Liesilauluja | Page 6

vihillen sun kanssasi, sulhoni ainoinen....? Ja h?n nauravi, nauravi, nauravi vaan ja kalpeilla karkeloi huulillaan ilo kaamea mielipuolen.
Kuuluu torvien toitotus ja sadan kavion jymy. Vuoret kaikaa ja t?misee maa, kun ritari h?it??n ratsastaa, ritari hurmehen-punainen ja neiti marmorin-valkoinen huulilla hullun hymy....

HIIDEN JUHLAT.
Nousee tumma tulva-uoma, huuru Vesi-Hiiden luoma. Turja taikoo, lieju liikkuu, kaarnat kukkasina kiikkuu!
Lieju laulaa, Hiisi huokaa: ?Imen maasta madonruokaa, kannan pintaan halvan, huonon, parhaan painan pohjaan vuonon.
Kulta virtaan orjat mullan, mutavirtaan orjat kullan! Sukeltaukaa Hiiden sukuun, vesit?iden, -myyr?in lukuun!?
Turja taikoo, Hiisi voittaa, sy?j?tt?ret y?st? soittaa: kaikki juhliin liejun alle, tiet? tehk?? Mammonalle!

VANITAS VANITATUM.
Niinkuin raskahat rattaiden raiteet vuosien viivat viiltyy. Maantien reunalle muistoja, toivoja, kukkia kuolleita hiiltyy!
Niinkuin j??n yli aaveiden tiuvut menneiden muistelot helkk??. Tieteet ja taiteet, hely?, korua, aurinko-p?ly? pelkk??!
Niinkuin tuhanten askelten arpi el?m?n j?ljet sy?pyy. Aamun sankarit sairaina, hiljaa tomuhun, tuhkahan y?pyy....

UKKOSTA.
Kannella y?n on kumea jyrin?, kohtalon neitojen v?rttin?n hyrin?.
On ilmassa jotakin raskasta, m?t??, on mieliss? murhetta, valhetta, h?t??, on jotakin liikaa ja jotakin puuttuu, on tunto: sen muuttua t?ytyy, se muuttuu! Mut viel? on elolla entinen leima: k?y toisaalla leikki ja karkelon keima ja toisaalla veljet sorretut huokaa vapautta vaatien, kerj?ten ruokaa.... Ja miss??n ei tyyssijaa lie tasapainon, on aika ahdingon, syytt?m?n vainon; ei kenk??n toistansa ymm?rr?, kuule, ei tuomion p?iv?? tulevan luule....
Vain vanhat mummot virsikirjat eess? nuo istuu huojutellen, silm?t veess? ja huokaa painain k?den syd?melle: on aika valmis Antikristukselle!
On mennyt mielist? tarmo ja kunto, on parhaillakin vain tyhjyyden tunto, he toisaalle pyrkiv?t, toisaalle mennen, he uutehen uskovat, ollen kuin ennen, he tahtovat hyv?? ja tekev?t pahaa, he ihannetta itkev?t, palvoen rahaa, my?s ne, jotka kauneimmin soittavat suuta, eiv?t el?m?ss? tunnusta sukua muuta kuin virkaura-veljen ja rahamies-langon, ja siskon siivill? y?llisen ?tangon?. Ei sankari uskalla olla kukaan, siks kaikki k?y vanhan ja totutun mukaan!
Kohta, kohta jumalat suuttuu, maailman muodot murtuu ja muuttuu!
Mut lapset nuoret n?kee nuorta unta, he marjatiell? k?yden laulelee: ei mik??n peloita, ei pahaa tee, on kaunis, kirkas Luojan luomakunta!
N?in lapset nuoret n?kee nuorta unta.

KULKURI.
Jaloin uupuvan raskain suurkaupungin katuja polen, ma unohtaa tahdon, miten orpo ja onneton olen.
Ma unohtaa tahdon melun, melskeen ja ihmishumun, jo kaikkea katson kuin l?vitse verhon ja sumun.
Syd?n ly?m?st? lakkaa.... Kai j??ksi ja puuksi jo turruin; syd?ntuskien taakkaa ma kannoin, kunnes ma murruin.
Syd?n ly?m?st? lakkaa.... Jo aikakin on sen laata. Hyv' y?t?, ihmiset kaikki, nyt laps k?y maata....

