minä sanon jotain, on hän vaiti."
"Se on Ahdin pieni tytär", sanoi Juhani. "Varo itseäsi. Jos hän on
isäänsä, ottaa hän sinua jalasta kiinni ja vetää sinun veteen."
Hilja ei tähän vastannut mitään; hän oli pahoillaan.
"Elä toki ole pahoillasi, Hilja", sanoi Juhani. "Meidän puromme ovat
niin lähellä toisiansa, että ne varmaan tulevat samasta lähteestä. Ne
ovat kenties sisaruksia. Minun puroni on isompi ja voimakkaampi kuin
sinun, ja kohisee välistä rajusti; sentähden annan minä sille nimen:
Kohiseva."
"Minun puroni on pienempi ja sävyisempi", sanoi Hilja. "Se sohisee
niin lempeästi, kuin ilta on tyyni ja hiljainen, ja sentähden olkoon
nimensä: Sohiseva."
"Se on hyvä!" sanoi Juhani. "Kohiseva on minun veljeni ja Sohiseva
sinun sisaresi. Lysti on, kun molemmilla on nimet."
"Tiedätkö", sanoi Hilja, "Kohiseva ja Sohiseva ovat ihan kuin kaksi

pientä lasta. Mihinhän ne sentään joutuvat, kuin täältä lähtevät!"
"Ne menevät avaraan maailmaan", sanoi Juhani. "Tule, niin seuraamme
heitä matkallansa. Sinä käyt pitkin Sohisevan rantaa ja minä taas
seuraan Kohisevan rantaa, ja kuin niitten tiet loppuvat, palajamme
takaisin."
"Mennään, mennään! Odota vain, jahka minä hyppään kotia ja noudan
voileivän", sanoi Hilja.
"Tuo minulle sitte myöskin!" sanoi Juhani.
Hetken kuluttua tuli Hilja takaisin voileivät muassaan. "Hyvästi nyt",
sanoi hän. "Hyvästi, hyvästi", sanoi Juhani. Ja niin he läksivät matkalle
kumpikin seuraten oman puronsa vartta, Juhani Kohisevan ja Hilja
Sohisevan rantaa.
Mutta nyt jakaantuu satu kahteen kertomukseen, toinen Sohisevasta ja
toinen Kohisevasta. Minkä näistä ensin kerromme? Kenties Hiljasta ja
Sohisevasta?
Hilja meni ja puhui purolle: "sinä pieni lapsi, joka vielä makaat
kehdossasi, mitä sinustakin maailmassa tulee? Kulje hiljaan ja kiltisti,
rakas puroni, ja anna minun tietää kohtalosi, kuin kasvat isoksi."
Hilja kulki yhä eteenpäin ja puro juoksi hiljaan räiskyttäen kirkasta
vettänsä rantojen kukkasille. Sill'aikaa joi se niittyjen nesteitä ja söi
kukkasten juuria ja kasvoi niin yhä isommaksi. Ja mitä isommaksi se
tuli, sitä kirkkaampi ja tyynempi sen vesi, sitä kauniimpi sohinansa ja
sitä vihreämmät rantansa. Viimein laski se tyyneen ja kirkkaasen