Liv | Page 6

katselivat, vaikk'et koskaan voinut niit? kohdata omillasi, jotka milloin vaipuivat syviin koloihinsa, milloin ik??nkuin vieriv?t ulos sinua vastaan. Nuo silm?t olivat kissan silm?in kaltaiset, kimalsivat kuin tulipallot pime?ss? ja peloittivat sinua, vaikk'et itse tiet?nyt miksi. Muuten vaimo n?ytti silt?, kuin olisi kuljeskellut sek? myrskyisell? ett? hyv?ll? s??ll?, sek? auringon helteess? ett? tuiskussa, niin tuntureilla kuin meren rannalla; sill? kovat, ter?v?t kasvot olivat ilmasta ihan tummanruskeat. Mutta h?n n?yttikin silt?, kuin kest?isi talvi-y?n kylmyytt? ja tuiskut tunturi-lakeilla, Sill? kun h?n hyppi eteenp?in sauvansa nojassa, laihana ja kuihtuneena, oli ik??nkuin veret?in varjo olisi k?ynyt tiet? my?ten, johonka ei pahat s??t eik? ilmat puuttuneet. Aslak tunsi vaimon, sill? samassa katsahti h?n sit? paikkaa kohti, jossa Gunnar seisoi kaivamassa. Meni sitten akan luo.
"Tervetullut palvelukseen, poikani", sanoi akka irvistellen ja naurahtaen.
"Kiitos, ?iti, mutta sinun t?ytyy astua alemmas, muuten h?n voi sinua n?hd?, tuo vanha p?ssinp?? tuolla ylh??ll?. Kuten arvannet, olemme jutelleet monta lystillist? sanaa kesken?mme".
"Vai niin! -- h?n ei sinua tuntenut? Mitenk? h?n sinua vastaan-otti? Eik? hyp?ht?nyt h?n pystyyn kuin kyyk??rmeen pist?m?n?, n?hdess??n sinua? Eik? h?n k?tt?ns? ojentanut, tarttuakseen sinun rintaasi? Ha -- haa -- jos olisi tiet?nyt sinun kuuluvan h?nen sukuunsa, niin olisi ly?nyt sinut kuoliaaksi kiveen jalkojensa juuressa". Ja vanhan eukon silm?t s?ken?iv?t.
"Min? koetin salata kasvojani niin hyvin kuin mahdollista, mutta h?n ei pit?nyt silmist?ni".
"Kaiketi ei -- h?n tunsi ne kohta, mutta nyt kosto sua perii, Gunnar Haugen! Luulit kai ett? vanha Guro oli maan mullassa jo aikoja sitten, mutta h?n on sinua seurannut, Gunnar, etk? niink??n pian ole saava henke? Gurosta l?htem??n. Ole varoillasi, sill? nyt on kosto k?siss?". H?n puri hampaat yhteen ja uhkasi sauvallansa Gunnaria. "Kas nyt sinun pit?? olla ?lyk?s ja varovainen, poikani", jatkoi h?n, tarttui Aslak'in nuttuun ja taputti h?nt? olkap??lle, "sill? t?t? hetke? saavuttaakseni olen el?nyt. Muista kaikki, mit? olen sulle sanonut, ja kaikki, mit? olet luvannut. ?l? h?pee mit??n, ?l?k? pelk?? mit??n. Sinulla pit?? olla silm? joka sormen p??ss?, poikani, sinun pit?? vakoella ja lymy? ja sitten sit? kanneskella kauas ymp?ri maata. Niin, kyl??n vaan kaikki kerrassaan! Sinun pit?? kertoa kaikki, mit? tied?t, sinun pit?? l?rp?tell? ja valehdella, pilkata ja saastuttaa h?nt? niin paljon kuin voit. ?l? j?t? ainoatakaan puhdasta pilkkua h?neen! Niin, t?st?p? herras-el?m?t? syntyy, Gunnar Haugen! sinun pit?? kammottuna kuleskella t??ll? kylien v?lill?. Sinun pit?? tulla kaikkien ihmisten pilkan ja naurun esineeksi, sin? kopea roisto, joka et suinkaan alentuisi sylkem??nk??n p??lleni. Oo -- sin? olet toivova olevasi seitsem?n sylt? maan alla, Gunnar Haugen, mutta saas n?hd? kuinka sinne p??set, kuka parkuasi kuuntelee. Viel? et ole saanut viimeist? kolausta. Talosi, karjasi on surmaan joutuva yhten? ainoana y?n? ja vanha Guro on seisova vieress? ja naurava sinulle. Silloin olet muistava tuota y?t?, Gunnar, sill? Aslak ei niink??n pian kuole, n?etk?s. -- Niin, nyt saat olla ?lyk?s, poikani, muista mit? olen sinulle sanonut, v??ntele itse?si kuin ankeriainen ja ole kepe?-jalkainen kuin kissa".