NIMETT?M?N SANKARIN KUOLEMA.
Ma suurta uneksuin ja tahdoin hyv??, ah, kaikille ja en vain itselleni, ja kaikki unelmani hukkaan meni: viel' ihmispolot huokaa vapahdusta....
Ja on kuin oisi sora-??nt? soinut mun kanteleni, tyt?r surutarten, siks ett? soimaan j?i se kaipausta, kun luotu oli uutta maailmaa varten. Ja on kuin oisi kylv?m?ni aatteet, nuo jumalaiset, saaneet orjan vaatteet, kuin oisin siroitellut hiekkajyv??, mi milloinkaan ei heelm?? kantaa voinut.
Jo variseepi elon keitaan puu, jo tuonen varjo yllein laskeuu. Ja laskekoon, en tahdo sit? siirt??: on silloin aika tullut, vuoro menn?, kun hengen nuol' ei entisell??n lenn?, tuon tiesin, enk? pyyt?nytk??n piirt?? ma koskaan nime?ni elon hiekkaan. Ma muille suon tuon maineen korun viekkaan.
Ma unhoon hukun, enk? sent??n huku: k?y j?ljess?ni suuri surman suku, tuo uljas, joka kaikki k?rsii, antaa ja kuolla tohtii unelmansa vuoksi, mi aikaa uutta ummussansa kantaa, tuo kaunis, joka vuoksi kauniin kaihon voi kerjuusauvaan vaihtaa konnun, laihon ja heitt?? henkens? ja el?m?ns? vain pit??ksens? p?iv?? t?hten?ns?, mi tiet? viittaa, vaan ei p??st? luoksi.
Voi teit?, teit? h?v?ist??n ja ly?d??n taas, niinkuin muistan itse?ni ly?dyn, vaan ette horju vuoksi oman hy?dyn, vaikk' iskut vastaan satamalla sataa ja salakyt?t kantap?ill? mataa! Ma teit? muistain keve?mmin kuolen, kuin voittaja k?yn rajan tuonne puolen....
Ma paljon tehd? pyysin, v?h?n mahdoin. Ilkkuu ty?, min kerran tehd? tahdoin: Sa hullu mies, miss' on nyt untes ummut, miss' on nyt kylv?m?si kukkaiskummut! On eess?si vain aavat er?maat, ne poroks polttaa unet urhokkaat, kaikk' karavaanit hautaa puolitiehen ja ensiks sun, sun hullun matkamiehen!
Ja viholliset pilkkaa: pivo tuhkaa sa olet nyt, kun kuolon k?si uhkaa, sa ylpe?, mi luulit: ihmisaivot vois olla ihmisonnen kultakaivot! Nyt, taipumaton, vihdoin taltut, taivut ja n?yrtyv?n? ristin juureen vaivut?
Niin, vaivun, vaan en valjun ristin juureen, ma vaivun kaikkeuteen ikisuureen, y?helmaan j?lleen hell?n maailmansielun. Kuin pisar mereen, avaruuteen t?hti, niin vajoo sielu sinne, kusta l?hti.
Mut kuolossakaan untani en j?t?, ma el?n alkuvoimain el?m?t? t?st' alkain, liikun tulen, tuiskun lailla n?ill' elon entisill? taistomailla ja niit? tahdon auttaa, joill' on h?t?....
N?in ij?t l?ikyn eesp?in elon vuossa, oon my?t?laulavainen laine tuossa.... Kuin mahla nuori virtaan kev??n puissa ajasta aikaan, hermos?ikein syvin ma omiani suojaan, ohjaan hyvin, my?s sykin tahtiin kanssa urhon rinnan ja kannan, nostan kalpaa taisteluissa eest' uskoni tuon saman, suuren yh?, min vuoksi annoin el?m?ni hinnan, siks kunnes koittaa ihmisyyden pyh?....

KUVIA UUDENVUODEN-Y?N? 1916.
Tulipalo-pakkanen ilmoja viilt??, lailla j??puikkojen kyynelet kiilt??; maassa ui huura, kuoleman kuura....
Silmiss? peikkoja, luuranko-kalloja, valjuja veikkoja, kuu valo-varjoja, Tuonelan karjoja, y?n tulipalloja, kummituskuvia....
Veripuna-p?iv?t toistaen ilvein ilmeit? hurjia, ryysyj? kurjia, surman suvia palteille pilvein kauhun haaveina, kalmisto-aaveina riippumaan j?iv?t....
Mik? hetki nyt ly?? T?? hornan on henkein karkelo-y?.
Mik' on tienoo t??,