Liesilauluja | Page 3

autiossa palatsissa kera armahani henkikuvan. Hiljaa liekuttelen mieless?ni lemmenliett? tyhj?n tuulentuvan.
T??ll? mielikuvain kartanossa, t??ll' on koti korkee toivojemme, t??ll? ij?t istumme n?in rinnan, ij?t kirkkautta s?teilemme.

TULE Y?!
Tule y?, tule y?, sin? armas ja lempe? y?, joka tunnet parannusyrttien tiet, joka sielun p?iv?n poltteesta viet pois viile??n tyhjyyteen! Tule syv?lle syd?meen suur' hiljaisuus, min onnessa hiljentyy elon syyt?s ja syy, min helmassa heljentyy elon aurinko uus!
Tule y?, tule y?, kuin tuskien j?lkehen suru, jumal-aattehen lahjoista kallein! Miten rakastivatkaan jumalat heimoa hetken t??n ij?isyys-itkunsa sallein ihmisen matkaan!
Tule suuri ja lempe? suru, sa, jolle on kallista kaikki, elon haurahin, hukkuvin muru, sa kohtalon korkeus, syvyys, y?n impi, otsalla rauha ja ??ret?n hyvyys.
Tule y?, tule y?! Et ly?dyn mielt? sa ly?. Uni, kuoleman kaksoissisar, vie vierille viile?in vetten ja alle ilmojen aavain, tuo voidetta polttohon haavain! Oi tied?nh?n, etten ma muuten l?yd?, ah, rauhaa kuin suudellen huntuas lauhaa! Tule y?, tule y?, et ly?dyn mielt? sa ly?!

JAURI JA HELJ?

