Liv | Page 6

halki
muiden mustalaisten kanssa, lumessa ja tuiskussa nappeja
kaupittelemassa. Se on naurettavaa tämä -- eilen noin -- tänään näin.
Etpä en sikertaa lyö korttia mustalaisen kanssa, Gunnar Haugen, mutta
ole varoillas ett'et nyt saa 'Mustaa Pekkaa'. Saat sekoittaa kuinka paljon
tahdot ja pitää tarkasti silmällä, mutta kenen luulet saavan pampun ja

voittavan pelin -- se olen minä, minä, etkös ymmärrä, sinä roisto!" Hän
sylki Gunnar'in jälkeen, pyörähti ympäri saappaan korolla, nauroi,
ojensi itseään suoraksi ja heittäysi taas sänkyyn.
Kaksi päivää sen jälkeen oli Aslak täydessä työssä Haugen'issa. Gunnar
oli murtamassa itselleen uudispeltoa. Aslak oli pannut kiviä ja rankoja
työntö-kärryihin ja sysäsi niitä aidan viereen, sinne kaataakseen, kun
hän kuuli vihellyksen takanansa. Hän kääntyi ja aidan toisella puolella
seisoi eräs akka kurkistamassa. Hän oli pieni ja kyyryselkäinen,
muutamat pörröiset mustanharmaat suortuvat näkyivät huonon huivin
alta, johonka koko pää oli kääritty. Otsansa oli matala, kulmakarvat
tiheät ja ulospistävät ja niiden suojassa oli kaksi ympyriäistä, mustaa
silmää, jotka varmaan sinua katselivat, vaikk'et koskaan voinut niitä
kohdata omillasi, jotka milloin vaipuivat syviin koloihinsa, milloin
ikäänkuin vierivät ulos sinua vastaan. Nuo silmät olivat kissan silmäin
kaltaiset, kimalsivat kuin tulipallot pimeässä ja peloittivat sinua,
vaikk'et itse tietänyt miksi. Muuten vaimo näytti siltä, kuin olisi
kuljeskellut sekä myrskyisellä että hyvällä säällä, sekä auringon
helteessä että tuiskussa, niin tuntureilla kuin meren rannalla; sillä kovat,
terävät kasvot olivat ilmasta ihan tummanruskeat. Mutta hän näyttikin
siltä, kuin kestäisi talvi-yön kylmyyttä ja tuiskut tunturi-lakeilla, Sillä
kun hän hyppi eteenpäin sauvansa nojassa, laihana ja kuihtuneena, oli
ikäänkuin veretöin varjo olisi käynyt tietä myöten, johonka ei pahat
säät eikä ilmat puuttuneet. Aslak tunsi vaimon, sillä samassa katsahti
hän sitä paikkaa kohti, jossa Gunnar seisoi kaivamassa. Meni sitten
akan luo.
"Tervetullut palvelukseen, poikani", sanoi akka irvistellen ja
naurahtaen.
"Kiitos, äiti, mutta sinun täytyy astua alemmas, muuten hän voi sinua
nähdä, tuo vanha pässinpää tuolla ylhäällä. Kuten arvannet, olemme
jutelleet monta lystillistä sanaa keskenämme".
"Vai niin! -- hän ei sinua tuntenut? Mitenkä hän sinua vastaan-otti?
Eikö hypähtänyt hän pystyyn kuin kyykäärmeen pistämänä, nähdessään
sinua? Eikö hän kättänsä ojentanut, tarttuakseen sinun rintaasi? Ha --
haa -- jos olisi tietänyt sinun kuuluvan hänen sukuunsa, niin olisi lyönyt