"Ei sun tarvitse olla huolissasi minun t?hteni, ?iti", vakuutti Aslak. "Min? olen usein pyyt?nyt riekkoja tuntureilla, ?iti, ja luulenpa melkein ett? minulla nyt on ansassa yksi".
"Mit? sill? tarkoitat?"
"Se on h?nen tytt?rens? Liv, ja ne molemmat riippuvat kiinni toinen toisestansa kuin kaksi hein?tukkoa. Mutta nyt meid?n t?ytyy erota, ?iti. H?n katselee niin minun j?lkeeni".
"Onnea siis, poikani".
Guro seisoi kauan katsomassa h?nen j?lkeens?, sauvaan nojautuneena, kun h?n sys?si ty?nt?-k?rryj? m?ke? yl?s. "Kuinka kaunis h?n on, kuinka v?kev? ja notkea! H?n on sua kostava, Guro! H?n onkin is?ns? n?k?inen, korkeakasvuinen ja solakka, tulta silm?ss?. Ha -- haa -- Gunnar Haugen! Lystillinen tanssi t?m? vanhoilla p?ivill?si mustalaisten ja heid?n kakaransa kanssa!" H?n nauroi niin ett? vapisi, sitten h?n yski ja hyppi ontuen poisp?in.
Aslakin palatessa kysyi Gunnar, ken se oli, jonka kanssa h?n puhui aidan vieress?.
"Oh, se oli vanha muija raukka, joka valitti kurjuuttaan. H?n kysyi is?nt??, mutta min? en tahtonut vaivata sinua ja annoin sent?hden h?nelle muutaman killingin, mik? minulla oli taskussa".
"Sinulle kiitokset siit?. Mit? toiselle annetaan, se palaa kymmenkertaisesti meille takaisin, ja hyv? taito antaa lahjalle arvon".
"Niin, jotain senkaltaista min?kin ajattelin", sanoi Aslak, eik? heid?n v?lill?ns? muuta puhuttu heid?n t?ll? kertaa ty?ss? ollessaan.

KOLMAS LUKU.
Aslak oli ollut muutamia kuukausia Haugen'issa ja h?nen oli viel?kin j??minen sinne muutamaksi kuukaudeksi. H?n piti Gunnaria toisella k?dell? ja Livi? toisella ja molempia yht? lujasti. Itse seisoi h?n heid?n v?lill?ns?, nauroi toisella silm?ll? ja itki toisella. Gunnarin l?sn? ollessa oli Aslak n?yr? ja ujo, pysyi takan nurkassa halvimmassa paikassa, ei puhunut paljon, mutta kuunteli sit? tarkemmin. Ahkera ja v?sym?t?in h?n oli ty?ss??n, ei sanonut yht??n pahaa sanaa is?nn?n k?skiess? sit? tai t?t?, h?n vaan totteli. Mutta kun oli yksin?ns? Livin kanssa, silloinpa mies oli el?m?? t?ynn?. H?n oli leikkis? ja naurusuinen, sanoja vy?ri suusta kuin papuja, h?n kohotti p??t?ns?, mustat silm?ns? loistivat, h?n kertoili ehtimiseen, jotta Livilt? kudin putosi k?sist? ja h?n ainoastaan katseli, kuunteli Aslakia. H?n kertoi maasta tuolla id?ss?, kertoi karhusta, jonka kanssa oli ottelua kest?nyt; h?n kertoi tunturihuipuista, miss? oli peuroja ajanut; kertoi kaupungista komeine rakennuksineen ja katuineen ihmisi? t?ynn?. Liv kuunteli, oli