JAURI JA HELJ?.
Jalo Jauri, sankar suuri, Iki-Helj?, Herran nainen, nuo on helmet Turjan heimon, joista haastaa heimokannel halki aikain kaikuvainen: Yh? t??ll? he kulkee, vaikka ei n?y he, yh? toistaan ja rauhaansa etsien k?y he. Jos saavat he sen, se hetki on heimomme valkeuden!
Yleniv?t y?kk?in maassa unten urho, Jauri jalo, nuori Helj?, heimon kukka, onnenpaiste orjakansan, armas niinkuin aamun valo. Kuin kaksoist?ht?set toisiaan varten he luotiin tahdosta kohtalotarten. Polo Turjan maa jo valtias-aikaansa vartoaa.
Ja he lempi toisiansa, satu-neiti, sankar valon, ja he loisti niinkuin t?hdet yli pitk?n Pimentolan, Sariolan summan salon. N?in kuiske k?y y?st?, mi kirkkaita kiitt??: valon heimoa suurta he kerran siitt??! Mut lempi on y? ja sokeudella se uhrinsa ly?.
Kantaa jalo Jauri kalpaa eest? kansan y?ss? hankein. Samoo voittoretkelt?ns? kimaltavin kilvin, t?yhd?in, kera hohtov?isten vankein. Ja j?ljess? urhon k?y koko kansa urot?it??n laulain ja kunniatansa: Kuninkaamme h?n on, h?n Turjan auttavi aurinkohon!
Pahat kielet neitt? pauloo: Jo sun jalo Jauri hylk?s, siev?n Siiran, armaan Aarian, vanki-orjan, orja-neiden vierell? nyt viihtyy ylk?s! Ja Helj? h?n nauraa ja itkee ja suuttuu, ja mielens? tummuu ja mustaksi muuttuu. ?H?n hylk?s mun!? Voi, h?pe??, murhetta unhoitetun!
Ilkkuu impi: ?Orjaa lemmit!? Sinkoo sulho: ?Lemmin, lemmin, siron, n?yr?n Siira-orjan sek? valtiatar Aarian v?lill? vain en?? emmin!? N?in Helj?: ?Siis tied?, jos herjasit mua, mun lempeni ammoin jo herjasi sua, sun kanssasi vain ma karkelin, kyllin jo leikist? sain!?
Ja h?n katsoo alta kulman jumalien julmaan Jauriin, ja h?n n?kee peikon pahan sulhossansa, pakoon suorii, karkaa lailla aran kauriin. Ja Jauri h?n viett?vi voittonsa juhlaa, h?n leikkivi, laulavi, lempe? tuhlaa ja maljoja juo ja uhmansuukkoja vieraille suo!
Havahtuivat Iki-Taatot tai v?hill?, turman n?hden, jyr?htiv?t tuomionsa, kirjoittivat t?htiin kirot ihmisluonnon heikon t?hden: He nousseet on taivaan tahtoa vasten, tosi tulkohon leikist? tuhmien lasten. Ij?t itsekseen he k?yk?h?t, outoina toisilleen!
Hiipii luo jo hieno Helj?: ?Omas olen, vaikka orja!? ?Et sa ole oma Helj?, tuosta tunnen oman Helj?n, ettei mua lemmi sorja!? ?Sua lemmin, ah, Helj?, mun armaani ankein!? ?Ole Jauri et, Jauri on orjana vankein!? He on sokeat, voi! taru tumma t?? Turjalle suurelle soi.
Helj?, kovan onnen orja, heitt?? helyt, hylk?? suvun, h?ipyy yksin tummaan y?h?n vy?tettyn? pakkopaitaan, kaapuun katujoiden puvun. N?yt kummat h?n n?kee, h?n tukkaansa raastaa, h?n sankarisulhosta suuresta haastaa: ?Te porttinne n?? h?nt' ylh?ist? varten, oi, ylent?k??!?
Jauri, rakkauden sokko, riisuu kyp?r?n ja kalvan. Syd?mens? p?iv?? etsein painuu Turjan pimentoihin lailla vaeltajan halvan. H?n kanteloon vaihtavi jousen ja miekan. N?in soitto soi sokean kanteleniekan: ?Tule syliini mun, sa varjo kaunihin kadotetun!?
Iki-Helj?, Herran nainen teill? parannusta saarnaa: ?Laupiaat ja n?yr?t olkaa, ettei ylpeyden laine niele elon onnen kaarnaa. Mun katumustaakkaa t?ytyvi kantaa, siks kunnes h?n saapuu ja anteeksi antaa, valon sankari tuo, tuli Herran, mi surmaa ja uudeksi luo!?
Jauri, kaihon kannelniekka suree syd?mens? paulaa, maita matkaa, uupuu, vaipuu, murtuneena, hapsin harmain yh? lemmest?ns? laulaa: ?Niin kauan on arvoa, ah, el?m?ll?, kuin kaunis on Helj? maan pinnalla t?ll?! Tule syliini mun, sa varjo kaunihin kadotetun!?
Vy?ryy valon jumalasta saapuvasta ylh? maine. Ik?v?ipi Iki-Helj??, ihannetta ihmismuodon laulu niinkuin meren laine. Ja j?ljess? laulajan k?y koko kansa kera itkien untaan ja murhettansa: ?Tule syliini mun, sa varjo kaunihin kadotetun!?
Sinis kaikuu Jaurin kannel, kunis hehkuu Helj?n usko. V?lill?ns? y? on v?lj?. Niin he kiert?? toisiansa niinkuin aamu-, iltarusko. Yh? t??ll? he kulkee, vaikka ei n?y he, yh? toistaan ja rauhaansa etsien k?y he. Jos saavat he sen, se hetki on heimomme valkeuden!

VALOH?MY?

PIILIPUU.
Vieno, himmee, hopeainen, haviseva haaveen puu, nuoruus-unelmani lainen, yli virran kumartuu.
Meri kutsuu, laine laatii, vet?? vuolas salmensuu, raita vapaan rannan vaatii, ik?v??ns? harmaantuu.
H?rm? vesipeilin peitt??, nousee valju, kylm? kuu. Talviy?h?n varjon heitt?? pitk?, j?inen piilipuu.

L?HTEET.
Helein? hersyv?t, virtoina vierren, j?lleen kyynelten y?-syv?t l?hteet, vieriv?t virrassa kultaisin helmin muinaisen onneni viimeiset t?hteet.
Kultaisin helmin, tuikkivin t?hdin muistot kalvossa p?ilyen uivat, kaikki ne nousevat lauluin ja kuvin, unelmat, jotka jo unhottuivat.
Kaikki ne kiertyv?t seppeleen lailla ymp?ri kaihoni aurinko-haamun: yht? on armas se ehtoossa elon kuin oli koitteessa alkavan aamun.

KEV?T-UNTA.
Ilman h?mylaineet hienot, puiden punerrukset vienot huolii himmenev?n maan kev?t-unten purppuraan.
Taivaan kantta leuto-s?inen soutaa t?hti