sinut kuoliaaksi kiveen jalkojensa juuressa". Ja vanhan eukon silmät
säkenöivät.
"Minä koetin salata kasvojani niin hyvin kuin mahdollista, mutta hän ei
pitänyt silmistäni".
"Kaiketi ei -- hän tunsi ne kohta, mutta nyt kosto sua perii, Gunnar
Haugen! Luulit kai että vanha Guro oli maan mullassa jo aikoja sitten,
mutta hän on sinua seurannut, Gunnar, etkä niinkään pian ole saava
henkeä Gurosta lähtemään. Ole varoillasi, sillä nyt on kosto käsissä".
Hän puri hampaat yhteen ja uhkasi sauvallansa Gunnaria. "Kas nyt
sinun pitää olla älykäs ja varovainen, poikani", jatkoi hän, tarttui
Aslak'in nuttuun ja taputti häntä olkapäälle, "sillä tätä hetkeä
saavuttaakseni olen elänyt. Muista kaikki, mitä olen sulle sanonut, ja
kaikki, mitä olet luvannut. Älä häpee mitään, äläkä pelkää mitään.
Sinulla pitää olla silmä joka sormen päässä, poikani, sinun pitää
vakoella ja lymyä ja sitten sitä kanneskella kauas ympäri maata. Niin,
kylään vaan kaikki kerrassaan! Sinun pitää kertoa kaikki, mitä tiedät,
sinun pitää lörpötellä ja valehdella, pilkata ja saastuttaa häntä niin
paljon kuin voit. Älä jätä ainoatakaan puhdasta pilkkua häneen! Niin,
tästäpä herras-elämätä syntyy, Gunnar Haugen! sinun pitää
kammottuna kuleskella täällä kylien välillä. Sinun pitää tulla kaikkien
ihmisten pilkan ja naurun esineeksi, sinä kopea roisto, joka et suinkaan
alentuisi sylkemäänkään päälleni. Oo -- sinä olet toivova olevasi
seitsemän syltä maan alla, Gunnar Haugen, mutta saas nähdä kuinka
sinne pääset, kuka parkuasi kuuntelee. Vielä et ole saanut viimeistä
kolausta. Talosi, karjasi on surmaan joutuva yhtenä ainoana yönä ja
vanha Guro on seisova vieressä ja naurava sinulle. Silloin olet muistava
tuota yötä, Gunnar, sillä Aslak ei niinkään pian kuole, näetkös. -- Niin,
nyt saat olla älykäs, poikani, muista mitä olen sinulle sanonut, vääntele
itseäsi kuin ankeriainen ja ole kepeä-jalkainen kuin kissa".
"Ei sun tarvitse olla huolissasi minun tähteni, äiti", vakuutti Aslak.
"Minä olen usein pyytänyt riekkoja tuntureilla, äiti, ja luulenpa melkein
että minulla nyt on ansassa yksi".
"Mitä sillä tarkoitat?"

"Se on hänen tyttärensä Liv, ja ne molemmat riippuvat kiinni toinen
toisestansa kuin kaksi heinätukkoa. Mutta nyt meidän täytyy erota, äiti.
Hän katselee niin minun jälkeeni".
"Onnea siis, poikani".
Guro seisoi kauan katsomassa hänen jälkeensä, sauvaan nojautuneena,
kun hän sysäsi työntö-kärryjä mäkeä ylös. "Kuinka kaunis hän on,
kuinka väkevä ja notkea! Hän on sua kostava, Guro! Hän onkin isänsä
näköinen, korkeakasvuinen ja solakka, tulta silmässä. Ha -- haa --
Gunnar Haugen! Lystillinen tanssi tämä vanhoilla päivilläsi
mustalaisten ja heidän kakaransa kanssa!" Hän nauroi niin että vapisi,
sitten hän yski ja hyppi ontuen poispäin.
Aslakin palatessa kysyi Gunnar, ken se oli, jonka kanssa hän puhui
aidan vieressä.
"Oh, se oli vanha muija raukka, joka valitti kurjuuttaan. Hän kysyi
isäntää, mutta minä en tahtonut vaivata sinua ja annoin sentähden
hänelle muutaman killingin, mikä minulla oli taskussa".
"Sinulle kiitokset siitä. Mitä toiselle annetaan, se palaa
kymmenkertaisesti meille takaisin, ja hyvä